torstai 9. toukokuuta 2013

Hyötykasveja

Pihaltani nousee kuin nouseekin talvivalkosipuleita. Jouduin ne syksyisten sateiden takia laittamaan kohopenkkiin, joka jäätyikin ihan eri tavalla kuin kukille tehdyt kohopenkit. Olin jo luovuttanut, kun ei näkynyt lumien sulaessa mitään. Mutta olihan siellä hengissä ainakin pari. Ja muualta löysin pari viimevuotista talvivalkosipulia. Näille aion antaa elävän katteen, muihin katteisiin tekee lehtokotilot muuten juhlat. Esimerkkiä elävästä katteesta otin täältä.


Myös tämän talouden ensimmäinen parsa on kasvamassa. Yksikössä tai saatta tuolla pari pientä uutta alkua olla. Ostin viime vuonna parsareuhkan torilta joskus ennen juhannusta. Ajattelin, että siitä voisi kasvaa useampikin parsa. Jos kasvaa vain tämä ainokainen, ei sitä heti uskalla syödä. Pitää joku alkaa kasvattaa itse siemenestä pitkäjänteisesti tai toivoa samaa torimyyjää taas ensi kesänä ja sijoittaa tänä kesänä muiden vuosien parsasatoa varten vähän enemmän. Oma parsapenkki olisi hienoa.


Viinimarjapensaissa alkaa jo vihertää. Ja eilen näin naapurikadulla koivun hiirenkorvilla. Siis vain yhden koivun. Pian on vihreämpää.


2 kommenttia:

  1. Hyvinhän valkosipulit ovat lähteneet kasvuun ja parsa myös. Istutin itselle myös viime kesänä 2 parsantainta. Luin, ettei niitä saisi leikata kahtena ensimmäisenä vuotena. Juuriston pitää kehittyä ensin. Milläs me niin kauan maltetaan odottaa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin torilta 2 vuotta vanhaa parsaa, joka on nyt siis 3 vuotta vanhaa. Tänä keväänä sitä saisi vähän jo korjata. Jos sitä siis tulee enemmänkin esiin. olen yrittänyt myös itse kasvattaa siemenestä, alku ei ollut kovin lupaava. Pitää katsoa, tuleeko siitä mitään.

      Poista