Aina ei tiedä, mihin päätyy

Eilen menin siivouspäivän mainingeissa eräälle pihalle ostamaan perennoja. Tein pari kivat kaupat ja sain toivotuksen tulla kesällä uudestaan. Samalla minut ohjattiin myös naapurin pihalle, jossa vierähti hetki ja tein myös kauppoja. Jossain vaiheessa tuolla naapurin pihalla kyllä mietin, että miten minä tänne eksyin ja paljos kello on ja monelta kerroin olevani kotona.. En tiedä onko tällaiset reissu muuten tavallisia kuin puutarhapiireissä. Vai käykö myös niin, että jos menee ostamaan katukirppikseltä vaatteita, niin huomaa olevansa myös naapurin kotona vaatekasoja penkomassa.

Reissun myötä tuli kuitenkin hommia sen verran, että pihalla kerrankin kuppasin niin kauan kuin valoa riitti ja ennen kuin uupumis iski. Lyhtyihin virittelin kerrankin kynttilät, mutta enpä niitä jaksanut kauan katsella.

Iltaunisen on vaikea pysyä hereillä ihailemassa pimenevää iltaa. Toisaalta haikeaa, että illat taas alkavat pimentyä vauhdilla. Aika rajautuu aika lailla taas siihen, mitä pihalla tai metsässä näkee tehdä.

Vaikka koko heinäkuu meni enemmän tai vähemmän varjopaikkoja etsiessä ja järvissä lilluessa, on tänä kasvukautena pihallakin tapahtunut kaikkea. Sekä tylsiä mylleryksiä (minun mielestäni), jota vaativat vielä paljon työtä, mutta myös kukkpenkkien laajenemisia. Kasvivalikoimaa tullut lisää, mutta useita kasveja niin maltillisesti tai niin pieninä, että niiden viihtymisestä tontilla voi vasta seuraavina vuosina sanoa jotain. Kuitenkin jotain muuta on taas ensi kesänä. Myös näissä oman pihan hommissa visio ei välttämättä ole sama kuin lopputulos. Eikä lopputuloskaan ole välttämättä kovin pysyvä. Sen verran paljon olen viime aikoina siirtänyt perennojen paikkoja, että en kohta enää itsekään muista, mitä on siirretty ja mihinkin.