maanantai 29. kesäkuuta 2015

Avoimet puutarhat 2015, osa1

Eilinen sää helli Avoimissa puutarhoissa. Edellisenä päivänä oli ollut kaatosateita, joten otin varakengiksi mukaan saappaat. Sandaalit olisi ollut parempi valinta. Eihän tänä kesänä ole tottunut lämpöön. Eilisen lämmön vuoksi tänä aamuna havaitsin tarhaidännunikkoni olevan avautumassa. Tämä on tämän pihan ihka ensimmäinen tarhaidänunikko, kasvatin tämän siemenestä kaksi vuotta sitten (joista ekat kaksi vuotta kasvi vain jurotti) ja nyt avautuu Unikko Royal Wedding. Täällä meillä, savimaassa. Muille itsestään selvyys, minulle työvoitto.


Eilen aloitin kiertämisen Heinolasta. Kävin ensin Anne Elo-Raudan ja Pentti Kuisman kotipuutarhassa. Ihana aurinkoinen sää teki kuvaamisesta välillä vähän haastavaa, en aina oikein nähnyt mitä kuvasin. Ihania ruusuja.


Vaikuttava kallio. Lampi oli syntynyt itsekseen maasta vapaaksi kaivettuun kallionkuoppaan, vähän vain oli jouduttu tekemään töitä, ettei vesi valu pois. Yksi hienoimmista vesiaiheista kotipihoilla, joita olen nähnyt juuri sen luonnonmukaisuuden takia.


Täältä matkasin Heinolan siirtolapuutarhoille. Yksi osoite ja hyvin monta avointa puutarhaa. Ja pari avointa mökkiäkin. Näin niin paljon, että kesti kyllä hetki sulatella. Pihojen keskikoko oli noin 400 neliön tienoilla. Mökit olivat laajimmillaan n 35 neliötä. Olisi ollut niin paljon nähtävää, enemmän kuin oma aikataulu salli. Monilla pihoilla saattoi olla pieni tai suurempi vesiaihe, kasvihuone tai laatikkoviljelyksiä, perennoja. Ja sitten avarampia pihoja.


Oli pihoja, joissa oli nurmialueen lisäksi useita perennapenkkejä ja laatikkokasvimaa ja koristeita ja istuskelualueita.


Oli pihoja, joissa ei nurmikkoa ollut ollenkaan. Hyvin runsasta perennojen kukintaa ja hyvin käytetty pinta-alaa kasvimaalle ja kasvihuoneelle.


Ja pihoja, joille pilkisti puiden takaa järvinäkymä. Ja joissa oli kaikkea paljon, mutta silti tuntui avaralta.



Olin pikkaisen pyörällä päästäni tuon vierailun jälkeen. Jos joskus tulen asumaan kerrostalossa, olisi tuollainen vaihtoehto kyllä erittäin sopiva paikka pihaharrastukselle ja mökkeilylle.

Kiitos kaikille pihojensa ja puutarhojensa avanneille! Valtavan hieno päivä.

Nyt ilma on ulkona sen verran upea, että pitää jatkaa avoimien puutarhojen esittelyä vähän myöhemmin. Lisää ihania pihoja tulossa.

8 kommenttia:

  1. Siirtolapuutarhapalsta olisi tosiaan kiva ja sosiaalinen tapa harrastaa puutarhaa. Ja silloin puutarha olisi samalla paikkakunnalla, jossa asuisikin, siellä pääsisi käymään vaikka joka päivä. Tämä on aina mielessäni kaupungissa ollessa, kun kärvistelen erossa puutarhastani. Toisaalta se sosiaalisuus arveluttaa, kun olen tällainen erakko :-D
    Huikea tuo lampi kalliossa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuota lampea ihastelin tosi pitkään.
      Siirtolapuutarhojen sosiaalisuus ei välttämättä sopisi ihan kaikille tai kaikkiin hetkiin.

      Poista
  2. Samoja aatoksia täälläkin tuosta siirtolapuutarhasta. Oli hienoja paikkoja sulla siellä katsella!

    VastaaPoista
  3. Olen käynyt kerran tuossa Heinolan pihassa, vesiaihe on todella upea! Itse kiersin Iitin puutarhoja, koko päivän siinä sai kulumaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iitissäkin on pitkät välimatkat. Kävin vain yhdessä Iitin pihassa.

      Poista
  4. Avoimet puutarhat ovat ihana tapa päästä näkemään muiden puutarhoja :-)

    VastaaPoista