tiistai 6. elokuuta 2019

Istuttamassa

Päätin aloittaa uuden penkin kukittamisen, vaikka sadetta ei ole kuulunut. Kohta arki painaa päälle taas kunnolla ja silloin kaikki pitää tehdä arjen ehdoilla. Olen kastellut myös penkkiä etukäteen, jotta se ei olisi ihan kamalan pöllyävä.


Istuttelin uuden keinun viereen kaikkea, mitä olen viime aikoina ostellut ja mistä pidän. En tiedä, mikä tämän penkin nimeksi tulee. Ehkä Värikäs Sekasotku. Toisaalta tämän penkin nimeksi saattaa jäädä myös Yläkerta, sillä tämän alapuolelle kivimuurin alle tulee myös kukkapenkki.
Tähän penkkiin ei pitänyt tulla oranssia. Kävin kuitenkin tänään ostamassa kompostoriin kuiviketta ja samalla reissulla oli myynnissä niin upean kukkaisia punahattuja (oranssina ja keltaisena) sekä kesäpäivänhattuja (oranssina ja keltaisena), että lähdin oranssin kukkakassin kanssa pois. (Muistin myös komposikuivikkeen.) Joten siellä ne oranssitkin punahatut nyt töröttävät. Tällä tontilla ei ole ollut kovin suuri punahattujen selviytymisprosentti talven yli (tai kevään lehtokotiloiden ahmimishyökkäysten jälkeen), joten olkoot nyt tuossa, kun tilaa oli.


Kuvan taustalla on vanhat kattotiilet, jotka tulevat alakerran penkin reunukseksi (joka onkin haasteellisempi kukitettava, koska on rinteen alapuolella ja suuntana pohjoinen). Mutta taustalla näkyy myös kärhö Little Artist, jonka pituus ei tule olemaan mikään korkea, vaan tulee pysymään perennakorkeuksissa. Joku tuki tälle olisi silti mietinnässä.


Kun otin kasveista kuvia, huomasinkin, että näille kasveille ei kaikissa kuvissa olekaan sellaista vastaparia tai taustaa, kuin oli alkuperäinen ajatus. Silti silmä löytää nämä kasvit. Ensi vuonna kukinta tulee varmasti olemaan eriaikainen kuin tänä vuonna, sillä osa kasveista on ottanut kasvuspurtin muualla kuin meidän tontilla, joten kukkiminen tulee olemaan ensi vuonna myöhäisempi kuin tänä vuonna. (Siis keleihin suhteutettuna.)

Peruukkipensas (tämän kesän ostos) on lähellä syyshortensia Wim's Rediä (joka on viime lokakuun aleostos), tavalliset punahatut ostettu huhtikuun lopulla.


Jaloangervo Fanal muutti tänne myös, pääsi vihdoin purkista pois.


Näiden lisäksi samassa penkissä on liikaa pionien alkuja. Osaa joudun siirtämään, kun tungin ne liian lähelle toisia. Sen lisäksi muualta siirretty (viime lokakuussa, liian myöhään) syysleimu Lilac, syysvuokon alku, naapurilta saatu sormustinkukan lehtiruusuke ja pari verikurjenpolvea. Myös salaatilta näyttävä keijunkukka meni tuonne. Toinen kaveri menee toiseen penkkiin. Jos jompi kumpi pysyisi elossa talven yli. Minulla on pieni keräilyongelma erilaisten keijunkukkien kanssa. On vaikea vastustaa lajia, joka miellyttää silmää ja jota minulla ei ehkä ole keräilykokoelmassani. Vähän haittaa toki se, että osa keijunkukista myydään ilman lajikenimeä, kuten nämä salaatin (eli limen) väriset, ja osan nimet minä unohdan.

