lauantai 14. toukokuuta 2022

Kukkatykitys alkamassa

 Olen niin onnellinen, että tuli haluttua omaankiin pihaan rusokirsikka ja se oikeasti kestää myös jonkin verran savista maata. Savimaan takia jätin kevätsuudelman ostamatta, se kai on arempi savelle. Nyt kukinta rusokirsikassa on alussa. Tämä on lisännyt kukkia aina vähän enemmän joka vuosi. Ostettu tämä on kai 5 tai 6 vuotta sitten, eikä ollut pienin puu.


Valkovuokot kansoittavat kukkapenkkejä sekä nurmikkoa. Annan niiden lähes aina kasvaa, missä haluavat. Nyt huomasi valkovuokkojen kukkivan myös keijunkukan sisällä, sieltä saatan niitä kaivaa pois, jos joskus nostain keijunkukan ylös. Valkovuokot joissain paikoissa myös kasvavat ryppäinä niin, että osa on kukkapenkin sisällä, osa ulkopuolella. Kuten tämän jouluruusun seurana.



Olen pihaa siivoillut, kun muilta hommilta ehtii. Ekat penkit ehdin heti lumien väistyttyä ja viimeisissä siivottavissa penkeissä saa varoa jo tosi paljon nousevia kasveja. Eilen katkaisin vain yhden pionin varren vahingossa. Kevätsiivousta tehdessä otan nyt samalla jakotaimia / ylimääräisiä / karkulaisia purkkeihin, sillä olen menossa oman puutarhaseuran taimitapahtumaan ekan kerran myymään ylijäämiä. Eri asia, haluaako niitä kukaan ostaa. Mutta pääsenpähän samalla hankkimaan ehkä muilta jotain itselleni. Puutarhaan alkaa siis ilmestyä purkkeja.


Tämän imikän ostin viime vuonna jakotaimena saatesanoilla: kasvaa missä vain. Lammen ympärillä on osin aika tiukkaa ja märkää savimaata ja osa lammen ympäristöstä on vielä vaatimassa nopean ehostuksen ennen kesäkuun alkua. Nyt sitten täytyy ehkä aluksi peittää paljas maa imiköillä ellen keksi jotain muuta parempaa. Minulla on jo valkotäpläimikkää, jota joutuu joka vuosi vähän ohjailemaan, että ei vallan mene arempien kasvien yli.


Tontilla muuttuu taas hieman näkymät. Olin aluksi vähän järkynyt, kun naapuri aloitti orapihlaja-aidan kaadon meidän rajalta (hänen puolellaan) varoittamatta meitä. Nyt olen asiasta yhä hieman hämmennyksissä, näkymien takia. On vaikea jotenkin hahmottaa nyt, missä menee pihojen raja, vaikka onhan aidan tarkoitus kasvaa siihen uudestaan. Jos nyt siitä pidettäisiin enemmän huolta ja saataisiin se jatkossa pidettyä kurissa ja siistinä. En kyllä ikinä itse haluais istuttaa orapihlaja-aitaa, niiden piikkien takia. Kädet aina verillä. 

Syksyllä kukkasipuleita istuttaessa tai kukkapenkkiä uudistaessa, tulee joskus kukkasipuleita vain heiteltyä johonkin. Tai siis minä teen niin. Aina ei kaikki kasvit sitten keväällä ehkä saa aina ansaitsemaansa huomioita kukkasipuleiden takaa. Kuten tälle palloesikolle uhkaa käydä. Sen näkee aina jostain välistä. Muut palloesikot ovat ehkä väljemmillä vesillä. Joten tämänkin saattaa saada kukinnan jälkeen siirron hieman väljempiin maisemiin. 

Kohta alkaa puutarhassa suurempikin tykitys kasvien aukeamisia ja heräämisiä ja mahdollisten talvituhojen todistamista. Nyt vain on siirryttävä seuraaviin hommiin. Joskus on ihan kamalasti aina kaikkea muuta tehtävää, ennen kuin pääsee siirtymään puutarhan pariin, mutta koetan kestää sen.



20 kommenttia:

  1. Ihanalta näyttää! Rusokirsikka on mahtavan kaunis. Täällä vielä jännitän, tuleeko omaani tänä vuonna kukat - viime vuonna tuli jo pari, kolme. Ihan ei vielä nupuista näe.
    Kauniin punakukkainen imikkä. Mukavaa taimitapahtumaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään rusokirsikkani on ollut paikoillaan jo vähintään 6 vuotta ja joka vuosi se lisää kukkia. Välillä vain vähän enemmän kuin edellisenä vuonna. Mutta näköhään vähän kerrallaan tulee kuitenkin.
      Toivon, että löydän taimitapahtumasta itsellni jotain ja joku haluaisi edes jonkun oman purkin ostaa.

      Poista
  2. Oma rusokirsikkani ei ole vielä noin pitkällä, mutta ehkä parin päivän päästä. Toivottavasti teet kivoja vaihtokauppoja taimitapahtumassa. Olen aika ihastunut imikän kukintaan ja toivon saavani levitettyä sitä uusiin paikkoihin.
    Toivottavasti silmä tottuu nopeasti naapurin suunnassa olevaan uuteen näkymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rusokirsikka kukkisi varmaan meilläkin nopeammin, jos olisi yli 20 astetta lämmintä. Nyt se availee kukkiaan maltillisesti.
      Silmä kyllä tottuu suhteellisen nopeasti uusiin näkymiin, mutta välillä aina säikähtää, että vieläkö sitä on omalla tontilla, jos lähellä rajaa tekee puutarhatöitä.

