perjantai 4. heinäkuuta 2014

Lämpöä ja pioneja

Vihdoin. Pari päivää reissussa ja sillä aikaa kaksi kolmesta kiinanpionistani aloittivat kukintansa. Vielä on yksi nupulla, joka on appiukon isoäidin istuttamasta otettu jakopala viime kesänä ja se teki yhden kukkavarren ja nupun. Tämä on saatu kälyn äidin pihassa olleesta pionijuurakosta, joka lähti turvaan kälyn pihaan maankaivuuoperaatiota. Kuvattu aamulla yön pienen sateen jäljiltä.


Tämä valkoinen on taas lapun mukaan Shirley Temple, joka on istutettu kesällä 2012 ja kukkii nyt ensimmäisen kerran.



Tämän kesän tarkoituksena on tuplata pionien määrä, tällä hetkellä pihalla on 4 eri pionilajiketta. Olen jo hyvällä mallilla tässä. Anopilta tulossa pari jakopalaa myöhemmin syksyllä, joista toisella on myös pitkä tarina. Myös ostettuja on jo kolme ja kaverin pihalta saatu yksi pieni palanen jotain juurakkoa. Jos hyvin käy, niin pionien määrä kolminkertaistuu. Sitä ennen pitäisi taas heiluttaa lapiota.

Tänä vuonna harjaneilikasta tuli myös tämän värinen kukka. Olen ostanut joskus harjaneilikan taimen ja samaan aikaan sen istuttamisen kanssa ripottelin jonkun värisiä harjaneilikan siemeniä sen ympärille. Ne taisivat olla vaaleita, sillä viime vuonna kukki kyllä aniliineja harjaneilikoita. Harjaneilikan takanaverikurjenpolvi Geranium sangruineum Album, joka on ostettu vasta viime vuonna, mutta alkanut mukavasti levitä. Nämä valkoiset kasvit ovat kohopenkissä. Pihan pohja on savea ja paikoin hyvinkin vetistä tällä hetkellä.


Ihanaa on kuitenkin, että nyt paistaa aurinko. Sateesta on tauko (ehkä pidempikin tauko kuin vuorokausi) ja vielä on lomaa. Viileästä ja sateisesta lomasta on ollut se hyvä puoli, että olen päässyt kurkkimaan pihaan kaivettuihin koloihin, että mihin ei jää vesi seisomaan. Sen lisäksi olen huomannut, että puutarhurointi kiinnostaa minua eniten keväällä ja syksyllä, kun on vähän viileämpi. Ehkä siksi olen tänä kesänä ollut yllättävän (omalla mittapuullani) ahkera pihahommissa ja yllättävän pian myös vararikossa ostosteni kanssa. Tosi kasvien määrä on hyvin lisääntynyt ja tulevien ostettavien määrän lista myös kasvanut mielessä. Uudet istutusalueet ja pihapolut mielessä käyn nukkumaan.

Pian aion aloittaa kuitenkin tämän kesälomani uimavalvojan pestini, jos vaikka vierailut taimimyymälöissä jäisivät jatkossa syksyn alennusmyynteihin.

6 kommenttia:

  1. Onpa kivan hempeä harjaneilikka! Pionit ovat upeita. Toivottavasti ei tule kauhean kuuma, jotta ne eivät lakastu kovin nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti kukinta menee nopeammin ohitse kuin pionien nuppuvaihe. Oli yllättävän hempeä harjaneilikka, vähän maastoutui vaaleiden kurjenpolvien joukkoon.

      Poista
  2. Mulla saattaa olla tuota ylempää punaista pionia. Nupulla ollaan meillä vielä, mutta kohta aukeaa :)

    VastaaPoista
  3. Nyt on pioninkasvattajien huippuhetket. Voiko olla kauniimpaa?

    VastaaPoista