Punahattujen korkeuserot
Toivon, että ensi yönä sataa. Sellaista oikeaa sadetta. Oikeasta sateesta tulee vesimittariin millejä ja meidän sadevesisanko täyttyy. Leikkisade on taas sellainen, joka muka sataa. Mutta oikeasti mikään muu ei kastu kuin kuivumassa olevat pyykit. En kuitenkaan luota sääennustukseen, joten kastelin uusia istutuksia runsaasti sekä kävin kastelemassa paria kasvia, joita haluan siirtää huomenna. Tuohon uuteen penkkiin siirrän yhden jouluruusun siementaimen, joka on nyt kummallisessa paikassa.

Istutin tänään myös kesäpäivänhatut, jotka olivat niin kauniit, että en voinut niitä noiden punahattujen lisäksi vastustaa. Tulivat kasvimaan yrttilaatikon eteen, alakuvassa oikeassa reunassa.


Vaikka olenkin usein pihi kesäkukkien (ja joskus perennojenkin) suhteen, näistä olin valmis maksamaan, sillä olivat niin suuret ja hyväkuntoiset taimet. Kaksi kasvia ja oli taimikassi täynnä.


16 kommenttia:

  1. Ai, noita punahattuja on oranssejakin. Minulla niitä punaisia, jotka ovat juuri aukeamaisillaan. Meillä mökillä ei kotiloita ole ja toivottavasti ei tulekaan. Ovat inhottavia otuksia. Kotipihalla niitä ei myöskään ole, koska kasvit siellä ovat sellaisia, jotka eivät niille maistu. Naapureilla niitä tuntuu riittävän. Sitä sadetta odotellaan täälläkin. Iltapäiväksi on sadetta ennustettu. Toivottavasti ennuste on oikeassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oranssi punahattu yllätti. Ja noin tanakkana kasvina se pääsi mukaan.
      Minä odotan yhä sadetta. Se tulee ehkä iltapäivällä. Tai sitten ei. Onneksi teidän pihoissa ei ole kotiloita.

      Poista
  2. Toivottavasti saitte yöllä kunnon sateen. Tänne on ennustettu sadetta huomiselle ja ensi viikon alkupuolelle. Saisi tällä kertaa sataa täälläkin, sillä olen viime päivinä siirrellyt ja jakanut niin paljon kasveja, että alkaa käydä jo työstä kastelukannulla kaikkien kastelu :D En pidä vesiletkulla kastelemisesta, sillä silloin en tiedä tarkalleen, kuinka paljon mikäkin kasvi saa vettä. Letkulla tulee helposti kasteltua liian vähän ja vettä menee myös naapurikasveille, jotka eivät välttämättä sitä tarvitsisi. Minä olen myös pihi kasviostoksilla. Pian alkaakin oikea penninvenyttäjän unelma-aika, kun myymälät laittavat kaikki jäljelle jääneet raaskut pilkkahinnalla myyntiin ennen talven tuloa. Pitäisi vain sattua oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Hieno väri tuossa punahatussa, tuollainen korallin suuntaan taittava. Toivotaan onnistunutta talvehtimista ja kotiloiden joukkokatoa :) Mukavaa päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sadetta ei ole vielä kuulunut. Ehkä iltapäivällä.
      Eilen laskin aina vesiä kastelukannuun lämpenemään ja monta kannullista eilen käytinkin. Joskus olen laiska, ja laitan suoraan johdosta tulemaan kasvimaalle vettä.
      Täytyy käydä usein taimistoilla tulevina viikkoina, jotta osuu aleaikaan paikalle.
      Kotiloiden joukkokato olisi ihanaa.

      Poista
  3. Oi, yläkerran penkistä tulee varmasti ihana, kun kaikki kasvavat ja pörhistyvät!
    Tosiaan tännekin luvattiin viime yöksi jo sadetta. Mutta pisaraakaan ei ole ainakaan vielä tullut. Toivottavasti saisimme pian sellaista kunnon sadetta, joka kastelisi. Nyt puutarha tuntuu ritisevän kuivuudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yö ei tuonut vettä. Ehkä iltapäivä tuo.
      Toivon, että yläkerran kasvit jäisivät henkiin ja saan näistä monivuotisen ilon.

