torstai 14. toukokuuta 2015

Pieni pilkahdus aurinkoa sateen keskellä

Nyt tämän viikon suurimmat kiireet alkavat helpottaa. Tämän päivän juhlien jälkeen juniori sai kuumeen ja nyt toivon, ettei se a) kestä kauan b) tartu meihin muihin. Olisi vielä tulossa pari luokkaretkeäkin.

Sadetta riitti tänäänkin ja kylmää ilmaa. Illalla oli kumma valoilmiö. Aurinkokin pilkahti. Vaikka samalla satoikin.


Samalla ehdin käydä nopean pihakierroksen. Tänään en jaksanut jäädä noukkimaan lehtokotiloita. Nehän tulevat esiin aina sateella ja kosteudella. En kuitenkaan usko, että lehtokotilot ovat narsisseja syöneet. Jostain muusta syystä vain yksi Mount Hood-narsissi on jäljellä. Mitä lie tapahtunut muille.


Yllätysherännäinen tarhakylmänkukka heräsi ja vähän väläyttää väriään. Muistin oikein, että ostin ihan samaa väriä myös tänä keväänä. Valkoisia hyasinttejakin istutin enemmän kuin nämä kaksi. En muista, missä loppujen pitäisi olla. Valkoiset helmihyasintit vierellä näyttävät kyllä hupaisan mineiltä noiden suurempien rinnalla, niitä hädin tuskin erottaa. Taustalla olevien tulppaanien nuput ovat vielä tiukasti supussa. Pionit ja liljat kasvamassa. Ja kaikki sikin sokin. Joskus minulla on joku suunnitelmakin, mutta sekin voi muuttua kesken kaiken.


Pelkäsin kotiloiden rakastavan sinikämmentä, jonka lehdiltä löysin yhden vähän aikaa sitten. Nyt sinikämmen on yhä elossa tuolla muiden kasvien seassa. Huh. Vaihdoin tähän penkkiin happamampaa multaa viime syksynä ja happamemman maan kasveja, kun tämän alueen kanssa oli kamalasti ongelmia lehtokotiloiden kanssa. Ihan kuin se olisi auttanut, sillä nyt lehtokotiloita on ehkä jopa vähän vähemmän kuin aiemmin. (Tai olen ollut liian vähän kotona.) Lehtokotilot ovat nimittäin enemmän lehtometsien asukkeja, ei niinkään havumetsien asukkeja. Olisi kuitenkin minulle vähän tylsää muuttaa koko piha mäntymetsäksi.


Toivon kovasti nyt terveyttä, jotta pääsen taas pian pihahommiin ja ehkä kuluttumaan pari kaloriakin. Jostain syystä juuri nyt ei enää tee mieli mitään makeaa.


P.S. Olen muuten kuullut, että on olemassa jotkut kisat tällä hetkellä, joissa jahdataan sellaista mustaa kiekkoa jäällä. Hämmästyn joka vuosi tätä samaa, sillä nythän on kevät. Kuka jaksaa katsoa jotain jäätä, vaikka vain telkkarista käsin? Jäähän kuuluu talveen. Olen selvästi eri mieltä kuin suurin osa kansasta.

12 kommenttia:

  1. Oli ihanaa tavata eilen! Toivottavasti paranet pian.
    Heh, täällä katsotaan sitä jäätä - erätauko, siksi olen koneella :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli hauska tavata. Se taisi olla toissapäivänä. Meillä on juniori nyt kipeänä kunnolla, itse olen ollut vain puoliksi nuhainen. Nyt toivon, ettei tuo tauti kierrä meitä kaikkia.

      Tiedän olevani aika poikkeus, kun kiekko ei juuri kiinnosta. Naamakirja ja työkaverit ja jopa joskus lapset pitävät aiheesta ajan tasalla.

      Poista
  2. Niinpä, kyllä ne tuijottaa tuota kiekkoa. Uutisetkin on siirretty, jotta ei oo kymppiuutisia nähnyt pitkiin aikoihin. Vaan ei taida haitata, kuuleehan nuo hallitusneuvottelu-uutiset muualtakin :)
    Pitää ne kukat katsella joka päivä, vaikka ei mikään kasvakaan, kun sataa ja sataa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkia on ihana tarkkailla. Kiekko taisi nyt loppuakin Suomen osalta. Sen päättelin..

      Poista
  3. Oletko kokeillut käyttää ferramolia tuohon kotilo ongelmaan. Sen pitäisi olla melko tehokas, sekä vaaraton muille eläimille. Puutarhamme on onneksi säästynyt melko hyvin kotiloilta, mutta olen huomannut, että ostotaimien kanssa saa olla tarkkana, sillä niiden mukana saa herkästi ei toivotun vieraan puutarhaansa. Mullassa lymyäviä munia kun ei hevin havaitse. Olenkin laittanut aina uuden kasvin istuttaessani istutuskuopan multaan ferramolia varuiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä käytetään ferramolia kyllä. Kesässä 10-20 litraa minimissään. Sateilla se menee välillä vähän ällöttäväksi ja eikä aina meinaa toimia, kun rakeet ovat maassa ja kotilot kiipeilevät kukissa ja puissa ja missä sattuu.
      Kannattaakin suojella omaa pihaa, jos lehtokotiloita ei vielä ole.

      Poista
  4. Lehtokotilot ovat ärsyttäviä ja tuntuvat leviävän ihan jokapuolelle. Meillä ei paljon kotiloita ole, mutta ferramolia ripottelen silti. Luulen, että jos alkais löysäillä niin kotilo-ongelma paisuisi. Sinulla on muuten kiva blogi, löysin tänne vasta ja jäin lukijaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun pidät blogista. Kyllä se Ferramol helpottaa elämää. Vaikka kotiloita riittää silti. Ne ovat yllättävän nopeita leviämään hitaudestaan huolimatta.

      Poista
  5. Ferramoli on aseena meidänkin pihassa. Eipä kotiloita keräämällä nitistetä, koska pihamme vieressä on puistomainen metsä, josta ne sankoin joukoin vaeltavat. Blogisi on suloinen, taidan liittyä lukijakaartiin :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Aivan hämmennyin blogini suloisuuden määritelmästä. Meillä on ihan sama juttu kotiloiden kanssa, jos saisikin oman pihan lehtokotilottomaksi, niitä tulee lisää neljältä suunnalta.

      Poista
  6. Heippa, oli kiva tavata Marketan puistossa. Ehkä ehdittäisiin tapaamaan uudestaankin kun asutaan niin lähekkäin. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja mukavaa viikonlopun jatkoa! Matka ei tosiaan ole pitkä. Luulisi tapaamisen jossain vaiheessa onnistuvan.

      Poista