lauantai 26. toukokuuta 2018

Marketanpuisto

Puutarhapäivät voivat olla keskenään hyvinkin erilaisia. Joskus möyrii maassa naama ja jalat mullassa. Joskus taas on päivän teemana puutarha ja tekee kaikkea muuta. Tänään Marketanpuiston markkinoilta ostin monta taimea ja osallistuin Kotipuutarha-lehden bloggaaja-tapahtumaan.

Päivänpesän Katjan kanssa lähdimme matkaan aamulla toisen taimitapahtuman jälkeen ja näimme jo markkinoiden aikana muutamia muita bloggajia.

Tapahtumista saa aina ideoita valtavasti. Joskus ideoiden toteuttamisessa saattaa olla esteitä, jotka voivat joskus liittyä aikaan tai rahaan tai tontin kokoon. Eräs idea liittyi siihen, että tekisin vastaavia leivoksia kotiin, minkä söin tapahtumassa. Totesin kuitenkin, että en pysty mitään tällaista toteuttamaan kotona. Orvokeita voin toki poimia ja ripotella niitä vaikka kakun päälle. Kaikki muu näpertäminen on liian ylivoimaista minulle.


Kekkilä, Rudus ja Tahvoset esittelivät tuotteitaan iltapäivän aikana. Aiheina oli pieni piha. Vaikka oma piha on ehkä kaupunkipihaksi sellainen keskikokoinen, näistä saa aina ideoita, sillä omaakin pihaa voi mielessään jakaa etupihaan, takapihaan, sivupihaan tai muihin alueisiin.

Kekkilä esitteli uusia parvekkeelle tai sisälle sopivia viherkalusteita. Näyttivät varsinkin monenkin kokoisille parvekkeille sopivilta. Aurinko vähän haittasi kuvaamista. (Auringon ulkopuolella taas hyttyset haittasivat olemista.) Ruduksen uusi laatta näkyy tässä samalla.


Tässä Ruduksen uudessa luotokivi-laatassa on myös valesaumoja, joita oli sen verran vaikea erottaa oikeista saumoista, että niitä saumojen reunoja piti vähän tutkia.


Myös bloggaajat näkyivät laatoilla.


Tahvosten uusista Proven Winners - kasveista kuulimme infoa. Mieltäni jäi kovasti mietityttämään pinkki pallohortensia. Kuulemma Suomessa keltaista väriä karsastetaan enemmän kuin muualla maailmassa. Onko syynä pelkästään voikukat vai liian aikaisin tuleva syksy. Joka tapauksessa minusta keltaisen sävyt näyttävät oikein hyvältä, varsinkin tässä Double Play Big Bang -  Angervo - pensaassa, joka kotiutui myös meille. Istuttamista täytyy nyt varmasti vain lykätä, sillä kuivan savimaan työstäminen paremmaksi puutarhamaaksi ei taida tässä kuivuudessa olla nyt mitenkään mahdollista.


Keltainen ei kuitenkaan ole mitenkään ikävä väri, paitsi niissä perusvoikukissa.


Muuten tein päivän aikana monia uusia pieniä ja vähän suuremmaksi kasvavia hankintoja. Ehkä huomenna teen vielä itselleni listaa uusista hankinnoista. Kaikista niistä olen kyllä kovin iloinen.  Istuttamisen aikaa täytyy kuitenkin tarkkaan harkita, sillä perennapenkkien kastelu ei nyt ole mikään suosikkipuuhani näillä säillä.

20 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta ja mielenkiintoiselta päivältä.

    VastaaPoista
  2. Oli hauska tavata taas. Mahtava päivä, paljon inspiraatiota ja informaatiota puutarha-asiasta ja markkinameininkiä taimihoukutuksineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimihoukutukset varsinkin ovat sellaisia, joiden ääressä on välillä vaikeuksia. Informaatiota ja inspiraatiota tuli taas. Hauska oli tavata. Harmi, että ei ehtinyt taaskaan pitkään jutella.

      Poista
  3. Teillä on ollu mukava päivä. Itikat on nyt tosiaan heränny ja kiinni käyvät heti. Jatkuvasti puutarhaan keksitään uutta. Ootta suanu viimesimmän uuvven tiion. Mie oon ollu Kotipuutarha-lehen tillooja niin kauan kun se on ilimestyny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet ollut pitkään tilaaja. Hyttysiä on tosiaan varjossa ihan kuhinaksi asti.
      Inspiraatiota tosiaan sai aika paljon. Katsotaan, mikä sitten toteutuu.

      Poista
  4. Kiva retki ollut teillä! Ihastuttava tuo munkki (?). Minäkin olin eilen Marketanpuistossa, olemme siis huomaamattamme tavanneet :) Mitä kaikkea ihanaa shoppasit? Eikös keltainen ole seurallisten ja ulospäinsuuntautuneiden ihmisten väri? Köh, me suomalaiset kun emme ole kauhean tunnettuja ko. ominaisuuksista...nyt jään odottelemaan raporttia ostoksistasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ollut hienoa tavata sinut ihan kasvokkain. Olimme vasta puolenpäivän maissa siellä. Laitan vielä pientä listaa ostoksista itsellenikin muistiin, jos vaikka saisin ne blogiin asti kirjoitettua.

      Poista
  5. Päivä oli mukava, jotenkin kasviaarteita kertyi kotiin viemisiksi. Laitoin taimet varjon nurkkaan ja kastelin ja ajattelin samoin, ei kannata istuttaa vielä. Kiitos puutarhaseurasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin taimeni saivat jo vettä, nyt ehtii todella hyvin harkita, että minne minkäkin istuttaa.
      Kiitos itsellesi seurasta!

      Poista
  6. Varmaan teillä olikin tosi kiva ja aurinkoinen päivä täynnä mielenkiintoista asiaa hyvässä seurassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin oikein hellepäivä. Hyvä seura ja hyvää asiaa.

      Poista
  7. Oli kiva tavata! Leivos oli kuin taideteos :) Mukavaa sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sunnuntai onkin mennyt mukavasti. Kiva oli tavata ja leivos tehty kauniiksi.

      Poista
  8. Meillä oli mukava päivä, oli tosi kiva tavata ja jutella:) Ihan kuin vanhoja tuttuja - välitöntä joukkoa nämä puutarhaihmiset:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä näin on. Helppo aloittaa juttelu. Kiva oli nähdä ja mukavaa, että jaksoit(te) tulla helteisen matkan.

      Poista
  9. Oli kyllä kiva lauantai Marketan puistossa. Juttua riittäisi kyllä pitkäksi aikaa:)) Mä sain kanssa sunnuntaina aika lailla pihalla kaikenlaista tehtyä:) onnistunut viikonloppu takana! Nähdään taas<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava viikonloppu kaikkineen. Ja hauska oli taas nähdä. Puutarhassa tosin on aina paljon tekemistä, ei lopu hommmat tekemällä.

      Poista