tiistai 11. heinäkuuta 2017

Paluu kotiin

Ei tarvitse olla montaa päivää pois kotoa, kun eron huomaa, siis koska oli ollut lämmintäkin. Olin kotoa pois pe-ma. Maanantaina kotiin ajettiin Villi Pihan kautta. Villissä Pihassa taisin päästä hieman jäljille mysteeripionini kanssa. Tässä voisi olla jotain samaa kuin kiinanpioni Barbarassa. Unohdin vain siellä nuuhkia Barbaraa. Kuitenkaan en ole varma ja tämä voikin olla jokin ihan muu.



Tai sitten se on jokin toinen. Tämän pionin juurakko on tullut mökiltä. Alkuperäisen pionin on istuttanut puolisoni isänisänäiti. Todennäköisesti tämä on pioni Sarah Bernhardt.


Tämä taas ei käyttäydy kuten nimilapun Shirley Templen pitäisi, joten tämä on jokin muu valkoinen pioni.


Kerrankin raaskin myös tästä kerätä sisään kukan.


Törmänkukat ovat myös avautuneet. Tähtiputket ovat melkein auki ja kurjenpolvi Orion yrittää taas korkeusennätystä.


Kurjenpolvi Orion kasvaa meillä köynnöstuen sisällä, jotta se viipota pitkin maata. Silloin se kilpailee tähtiputken kanssa korkeudesta.


Joskus onnistuu vuodesta toiseen joidenkin värien kanssa. Pidän yhä kovasti Ohotanmarunasta ja siitä, minkälaisen rauhallisen värin se tekee yhdessä matalan ja tiiviin kurjenpolvi Max Freyn kanssa.


Toisaalla taas olen vähän nieleskellyt. Keltalaukka ei kukkinut viime vuonna. Punainen neilikka onkin vähän pahasti keltavaleunikon edessä.


Ja vieressä taas on hempeitä sävyjä. Toisina vuosina taas kukinnat menevät eri tavoin. Ehkä tämän värisekamelskan kanssa pärjää. Välillä voi sitten kääntää pään paikkaan, jossa on vähemmän väriä.


Nyt puutarhassa alkaa olla sopivasti kukintaa. Pian jatkavat muut pionit, kärhöt kasvattavat varsiaan ja nuppujaan. Uusia pieniä projekteja on työn alla. Tove Jansson pääse jossain vaiheessa maahan. Kunhan tämä kannon vierestä olen saanut tuon kaiken heinän kitkettyä. Tämä kohta on meidän pihatien ja naapurin aidan välissä. Olen täältä tänään jo raivannut ison kasan kaikkea pieniä puun alkuja ja viereisen, hieman villiintyneen, Valamon ruusun juurivesoja. Senkin puskan sisältä sai lähtöpasseja pari muuta pikkuista puun alkua. Tuon Valamon ruusun jälkeen vasta ryteikkö alkaakin. Huoh. Luotan siihen, että löydän tuota kitkiessä jonkin hyvä kuopan ruusulle. Jos en löydä, muuta suunnitelmaa.


Toisaalla taas Valamon ruusu on jo kukassa.


Nyt vasta huomaa paremmin, että meidänkin puutarhassa on vähemmän pörisijöitä. Muutamia ahkeria pölyttäjiä on töissä koko ajan, mutta usein näissä ruusuissa käy kuhina. Nyt on sellaisia hetkiä, kun ruusuissa on ihan hiljaista.

Kotoa lähdin tosiaan perjantaina vähän huolissani, sillä viikonlopuksi oli luvattu vain +5 astetta (heinäkuussa!) lämmintä yhden yön muutamaksi tunniksi. Kylmä oli kai ollut, sillä parissa kasvissa oli vähän jotain jälkeä. Ulkona kasvavat surkeat basilikat olivat saaneet laikkuja. Mutta muuten oli kasvua jopa tullut moneen kasviin lisää, sillä päivälämmöt olivat vihdoin kohdallaan. Jopa kesäkurpitsassa on nyt kukkia auki. Rikkaruohoista elämänlanka/karhunköynnös oli suorastaan ryöpsähtänyt.

20 kommenttia:

  1. Kauniita pioneita. Tänä vuonna sato basilikasta ja tomaateista tulee olemaan huonoin ikinä. Jos edes yheen tomaatin saan, teen siitä oman postauksen kera kymmenen kuvan. Basilikassa on noin kaksi lehteä. Ei ole ollut ulkona kasvatettujen hyötykasvien kesä tämä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sato tulee olemaan kyllä heikko ulkona. Suurin osa basilikoistani kasvaa nyt sisällä. Ero on melkoinen ulkona kituviin verrattuna. Vielä pienenä toiveena olisi lämmin loppukesä.

