lauantai 1. huhtikuuta 2017

Viherkasveja ja paprikan kuulumisia

Olen aina ajoittain onnistunut hommaamaan viherkasveja. Olen myös saanut niitä monipuolisilla tavoilla hengiltä. Viime syksynä otin kasveja sisään talvetus tarkoituksessa. Ja jotkin niistä selvisivät. Kuten yksi sitruunalle tuoksuva tuoksupelargoni ja yksi colan tuoksuinen tuoksupelargoni. Myös paprika selvisi koko pimeän talven. Ostin äskettäin ensimmäisen kasvivalon. Olen ollut siitä hyvin iloinen. Tänäänkin luonto on järjestänyt hyvän aprillipilan ja lunta sataa taivaalta sen verran täydeltä tuutilta, että ei tuota luonnonvaloa ihan hurjasti sisälle asti tulvi.


Talvehtinut paprika on aivan eri koko luokkaa tänä vuonna kuin viime vuonna. Annoin paprikan kukkia, en vaihtanut multaa. Annoin pieniä määriä lisämultaa edellisen päälle ja olen tökkinyt multaan ravinnepuikkoja. Kukkia olen ajoittain pölytellyt.


Ja aika nopeasti tämä sen jälkeen on tuottanut kasvua.


Viherkasvi-innostus kai sai tästä vähän tuulta alleen, että sain talvetettua kasveja. Reilun kuukauden takainen bloggaajareissu kukkakauppaan oli seuraava askel ja nyt päätä pakottaa koko ajan, kun kotona mietin, että mitä kaikkea viherkasveja voisi olla kiva saada.

Huonevilliviini aloitti kasvun jokin aika sitten. Tämän kasvin sijaintia ehkä joudun vielä miettimään tai sitten täytyy huomenna pestä toi ikkuna. Sillä jos annan tämän kiivetä ikkunan yläpuolelle, voi ikkunan avaaminen olla hivenen haastavaa. Tämä sijaitsee nyt pohjoisen puolella.


Tyttären huoneessa on hänen oma valintansa saniainen kaapin päällä. Takana näkyy orrella kultaköynnöstä.


Kultaköynnös on hyllykön päällä. Kesäisin tuo paikka muuttuu jo aika kuumaksi, kun lämmin ilma menee katon rajaan.


Pojan huoneessa on rönsylilja ja sukulaisilta meille tullut kaktus.


Juoru alkaa jo juoruilla ja siitä varmaan tulee saamaan jossain vaiheessa pistokkaita.



Ilmakasveja on meille tullut pari kappaletta. Ne ovat tuikkukipossaan kahden ikkunan välissä siten, että aurinko ei pääse niihin porottamaan, mutta saavat valoa.


Ilmakasvit saavat kylvyn aina viikon välein missä sattuu astiassa.


Traakkipuu oli edullinen, joten se suorastaan hyppäsi Ikeasta syliin. Se tulee varmaan vielä etsimään paikkaansa, jos se pysyy hengissä ja kasvaa.


Kunhan yksi kukkapöytä on korjattu, niin saattaa joku kasvi vielä hypätä syliin uudestaan.

14 kommenttia:

  1. Aika hauskoja tuollaiset syliin hyppäävät kukat :-D Oi että, olisipa jossain huoneessa / paikassa aika kuuma, kiipeäisin vaikka katonrajaan. Tuntuu niin kolealta, täällä sentään tulee vain vettä, ei lunta. Eilen aamulla oli maa valkoinen. Toivottavasti teepensaasi voi paksusti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teepensas on hengissä, mutta ei kasva kovinkaan runsaasti. Yritn sen kuitenkin pitää hengissä.

      Meillä voi olla helteillä helposti 28 astetta lämmintä, joten katon rajassa voi olla se 30.. Siitäkään ei kaikki kasvit välttämättä pidä.

      Poista
  2. Tuo paprikan talvehtiminen on loistouutinen! Sitä täytyy kokeilla ensi talvena.
    Mahtavasti retkemme tuliaiskasvit ovat kasvaneet kuukaudessa. Viherkasvit on niin kodikkaita. Niitä hoitaessa talvikaan ei tunnu niin pitkältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa on kasvu. Vielä myös jaksan näitä hoitaakin. Toivottavasti kesällä en unohda sisäkasveja.
      Paprika on selvinnyt maaliskuuhun saakka ilman lisävaloa kuolematta.

      Poista
  3. Ai, onko tuo lumisade aprillipilaa...no hyvä!
    Hienon näköiset kasvit sulla. Eipä taida uskaltaa mneeä Ikeaan, kun siellä on hyppiviä kasveja. Kun ei yhtään mahu enää mihinkään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä se lumisade oli pilaa. Nyt sataa nimittäin vettä, aika rankasti.

      Ikean kasvien kanssa kannattaa olla varovainen. Ehkä se edullinen hinta saa ne pomppimaan.

      Poista
  4. Mä olen ihan onneton talvettamisessa ja huonekasvien kasvatuksessa. Ei onnistu millään :D
    Täällä on nyt rankkasade, vettä tulee ihan kunnolla. Mutta ei haittaa jos sulattaa jäisen maan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rankkasateeksi se lumisade meilläkin kääntyi.

      Huonekasvit tulevat varmasti minullekin olemaan haaste. Mutta nyt taas olen innosta piukeana niiden kanssa.

      Poista
  5. Pitääkin kokeilla paprikan talvettamista, se näköjään onnistuu 😊 Nyt alkoi tekemään mieli viherkasveja, ehkäpä löydän myös syliin hyppääviä kasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viherkasvikuume iski ihan täysillä. Harmi, että syliin ei mahdu kovin montaa kasvia yhtä aikaa. 😂
      Paprikan toin sisälle samassa ruukussa, jossa se majaili kesän ulkona.

      Poista
  6. Todella virkeän näköinen paprika, hyvin olet onnistunut talvetuksessa. Sinulla onkin paljon ihania viherkasveja. Hauskaa lauantai-illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää viikonlopun jatkoa myös! Onneksi paprika selvisi. Ei niin haittaa pari muuta menetystä talvelle.
      Monet nyt esitellyistä viherkasveja ovatkin aika uusia.

      Poista
  7. Hieno paprika ja satoakin jo tulossa! Tylsää, että huhtikuun alku on tullut räntä- ja vesisateiden saattelemana. Täälläkin on ollut inhottavat kylmää ja tullut vettä koko päivän. Huomista lämpöaaltoa odottaessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän päivän lämmöiltä odotan jo paljon. Eilinen vesisade kyllä sulatti lumia, mutta ei paljon ulkoilla huvittanut.
      Hauska seurata sisälläkin paprikan sadon tekemistä.

      Poista