      Poista
  4. Aivan ihanan värisiä oransseja! Istutusalueen etukäteiskatselu onkin hyvä idea, maan pöliseminen on ongelma ja sitä pölyä tulee sitten illalla niistettyä nenästäkin.
    Tuo punahattu-peruukkipensas-hortensia-kombo on huippukaunis!
    Keijunkukat on juu ihania. Olen huomannut, että ne sietävät kuivuutta hurjan huonosti, lumeton talvikin on niille vaikea. Ja juuri muistin, että pari taitaa olla ihan kasvaneen muun kasvillisuuden tukahduttamia, toisaalta se saattaa auttaa niitä kuivuuden kanssa.
    Täälläkin odotellaan sadetta. Pyykinkastelusade :-D Jostain kaukaa kuului jokin aika sitten jyrinää, mutta piru vie, mitään ei putoa taivaalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istutusalueen kastelu etukäteen oli ihan hyvä, maa ei pölissyt niin pahasti. Kuivaa tosin oli myös syvemmällä.
      Peruukkipensas on ollut monen vuoden haave. Nyt otin riskin. Paikka saattaa olla sellainen, jossa se voisi selvitä. Pidän itsekin noista kaikista kasveista.

      Alan suhtautua tämän päivän sateeseen jo aika skeptisesti. Täytyy varmaan taas aloittaa kastelut. Toivotaan sadetta sinne sekä tänne.

      Poista
  5. Kauniit oranssit punahatut, samoin kesäpäivänhatut! En tiennytkään, että punahattuja on oransseja. Meillä punahatut ovat vihdoin alkaneet viihtyä, ovat jopa levinneet.
    Täälläkin odotellaan sadetta. Pilvet kiertävät vauhdilla tämän seudun. Muutaman kilometrin päässä satoi kaatamalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en tätä ennen tiennyt oransseista punahatuista. Toivottavasti eivät kupsahda ekan kesän jälkeen. Tekin tarvitsisitte sadetta, tulisipa sinnekin.

      Poista
  6. Punahatut on toistaiseksi viihtyneet muutaman vuoden mökillä olen kasvattanut ne itse siemenestä. Sinulla on mukavia siementaimia penkeissäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että meilläkin punahatut alkavat viihtyä. Onneksi sinulla viihtyvät.

      Poista
  7. Hyvä, uskallat uhmata sääherraa ja istuttaa. Sade on ovela ja kiertää niin ettei meidän päälle osu, ei pisaraakaan vaikka eilen illalla näytti vielä ennusteissa ihan hyvää sadetta. Toivottavasti saat pidettyä punahatut hengissä, niissä on kaunis sävy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillekään ei tällä kertaa sade ole osunut. Uhmaan säätä, sillä en tiedä, miten tulee olemaan aikaa tulevina viikkoina istutushommille. Nyt uudet istutukset ovat lähinnä parissa kohtaa, joten en ehkä unohda mitään kuivumaan. Kastelua vaan täytyy jatkaa, jos sateita ei pian tule.

      Poista
  8. En ole oransseja punahattuja nähnyt. Hienoja! Toivottavasti talvehtivat ja ilahduttavat tulevinakin vuosina.
    Fiksu idea esikatsella istutuspaikka. Ei pölyä ja istuttamisen jälkeinen kastelu imeytyy paremmin.
    Toivon sinne vesisadetta. Meillä satoi tänään kunnolla ja lisää on luvassa. Tuntuu mukavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oranssit punahatut olivat todellakin heräteostos, en voinut jättää ostamatta.
      Esikastelu auttoi pöllyämisen suhteen, ei ollut naama täynnä pölyä.
      Hienoa, että teillä satoi. Täällä vesisadetta joutuu yhä odottelemaan.

      Poista