sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Äitienpäivän iltana

Äitienpäivä on aiheuttanut monenlaisia fiiliksiä eri vuosina. Varsinkin äitiyden erittäin univelkaisina vuosina päivä aiheutti enemmän paineita kuin suoranaista nautintoa. Mitä vähemmän etukäteissuunnitelmia, sitä helpompaa nykyisin. Hyvää äitienpäivän iltaa kaikille! Ja voimia niille, joille tämä päivä aiheuttaa haikeutta, surua tai tuskaa.

Sain ihanan äitienpäivälahjan jo etukäteen, jonka istutuskin tapahtui etukäteen. Olin saanut pakkomielteen rusokirsikasta (jonka siis sain valita lahjaksi), jonka rungon kauneutta ihailin huokaillen ulkona. Kaikilla muilla perheenjäsenillä oli koleassa tihkusateen uhkassa kiire sisälle. Mies yritti sentään vähän hymyillä, kun ihailin runkoa. Kummaa porukkaa.


Istuttelin tämän kohopenkkiin, jonka on tehty savimaalle jo muutama vuosi sitten muka hyötyviljelyä varten. Ei siitä hyötyviljelystä mitään tullut, ainakaan siinä penkissä. Joten nyt kuorin sen kummun kaikesta kummasta kasvustosta. Sen ympärillä on hyvin vaarallista aluetta uutuuksia ajatellen. Vuohenputkikasvusto uhkaa, elämänlanka uhkaa. Metsästä viimeistään lehtokotiloarmeija. Joten nyt tämä lähistön alue on väliprojekti tälle kesälle, eli sen siistiminen. Haluan, että puu juurtuu kasvualustaansa, joten kastelua varten asensin tuollaisen putken, jotka pitkin vesi menee suoraan juuristolle. Kiitos Hernepensaskujanteelle tämän esittelystä. Ainakin omenapuille suositellaan istutusvuonna 10 litraa vettä juuristolla kerran viikossa, ellei sada muuten tarpeeksi.


Vieressä pressutettu aluetta, joka olisi jossain vaiheessa tarkoitus ottaa johonkin käyttöön. En nyt vain jaksa lähteä perkaamaan sitä maata kaikesta rikasta. Hyvä keino olisi muuten toi muovitus, mutta toi pressun alaosa kerää niitä kotiloita. Sinne pitää kylvää myös pieniä sinisiä rakeita. Myös taustalla olevan kuusen ja rusokirsikan kasvua pitänee seurata. Meidän piha on hyvin omavarainen kuusien suhteen, joten ei tarvitse arvata, kumpi näistä puista on se, jonka kasvua suojelen enemmän. Nuo mullan pinnalla olevat vaaleat kummallisuudet ovat kuihtuneiden narsissien entisiä varsia. Samalla mullan alle menivät Avalon-narsissien sipulit. Toivottavasti eivät kuivuneet liikaa säilytyksessään. Rusokirsikka on tontin takaosassa, mutta tuossa on vielä kapea alue meidän tonttia ennen metsää, jossa on mm. halkopinot.

Tänään äitienpäivänä avautui eka isompi tulppaani Apeldoorn. Tämä on vähän yksinäinen kukkapenkissä, kaunis sellainen.


Perjantaina esittelin supussa olevaa Persian Pearlia esikoiden kanssa. Tässä ne ylhäältä.


Kukkapenkissä, joka näyttää symmetriseltä.


Vaikka penkki ei olekaan symmetrinen.


Jotkut penkit ovat vähän täynnä sipulikasvien lehtiä. Olen nyt vähän joka puolelle istuttanut (varhain syksyllä) kirjopikarililjoja, kun tuskastuin odottelemaan niiden leviämistä ihan itsekseen. Oli aikaisempina vuosina istuttanut varmaan liian myöhään ja kuivina kirjopikarililjojen pienet sipulit.


Ja toisaalla samaa penkkiä on tulossa pian Assyrian pikarililjoja kunnolla kukkaan.


Vihdon sain myös ulkoilutettu tomaatteja, joiden heikohko runko osoitti tuennan tarpeen. Tällä kertaa tukikepeiksi päätyivät vuosikerta kertakäyttölusikat ehkä remontoinnin ajalta (yli 10 vuoden takaa).


Tuleva viikko on aika täyteläinen kaikista tapahtumista mm. erilaisia menoja ja synttärijuhlintaa. Toivottavasti koko viikko ei ole niin sateinen, mitä tällä hetkellä ennustetaan.

Mukavaa viikkoa!

11 kommenttia:

  1. Runko on tosi kaunis! Kirjopikarililjat ovat myös upeita! Hyvää viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja hyvää viikkoa myös! Puutarhassa on niin monia kauniita asioita.

      Poista
  2. Sinulla onkin tiedossa lähivuosina upeaa kukintaa. Suloisen väriset esikot.

    VastaaPoista
  3. Varmasti hieno puu tuo! Upean värisiä esikoit, näyttää ihan lilanpunaiselta.
    Tomaatintaimet ovat mullakin tuollaisia ruipeloita, mikä lie. Vaikka minä kylvinkin ne liian myöhään kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikoissa onkin tummaa lilaa, jota on vaikea saada kameraan. Meillä on haastavat esikasvatusolot, tomaatit usein alkavat vankistua kunnolla vasta, kun pääsevät tarpeeksi ulkoilemaan.

      Poista
  4. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Onpa ihanan raikas ilme nyt blogissasi. Monen laista jo kasvamassakin Onnea uudelle puulle ja tietenkin myös äitiydelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tullut pari kertaa kommenttisi, joten poistin niistä toisen. Kiitos onnitteluista. Nyt voin sitten miettiä, että miten tuli puu istutettua.

      Poista
  6. Hei ihanaa, että sait rusokirsikan, onnea kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä olen rusokirsikasta onnellinen.

      Poista