      Poista
  3. Ihana 🤩 rusokirsikka onkin paras 🌸 imikät myös suloisia, meillä talvi tappoi niistä 90 %. Oi että kun pääsisi ostelemaan noita kasvejasi, tulisin viivana. Hitsi tuota naapuria, ikävä yllätys. Orapihlaja kasvaa kyllä nopeasti, mutta pitäisikö sun istutella jotain omaa näkösuojaa? Meillä myös naapuri tehnyt yllärejä viime aikoina 😔

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, että imikät katosivat, sinulla kuitenkin on ollut aina hienoja kasveja. Uskoisin, että minulla on paljon sellaisia kasveja ylimääräisenä, mitä sinulla on jo. Näkymät muuttuvat joskus aika paljon, kun naapurustossa raivaillaan tai rakennetaan.

      Poista
  4. Mukavia kevätkuulumisia :) Mekin on miehen kanssa siivoiltu pihaa ja penkkejä ja lannoitettu ja mullattu. Vielä on kesken, vähän kerrallaan jaksamisen mukaan. Taimitapahtumat ovat mukavia, toivottavasti saat jotain kivaa tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla vielä on vähän jäljellä kukkapenkkien raivaamista. Mutta aina tietenkin viimeisenä ne isoimmat alueet. Toivon, että löydän jotain taimitapahtumasta.

      Poista
  5. Sinullakin on pian oma hanami tulossa rusokirsikan kukintaa ihastellessa. Kävin aamupäivällä katsomassa kylän keskustan kahta upeaa rusokirsikkaa.
    Varmasti kannattaa purkittaa ylimääräisiä taimia. Niillähän voi käydä vaikka vaihtokauppaa, vaikka uskon kyllä halukkaita ostajiakin löytyvän.
    Minulla on vain kaksi valkotäpläimikkää, joista toinen ilmeisesti häipyi talven aikana. Luin jostain, että imikkä pärjäisi myös vähemmässä valossa. Siksi ajattelin hankkia sitä kokeeksi varjoisaan paikkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan ihania ovat kirsikankukat. Noita puita voisi olla enemmänkin. Meillä imikkä on viihtynyt puolivarjossa ihan hyvin. Harmi, että imikkä kuoli talven aikana.
      Toivon, että joku ostaa edes pari purkkia noita omia taimiani, sillä aina kun jotain kasveja vähänkin siirtelee, voi irtoilla jakotaimia tai useampia.

      Poista
  6. Kaunis rusokirsikka. Pitäisi itsellekin ehdottomasti se hankkia. Minulla on kevätsuudelma ja hieman pelkään, ettei se tule olemaan meillä kovin pitkäikäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, että teillä on kevätsuudelma. Ellei se olisi vähän kranttu savelle, olisin senkin halunnut.

      Poista
  7. Eiköhän jakotaimet käy kaupaksi. Puutarhatapahtumat ovat olleet korona-aikana vähissä. Itse en harmikseni pääse tapahtumaan kun Türin kukkamarkkinat ovat samaan aikaan. Ehkä sieltäkin löytyy kivoja taimia. Rusokirsikka on ollut hyvä ostos.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Türin tapahtuma on ehdottamasti sellainen, josta ei voi olla tekemättä löytöjä. Toivottavasti joku haluaa jonkin itselle tavallisen kasvin omakseen.
      Rusokirsikka on ollut ilahduttava, kun se on tällä tontilla aina ensimmäinen kukkiva puu keväisin.

      Poista
  8. Onnittelut omasta kirsikkajuhlasta, se on varmasti odotettu tapahtuma! Mitenkäs minä en ole hokssannut tutkia paikallisten puutarhaseurojen taimitapahtumia (en kyllä kuulu mihinkään seuraan, niin ohihan ne saattavat mennä). Olisi varmasti jakotaimia ja myytäväksi tai pois annettavaksi. Toivottavasti saat taimillesi ostajia. Nyt on kivaa kiirettä puutarhassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhaseuroilla voi olla kiinnostaviakin taimitapahtumia. Voisi aina ennen autoilureissujakin tarkastaa, olisiko matkan varrella joku myymässä taimiaan.

      Poista
  9. Kukkapuiden kukinta on aina yksi kevään kohokohtia. Kiva, että rusokirsikkasi on viihtynyt ja kukinta runsastuu vuosi vuodelta.
    Puutarhatapahtumat ovat hauskoja! Toivottavasti sinulla kauppa käy ja löydät muilta uusia taimia itsellesikin. Kukkasipuleilla on hauska taipumus vaeltaa kukkapenkkejä myllätessä. Valkovuokot tekevät sitä samaa, mutta tehkööt minun puolestani. Kevätkukkijoita ei ole liikaa ja eiväthän ne hirveästi tilaa muilta kasveilta vie.
    Mukavaa sunnuntai-illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tajusin ottaa jakotaimia myös sellaisista kasveista, jotka itselle ovat liian tuttuja. Mutta eivät ne välttämättä ole kaikille.

      Krookuksia kyllä alkaa löytyä yhä oudoimmista paikoista. Viimeisin kummalinen löytö voi olla myös joku oma moka, eli jonkun multapaakun mukana on voinut joku pieni sipuli eksyä väärään paikkaan. Minusta on hauskaa, että valkovuokot pikkuhiljaa leviävät.

      Poista
  10. Ihana on tuo rusokirsikka, kovasti minnuukin kiinnostas hankkii se. Kukkapenkkien siivous on miullakin vielä kesken, vaan vielä kerkivää. Taimitapahtumat on kivoja, meillä tuossa lähipuutarhalla on ens sunnuntaina on kevätkuhhaus. Toivottavasti kauppa käy taimillasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt rusokirsikka kukkii vieläkin. Se on ollut ihana. Hillitysti lisää kukkia vuosittain, mutta varmasti kuitenkin kukat lisääntyvät. Toivon, että en tuo kotiin yhtä monta purkkia kuin vien.

      Poista