Tiukan viikon kohokohtia

Tämän kevään kiireisin viikkoni on käsillä. Tiesin sen jo etukäteen, en silti voinut olla menemättä eilen Kotipuutarha-lehden järjestämään bloggari-iltaan. Kutsu oli tullut g-mail-osoitteeseen ja siellä mennyt suoraan mainokset kansioon, jonne en oikeasti kurkkaa kovinkaan usein. Usein siellä mainokset-kansiossa on vain hyviä tarjouksia käyntikorteista tai jotain muuta yhtä tarpeellista. Sattumalta kurkkasin tarpeeksi ajoissa tällä kertaa.

Espoon Marketanpuisto oli minulle aivan uusi paikka. Nytkin kyllä jäi paljon näkemättä. Hyvä syy mennä uudestaan. Tuonne voisi mennä myös vaikka perheen kanssa, sillä siellä oli lapsillekin nähtävää.

Ensimmäinen, mitä ihastelin, oli rusokirsikkojen kukinta. Mini-hanami.

Toinen asia, jota ihastelin, oli kukkivat kirsikkapuut. Tietystä syystä olin nyt kovinkin kirsikka-orientoitunut.

Sää oli sateinen, mutta ei niin sateinen, kuin oli luvattu. Paikalla oli Kekkilä, Rudus, Tahvoset ja Tikkurila Kotipuutarha-lehden lisäksi. Puutarhaetsivien Tanja Nieminen kertoi matkan varrella eri asioista, puun istuttamisesta tuli oikea näytös.

Tuli vähän sellainen olo, että nyt opin vähän kantapään kautta. Olisin ehkä tarvinnut tämän näytöksen lauantaina ennen oman rusokirsikkani istuttamista. Varsinkin tukinarun solmimiseni oli hieman erilaista kuin ammattilaisen tekemä. Tänään tukea on myös koeteltu. On nimittäin tuullut. Ehkä se puu kuitenkin on vielä pystyssä. Tai oli ainakin äsken, kun ikkunasta katsoin.

Paikalla oli paljon mukavia ihmisiä. Moneenkaan en ehtinyt tutustua, mutta monen kanssa taas ehdin keskustella. Hienoa, että osalle tuttuja blogeja sai kasvot ja hienoa, että tututuin myös tapahtuman kautta muutamaan sellaiseen blogiin, jonne nyt tiedän mennä vierailulle. Kunhan tämän viikon härdelli rauhoittuu. Ja mikä erikoisinta, näin hyvin tutun näköiset kasvot. Kasvojen omistaja kirjoittaa blogia Onnistain on puolet sinun ja olemme tosiaan olleetkin samassa koulussa viime vuosituhannella. Pieni maailma.

Illalla matkustin junassa kotiin päin. Sylissäni Tahvosten lahjoittama ihana ruusuherukka, jota ihastelin ihan lähietäisyydeltä. Olisi se herukkapensas voinut olla lattiallakin, mutta pääsinpä salaa nuuhkimaan tuoksua junassakin. Junassa eräs vanhempi nainen piirsi kanssamatkustajia, tuosta noin vain. Siinä vaiheessa tuli vähän epätodellinen olo, että siis missä minä olenkaan. Siis muka jurojen suomalaisten maassako. Kesken työviikon tällainen matka sai kyllä irtaantumaan arjesta.

Tänään on jatkunut viikon tapahtumat työpaikan tyhy-päivällä ja kotona huomisen juhlia järjestäessä. Usein toukokuun puolivälissä olen jännänyt, onko oman pihan rusotuomipihlajani kukassa, kun on esikoiseni synttärit. Tänä vuonna en ole edes jännittänyt moista. Säät ovat olleet sen verran viileät, että ihmettelen kovasti, jos yksikään pihan puu uskaltaisi avata kesken sateiden kukkiaan. Omaa pihaa olen parin päivän ajan ehtinyt vilkaista mennessä tai tullessa tai ikkunasta. Ehkä huomenna taas. Sääennuste vain näyttää kovin sateiselta, taas.