Toukokuun viimeinen

Mihin toukokuu taas hävisi? Toukokuussa kasvuvoima on niin valtava. Sekä istutetuilla että luonnonkasveilla. Ja varsinkin rikkaruohoilla. Olin vähän aikaa sitä mieltä keväällä, että kitkeminen on kivaa. Nyt viholliseni elämänlanka, on taas aktivoitunut nostamaan itsensä maan pinnalle ja kitkeminen tuntuu enää sellaiselta ikiliikkujalta. Paria päivää aikaisemmin olen kerinyt joltain alueelta metreittäin juurakkoa ja tilanne on lähes sama kuin aloittaessa. Onneksi katson usein toisaalle. Kuten tulppaaneja.

Nämä keltaiset yksinkertaiset tulppaanit siirtyvät ensi vuodeksi yläkuvan penkkiin, jos kukkivat enää toiste.

Kirsikkapuu, joka on siirretty rääpäleenä appivanhempien pihasta, on kasvanut kunnon kukkaan. Taustalla herttavuorenkilpien vaaleanpunaisuutta (ja myös niitä voikukkia). Herttavuorenkilpi on sellainen, jota pikkuhiljaa karsin pihalta, kunhan aina keksin ensin, mitä tilalle. Kirsikka emo on anoppini isoäidin pihasta, kirsikat eivät ole kovin makeita, mutta on pala historiaa taas pihalla. Meillä on samasta pihasta yksi pionin juurakon palanen ja anopin toisen isoäidin pihalta toinen pioninjuurakko.

Oikein mukavaa kesäkuuta. Lapset lomailevat. Minä en vielä, kuten ehkä edellisestä kirjoituksesta olisi voinut päätellä. Jatkan vielä pari viikkoa töitä, mutta arkeen tulee rentoutta, kun lasten aikataulu väljenee. Koululaisten kesäloman ajan palapeli on tehty siten, että koko porukan yhteistä lomaa on vähemmän, mutta näillä mennään nyt vielä tämä ja ehkä seuraava kesä vielä.