Kevään yllättäjiä

Joka kevät yllätyn omasta puutarhastani. Ei tarvitse siis mennä omalta tontilta kauemmaksi, kun alkaa epäilemään jonkin asteisia muistivaikeuksia. Vasta tänään tajusin Päivänpesän- blogia lukiessa, että olen vähintään yhden vuorijumalten kukan tapattanut kuivuuteen, mutta aloin jo epäilemään, että lukumäärä saattaakin nousta kahteen ja nämä ovat tapahtuneet vielä eri vuosina. Sen sijaan penkissä, jossa ei pitäisi kasvaa mitenkään päin narsisseja, onkin yksi ainoa kukkinut.

Olen todennäköisesti kyllä syksyllä ihan itse narsisseja tähän laittanut, vaikka aina muina vuosina en ole vastaavaa tehnyt. On sen verran kuiva penkki, että esim. kirjopikarililjat aina taantuvat. Eipä ole hyvä paikka narsisseillekaan, jos muistaisin, voisin siirtää.

Takapihalla kukkii pieni määrä valkoista lemmikkiä. Ehkä näin tämän jo viime vuonna tai sitten en. Alan jo epäilemään jotain muistihäikkää itselläni kohta. No, takana on tiukka talvi, se selittää kyllä kaiken.

Yritän pitää valkoisen erillään sinisistä, jotta valkoinen ei häviä. Tämäkään ei kasva oikein missään, siksi ei voi antaa muiden ajaa nurmikkoa, kun näitä alueita pitää kierrellä.

Vuonna 2012 olen istuttanut tälläisiä Hotpantseja kukkapenkkiin. Näitä ei paljon pitkään aikaan ole näkynyt ja luulin, että sipuleita ei enää olekaan. Nyt yksi tupsahti kukkimaan. Ainakin kuvien perusteella luulen niin. En ole tämän oloisten kaksiväristen tulppaanien rakastaja, joten en ole juuri vastaaviin enää sortunut. En vain ymmärrä, miten sipuli on voinut kestää elossa vuosia.

Tänä vuonna osa hyasinteista on ollut tuuheampia kuin joskus ja siksi osa niistä on myös kaatuillut. Tarhakylmäkukka pääsi yllättämään kukinnallaan tänä vuonna, sillä se on jopa liian samanvärinen viereisten kasvien kanssa. Ei melkein edes kunnolla erottunut.

Täytyy miettiä, että olisiko tuossa hyvä olla jatkossa jokin vähän erottuvampi väri tarhakylmäkukkaa. Voisin siirtää esikoitakin, mutta luulen, että ne esikot eivät hevillä vaihda asuinpaikkaa. Jotkin esikot nimittäin tuntuvat jättävän jälkeensä ihan mukavan siemenpankin.

Joskus toivoisi joidenkin kasvien vaikka taantuvan. Tiedoksi, ne juuri eivät taannu. Tämä yhdistelmä sattuu minuun.

Ruusuherukka on syöty päältä. Pari oksaa maata myöten kyllä kukkii. Sitten siellä kasvaa valkoisia ja punaisia papukaijoja sekaisin. Tähän aikaan vuodesta liian jouluista minulle. Sen lisäksi siellä kukkii noita narsisseja, joiden alkuperäistä nimeä en muista, mutta jotka ovat minulle munakas-narsisseja. Minä en oikein pidä munakkaasta, joten en haluaisi jatkuvasti nähdä puutarhassakaan munakkaista muistuttavia kasveja. Ehkä siksi nämä kasvavat tontin perällä, että en näitä jatkuvasti huomaa.

Kummaa kyllä on, että nyt, kun katson näistä kuvista. Nämä näyttävätkin ihan ok:lta. Mutta aina kun näen nuo narsissit kauempaa, puistelen päätäni ja hoen, että taas nuo munakkaat näkyvät.

Narsissi Cheerfulness on istutettu viime syksynä. En olisi muistanut, että mihin, ellei se olisi osunut silmiin. On matala ja kerrankin tajusin istuttaa sen sellaiselle paikalle, ettei jää muiden sipulikukkien jalkoihin. Tämän kaveriksi pitää kaivaa muita matalia sipulikukkia suurempien jaloista pois.

Yllättäjiin kuuluvat myös pionien juurakot, jotka ostin syksyllä ja istutin uuteen kukkapenkkiin. Kaikissa on elämää. Myös edellisen vuoden pionien siementaimet: ruusupioni sekä kuolanpioni, ovat hengissä. Myös ihanan hempeä arpajaisvoitto viime vuodelta: Lavender Bouquet kasvattaa jo nuppua. Sen sijaan todellakin vuorijumaltenkukkaa en löydä, vaikka näköjään muistiinpanojeni mukaan (äsken etsin muistiinpanojani) sellaisen olen viime vuonnakin ostanut. Olen myös ostanut uuden valkovuokkolajin viime vuonna, mutta sen istutuspaikkaa en millään muista. Enkä muista sitä nähneeni. Mutta en edes muistanut sitä etsiäkään. Eikä sitä meillä voi varmaan arvailla, sillä valkovuokkoja vaeltelee meillä ihan riittävästi. Minulla pitäisi olla myös valkoinen esikko viime vuodelta. Sen taisi kuitenkin kuivuus viedä. Muistan viime vuodelta, että muistin sitä kastella vielä kuivana alkukesänä, mutta sitten se unohtui ja sen paikalla on nyt aukko. Menetyksiä tulee. Mutta näköjään ne menetykset eivät kirpaise kunnolla, mitä ei edes kunnolla muista.

Viikon sisään perennojen kasvu on taas ollut valtavaa. Viikko sitten tuoksumatara oli todella matala, ja nyt näkyy jo kukkanuput. Viikossa kalliokielo on kasvanut kai 20-30 senttiä ja alkaa juuri kukkimaan. Saniaiset puskevat maasta. Rikkaruohot ovat voimissaan ja nurmikkoa voisi ajaa. Nyt vain sataa sen verran, että tuli todellinen huilipäivä, kun mitään puutarhahommia ei voi oikein tehdä.

Tämä kevään ehdoton yllättäjä on kuitenkin tämä pionin nuppu. Olen siirtänyt tämän pionin jakotaimen anopin pihasta jo ehkä 5 vuotta sitten, kun siellä siirsimme kasveja. Joka vuosi olen miettinyt tämän siirtoa parempaan paikkaan, sillä ei ole kukkinut. Anopin pihassakaan tämä ei ollut kukkinut ehkä 10 vuoteen. Mutta tämä on pioni, jonka anoppi on saanut oman isoäitinsä pihasta. Nyt tässä on nuppu, vaikka kuvassa ei juuri näy. Aina näissä nupuissakin on kuivahtamisvaara, mutta nuppua ei ole ikinä ennen tässä ollut.

Veikkaan tämän vahvasti olevan jotain ihan perinteistä pionia kuten Karl Rosenfieldiä tai vastaavaa. Mutta silti tällä yksilöllä on muu historiansa. Ja tämä on tämän kevään vahvin yllättäjä.