torstai 13. heinäkuuta 2017

Vierailu Villissä Pihassa

Kävin maanantaina vierailulla Villissä Pihassa. Pioniaika oli käsillä. Villissä Pihassa on pioneja kasvateltu vuosia ja niitä myös on hankittu sinne lisää vuosittain.


Puutarhassa on rinnettä ja tätä kivimuuria ihailen. Olen käynyt täällä ennenkin, nyt avoimet ovet sattuivat sopivasti ajomatkan lomaan.


Tunnelma on näin suuressa puutarhassa ihana. Kasvien lomaan voi todellakin piiloutua. Lapsi suunnitteli, kuinka kivaa olisi leikkiä piilosta täällä.


Korkeuseroja voi olla vaikea hahmottaa, mutta taustalla näkyvä vihreä on peltomaisemaa aika kaukana alhaalla.


Näin suureen puutarhaan mahtuu myös vesiaihe, jonka koko ei ihan tule kuvassa oikeuksiin. Puro virtaa kasvien lomasta tänne. Villissä pihassa kasvaa muitakin kasveja kuin pioneja.


On se ihanaa, kun pääsee toisten puutarhoja katsomaan.


Kuitenkin livenä monet asiat näkee eri lailla. Saa kasvivinkkejä, uusia ideoita. On myös oikein mukavaa puhua puutarhoista ja kasveista. Jostain syystä oma perhe ei aina jaksa puhua minun kanssani kasveista.


Kiitos Sannalle, että pidit puutarhan avoinna.

Vielä ehtii nauttia avoimista ovista puutarhoihin.

Vinkkinä siis: Hämeenlinnan lähellä, Hattulassa, on puutarha avoinna viikonloppuna la ja su klo 11-17  Pikkuisen kasvikeitaan yhteydessä. Puutarha on siis sama, jossa olen joskus vieraillut avoimissa puutarhoissa ja nyt tosiaan siellä on myös oma taimisto.  Blogi on ollut hiljainen taimiston avaamisen jälkeen.

10 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen puutarha, varmasti mukava reissu! Ja se on totta, ettei kuvat kerro kaikkea, kun pääsee itse kulkemaan puutarhassa näkee ja aistii ihanuudet ihan eri tavalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villi piha on sen verran suuri piuutarha, että sen saaminen muutamaan kuvaan on aika mahdotonta.

      Poista
  2. Hienossa puutarhassa olet päässyt vierailemaan. Villiä pihaa olen ihaillut blogista. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se puutarha on laaja. Onneksi Villiä Pihaa voi seurata blogin ja Instan kautta.

      Poista
  3. Ooh, onpas upea puutarha. Pitääkin poiketa vielä blogin puolella.

    VastaaPoista
  4. Oih! Toisten puutarhoissa vieraileminen on niin ihanaa. Onneksi täällä blogeissa pääsee vierailulle vaikka joka päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieraileminen on mukavaa. Ja onneksi on blogeja. Niissäkin näkee vaikka mitä.

      Poista