torstai 27. elokuuta 2015

Kukkivia ja arjen ongelmia

Helteellä nautittiin kesäpuuhista (ei pihapuuhista). Tällä viikolla ollut koulutusmatkaa ja matkalta palattuani huomasin avautuvia kukkia. Luulin, että täällä oli myös satanut sillä aikaa, vesimittari näytti kuitenkin vain kolmea milliä. Ei ihan vielä taida riittää maan kasteluun.

Ruusu John Cabot avautui. Uusi ostos, maksoi avojuurisena euron kesäkuussa. Ei ehtinyt kasvaa suureksi, mutta ehti kukkia. Seuranaan Zinnia.



Orientaalililja Mother Choice avautui myös, helteet pitivät nämä kerrankin valkoisina. Heinä-elokuun sateet voivat ruskistaa näitä jo nuppuvaiheessa. Ruusumalvan ja syysleimujen kanssa tuoksu on ihana.


Joskus täällä tulee näytettyä aina vain samoja kasveja. Kaunopunahattu ja kärhö Aljonushka ovat hyvin lähellä samaa väriä. Kaunopunahatut eivät ehtineet oikein kasvaa pituutta, kun ostin ne alennuksesta niin myöhään.


Magnus


Aljonushka tekee vielä ihanan paljon nuppuja.


Valkoisessa syysleimussa on ihana tuoksu. Toivon tämän lisääntyvän pikkuhiljaa. Taustallaan näkyy matalahko päivänlilja, joka jää melkein muiden kasvien jalkoihin ja täytyy nyt kaivaa muistiinpanoja, että mlloin olen tämä istuttanut ja mikä tämän nimi voisi olla.



Olinkin sitä  mieltä, että tällä pihalla pitäisi kasvaa useampaakin päivänliljalajiketta. Ehkä viime vuonna ei vain säät olleet tälle suosiollisia. Tai tänä vuonna vasta tajusin tämän olevan matalampi ja jäävän vähän varjoon tai muiden taakse. Tulipa nyt huomattua. Ja tulipa huomattua, että ei ole tullut kitkettyä.

Tässä taloudessa häviää välillä tavaroita. Ihan kuin kasveja puutarhassa. Nyt loppuu mielikuvitus siitä, että missä voisi olla tämän talouden tokaluokkalaisen matikan kirja. Huoh. On tarkastettu tuhat ja yksi paikkaa, ne todennäköiset ja ne epätodennäköiset paikat. Taitaa lapsi olla tullut minuun, valitettavasti. Hyvin on vielä mielessä oma keväinen kameran hukkaus-draama. Toivon, että kirja tulee vastaan jostain ihan loogisesta paikasta hyvässä kunnossa. Pitkä talvi tulossa näiden kadonneiden tavaroiden metsästämisen kanssa.

12 kommenttia:

  1. Voi ei, täällä painitaan ihan samojen hukkaamisasioiden kanssa. Kaikista ärsyttävintä on se kun mitään ei löydä, ja sitten ku sitä ei tartte putoaa se päähän suunnilleen. Ihania kukkasia. Täällä satoi ihan rutkasti ja taas jaksaa vain sataa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä alkoi yöllä kunnon sade, pitkästä aikaa. Hukkaaminen on kyllä todella tyhmää, mutta asioita vain välillä katoaa.

      Poista
  2. Hih, tuttua juttua nuo etsimiset. Kauris-aviomieheni on se hukkaaja ja minä neitsyenä pidän huushollin tip top kunnossa:D

    VastaaPoista
  3. Tulin ihan sattumalta blogiisi. Tosi mukava blogi ja kauniita kuvia; liityinkin heti seuraajaksi. Tervetuloa myös tutustumaan minun blogiini. Minulla on ihan tavallinen omakotitalon piha Pohjois-Karjalassa. Blogissani on tällä hetkellä arvonta, eli käyhän kurkkaamassa ja osallistu.
    http://pihakuiskaajanpuutarha.blogspot.fi/
    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Suloisen värisiä kukkia. Päivänliljoista olen ihan kade kun eivät täällä viihdy. Ei se haittaa vaikka olisi aina samoja kukkia, kyllä kauniita jakselee katsoa useamman kerran. Luulen muuten, että matikankirja on koululla. Yleensä sieltä löytyvät. Joku toinen vahingossa ottanut tai sitten pulpetissa/luokassa kuljeksimassa. Toivottavasti löytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei ole niin paahteinen eikä kuiva piha kuin teillä, joten päivänliljat viihtyvät. Toisaalta on monia muita kasveja, joilla ei mene ihan niin hyvin.
      Olit ihan oikeassa. Matikan kirja oli jäänytkin kouluun, löytyi pulpetista, siis ihan omasta. Eikä vielä ollut edes kerääntynyt kaikkea sitä argeologista kerrostumaa, kun koulua on käyty vasta lyhyt aika. Laitettiin koko talo ylösalaisin. Kyseltiin jotkin kaveritkin, ettei kirja ole ajautunut kenenkään toisen reppuun.

      Poista
  5. Kauniita kukkasia! Joo, tuppaa noita tavaroita aina katoamaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukat ovat kauniita. Meillä on muutama hyvä hukkaaja ja unohtelija tässä taloudessa. Yksi olen minä..

      Poista
  6. Täälläkin etitään välillä vaikka mitä, nytkin mies etsii jotain...Sitten se löytyy kun lopettaa etsimisen :)
    Mie oon niin ihastunut noihin punahattuihin ja liljoihin. Hienoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punahatut ja liljat ovat ihania. Ensi kesänä ehkä on taas jotain uutta..

      Poista