      Poista
  2. Upeat pionit nimien puuttumisesta huolimatta. Kauniita myös muut kukkijat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ovat kyllä upeita. Kukkaan tulossa vielä muutama nimenkin kanssa.

      Poista
  3. Ihanat pionit. Nyt niitä kannattaakin kerätä maljakkoon sillä sateita on luvattu loppuviikoksi ainakin tänne Uudellemaalle.
    Kauniisti ja runsaasti kukkiva valamonruusu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun pionit ovat tarpeeksi tuuheita, raaskin leikata maljakkoon.
      Valamonruusu on joka vuosi ollut kukkaisa.

      Poista
  4. Kovin on ekojen kuvien pioni samanlainen kuin mysteeripionini Virosta, jotain perinteistä vanhaa kantaa sekin on. Mutta oli nimi mikä tahansa niin on se myös jumalaisen kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimen haluaisin tietää lähinnä sen takia, että en osta pihaan toista samanlaista. Joka vuosi ehdin ostaa yhden tai kakso uutta pionia.

      Poista
  5. Ihanat pionit. Kaunista kukintaa siellä ja täällä. Meillä valamonruusu vasta aloittelee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on täällä kolme valamonruusua, joista kaksi on nyt kukassa. Saavat sopivasti aurinkoa.

      Poista
  6. Uppeita pioninkukkia. On lohullista kuulla jotta jollain muulakin on pionin nimet hakusessa. Basilika taitaa parraiten viihtyy kasvihuoneen lämmössä. Miustakin ohotanmaruna on rauhottava kaunis, miulla jumaltenkukka ja heidinkukka on kavereita. Valamonruusu on tosi kaunis väriltään! Kitkemistä on tiälläkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valamonruusu on usein kaikkien pölyttäjien suosiossa.

      Basilika on suurilta osin minulla ruukuissa sisällä, jossa se kasvaakin. Kasvihuonetta kun ei ole.

      Poista
  7. Pionit viettävät nyt selvästi juhliaan eri puolilla. Naapurini sanoi, että viime viikolla heillä oli ollut yhtenä yönä hallaa ja se on aika erikoista heinäkuussa. Yölämpötilat ovat olleet alhaisia, mutta kasvuakin on ollut havaittavissa siitä huolimatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinäkuun halla on erikoista. Onko siis halla myöhässä vai aikaisessa.. Onneksi kaikki kasvit eivät järkyty viileydestä. Lämpö saisi silti pysyä öisinkin järkevänä.

      Meillä alkoi pionien juhlat. Jatkuvat vielä jonkin aikaa, nuppuja on sen verran paljon.

      Poista
  8. Voi hitsit miten upeita! Ja kauniit kukkapenkkisi. Keltainen ja pinkki näyttää minun silmään hyvältä yhdessä. Niin makuasioita nämä. Tuo valamonruusu polttelee minua, näyttää niin ihanalle. Tuohon viereenhän Tove sopii kuin nenä päähän! Miten olisi se laiskan naisen istutus, märkää sanomalehteä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saatan tehdä molemmat. Ensin vähän kitkemistä ja joihinkin paikkoihin se sanomalehti. Kuvasta ei näy tuon paikan kaltevuus. Homma jatkuu huomenna. Onneksi on laiskoja keinoja.

      Valamonruusu kasvaa minulla parissa paikassa keskellä pensaita, edellisen omistajan jäljiltä. Siellä korkeimmat oksat huitelevat 2,5-3metrissä.

      Poista
  9. Kyllä sinulla on upeita kukkapenkkejä ja hienoja kasviyhdistelmiä :) Upeita pioneja!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kasviyhdistelmiä en ole aina itse suunnitellut. Pionit ovat kauniita.

      Poista
  10. Tuo hetki, kun on poissa kotoa ja palaa takaisin ja näkee, kuinka iso voi olla muutos muutamassa päivässä!
    Upeat pionit! Minulta edelleen puuttuu valkoinen pioni. Valamonruusu sen sijaan kukkii upeasti! Itse olen ollut muutaman päivän myös poissa kotoa, pelkään pahoin, että rankkasade on runnellut pionit maahan:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti rankkasateet eivät ole vahingoittaneet pionejasi. Minä olen nykyisin joka vuosi ostanut tai saanut yhden pionin lisää. Niiden kukkimiseen kunnolla menee vain joskus aikaa.

      Poista