Tunnelmasta toiseen

Eilen illalla ehdin vähän nauttia auringosta pihalla. Kasvitkin kääntyivät viimeisten säteiden puoleen. Olisin ollut oikein rentoutunut näissä maisemissa, ellei esikoiseni sisäinen kello olisi ollut ihan väärässä ajassa, puhelin äänettömällä ja itselle jo aikamoinen huoli. Onneksi verkosto toimii ja lapsen sai kaverin kautta kiinni.

Esikoinen tajusi itsekin, että joku ollut huolissaan, kun puhelimessa oli parikymmentä puhelua. Ei saanut saarnaa. Samalla viikolla sama kävi kuopukselle. Kuopus oli onneksi vain puoli tuntia myöhässä, luuli kyllä olevansa ajoissa. Esikoisen sisäinen kello heitti yli kaksi tuntia. Valoisan ajan huono puoli, lapsilla kestää tottua siihen, että valoisasta ajasta huolimatta kotiintuloajat ovat olemassa.

Ehdin kuitenkin ilahtua juuri avautuneista kevätkurjenmiekoista Katharine Hodgkineista. Harmittelin kylläkin, miksi en istuttanut niitä voimakkaamman värisiä tavallisempia, koska ajattelin hempeämpien pastillien olevan itselleni liian valjuja.

Onneksi olin väärässä. Kyllä nämä(kin) ovat ihania. Toki lisääkin voisi olla kaikenlaisia kevätkurjenmiekkoja. Teen nyt jo muistiinpanoja ensi syksyä varten kaikesta siitä, mitä nyt kaipaan enemmän. (Lista alkaa olla pitkähkö.)

Kun esikoinen oli eilen löytynyt, ehdin vielä vähän fiilistellä eilen aurinkoisissa tunnelmissa.

Ja huomata, että ihan aikaisimmat krookukset ja ihan aikaisimmat puistolumikellot alkavat olla pian kukikkaan tiensä päässä tältä keväältä. Onneksi krookuksia ja lumikelloja riittää vielä. Aikaisia ja myöhäisiä, auringossa ja vähän varjoisammassa. Saan nauttia kauemmin kukkivista.

Tänään tunnelmat pihalla olivatkin pikkaisen toisenlaiset. Lapsilla säilyi ajantaju, mutta silti meinasi järkytys iskeä.

Onneksi tuo lumi suli pois. Ei tarvitse vielä tehdä reklamaatiota keväästä.