Unohduksia ja paljasta maata

Aina keväällä maa on paljas. Maan muodot ja muhkurat paljastuvat. Ei ole kasvillisuutta peittämässä pieniä epätasaisuuksia. Näkee nyt hyvin, mistä syksyllä siirsin perennoja, mutta ei ollut multaa lisätä kuoppiin. Joissain paikoissa kuitenkin vihreyttä riittää.

joissain paikoissa vielä on hyvinkin tiukasti lunta. Mutta onneksi vieressä jo kukkivat pienet ja sitkeät krookukset.

Krookuksia voi istuttaa myös muden kasvien lomaan. Näissä kohdissa, missä on keijunkukkien lehdet ja välissä pikkuisia kukkivia, voisi luulla kevään olevan jo pidemmälläkin.

Samalla valo paljastaa sisällä eri tavalla pesemättömät ikkunat ja pölyn. Tekemisestä voisi ottaa stressiäkin. Nyt yritän olla ottamatta. Pikkuhiljaa saa aina jonkin paikan kuntoon. Viime vuoteen verrattuna maa on jo hyvinkin hyvässä kunnossa: kasvimaalla ei ole jäätä. Kunnostin penkit jo syksyllä, joten siellä ei juuri tarvitse huhkia. Tässä kuvassa on jännä valo, kun se pesemätön ikkuna heijastaa kukkapenkkiin valoa takaisin. Takana näkyy pian kunnolla kukkiva Double Ellen -jouluruusu. Ja nyt pitäisi nopeasti päättää, että yrittääkö kiskoa puusta pois jouluvalot vai antaako niiden olla.

Naapurin kanssa aloitimme pihakierrokset. Katsoimme meidän pihallamme kukkia ja yllättäen pihakierroksella huomasin laukan kasvavan kasvimaalavassani. Ei harmainta hajua, miten se siellä kasvoi. Siirsin sen kukkapenkkiin. 

Syksyllä unohdin ( en jaksanut / energiat loppuivat) muutaman oman talvivalkosipulin takaoven viereen. Sinne ne jäi. Koko talveksi. Soran päälle. Nyt keväällä ne versoivat iloisesti, olivat etsineet juurilleen soran läpi maata. Kaivoin varovasti ne irti ja peittelin jo syksyllä kohennettuun lavaan, jossa on nyt myös aimo kasa kompostimultaa. Toivottavasti suurin osa niistä versoista on talvivalkosipulia, sillä sinne sekaan oli menossa jo yksi scillakin. Se onneksi näytti jo sinistä nuppua, eikä tuoksunut valkosipulille. Muutamia itusilmujakin voisi istuttaa sellaisen paikkaan, josta ne muistaisi sitten myöhemmin nostaa ja laittaa kasvamaan.

Keväällä olen myös unohtanut, että missä on viime vuotisten syksyn istutusten muistiinpanoni. Olen kyllä ne paperillekin laittanut. Viime syksynä ostin ja istutin sipulikukkien sipuleita ja onneksi kirjoitin ne kyllä blogiin, ainakin suurimman osan. Mutta en enää muista, mihin olen laittanut mitäkin. Onneksi krookusten, lumikellojen ja muiden aikaisten kukkijoiden määrä kuitenkin kasvaa joka vuosi. Sen verran paljon eri kokoisia krookuksia on kukassa, että niitä ei enää yksittäin jaksaisi laskea. Tänä keväänä ostin jo useampaan ruukkuun orvokkeja. Usein en niihin lankea, mutta nyt koin tarvitsevani kevätorvokkeja. Tässä kuvassa kaikkein herkimmät ja hieman riippuvaisen oloiset. Taustalla kukkapenkkiä.

Kukkapenkit näyttävät paikoin kukattomilta ja väriä tuo niihin enemmän tulppaanien lehdet. Vielä ensi syksynäkään ei kannata luottaa siihen, että nyt olisi jo tarpeeksi kevätkukkijoita. Aina tilaa riittää. Varsinkin näissä uusissa penkeissä. Huh, miten ankea kevätnäky. Vaikka toisaalta lähes puhtaalle pöydälle on ihana lähteä suunnittelemaan. Vuorenkilpien aika on pian siirtyä.

On hienoa päästä seuraaman joka päivä kasvikuulumisia. Se ei kuitenkaan ole koko kevään ajan mahdollista. Huomenna jatkan puutarhakierroksia useamman kerran päivässä. Näiden Katherine Hodgkin kevätkurjenmiekkojen vieressä on toinen nuppurypäs näitä. Joko olen ollut laiska tai sitten miettinyt, näiden olevan näyttävämpiä kimpuissa.

Monen mielestä tämä on kaunein kevätkurjenmiekka. Minä pidän enemmän niistä tummista, mutta usein istutan näitäkin. Näin keväällä ei kranttuilla, vaan jokainen laji. joka nousee meidän talven jälkeen, on ihana ihme.