tiistai 21. heinäkuuta 2015

Mansikkavaras ja haaste

Nyt ei meinaa perässä pysyä. Siis blogirintamalla. Heinäkuussa tapahtuu paljon puutarhoissa ja blogeissa ja minä olen ollut jo lähes pari viikkoa taas töissä. Kun on pakko myös nukkua, niin ei riitä aika taas kaikkeen.

Olen ollut myös ihan laiska ja en ole verkottanut mansikoitani. Olen vain ihmetellyt, kun mansikat eivät punastu. No, verkko voisi auttaa mansikoiden kypsymistä, sillä tänään jäi kiinni raakoja marjoja syövä pikkuinen varas. Siinä se muina oravina vaan pistelee raakaa marjaa poskeensa.



Joissain perennapenkeissä kasvaa taas hyvin kalutun näköisiä kasveja, kun pidin liikaa taukoa kotilotorjunnoissa. Mutta tänä vuonna en ole nähnyt omissa penkeissä vielä yhtään liljakukkoa (vaikka kotilot kyllä haukkaavat välillä liljojakin). Kavereilla sain kuitenkin litistettyä tämän vuoden tarpeiksi liljakukkoja heidän liljoistaan, joten listimään olen kyllä jo päässyt. Lollypop-liljat ovat etupihalla, joka on kuivempi ja jossa on vähemmän kotiloita, joten liljat ovat suhteellisen ehjät. Taustalla maan tasalla rötköttää myskimalvaa, se ei vain kasva ilman tukea missään pystyssä, siis tässä pihassa.


Kiitos Samettihortensialle haasteesta Pikkuinen Puutarhani - blogista. Blogissa on uskomattoman paljon tietoa ja valtava määrä kauniita kasveja. Haasteen tarkoituksena on esitellä kolmea blogia, joita itse seuraa. Minä seuraan monia blogeja säännöllisesti. Jotkut tarkistavat reissussakin uutisia, minä taas muutamia blogeja. On vaikea laittaa tähän vain kolmea blogia, tänään laitoin nämä.

Autuas Olo: kauniita kuvia, ihana ja satoisa kasvimaa ja kirjoittaja Cherin kuvauksellinen musta kissa Nero.

Ja sitten pari blogia, joissa mennään neliöiden puolesta pikkaisen isoimmissa mittakaavoissa, jos vertaa omiin neliöihin.

Päivänpesän elämää: Monta projektia maaseudulla, puutarhaa, vanhojen rakennusten kunnostamista. Kunnioitettava energiamäärä kaiken tekemisessä.

Tylsän mörököllin blogi: Olen käynyt puutarhassa kerran ja voin kertoa, että vaikka mitä jäi näkemättä. Uskomatonta työtä tehty vuosikymmenten ajan. Ja silti puutarha on syntynyt liikoja suunnittelematta, ainakin omistajiensa mukaan.

Näiden lisäksi blogin sivussa lukee kasa muita blogeja, joita seuraan. Niiden lisäksi seuraan ajoittain muitakin, välillä vain lukulistalle laittaminen on muka aikaa vievää. Tähän kyllä tulee aina ajoittain parannuksia.

On ihanaa, että on niin paljon erilaisia blogeja. Suurista ja pienistä pihoista. Eri tyylisiä ja erilaisia kiinnostuksen kohteita. Ja seuraan myös muutamia blogeja, jotka eivät juuri liity puutarhaan.

14 kommenttia:

  1. Kiitos haasteesta ja blogin maininnasta! Meilä on joku syönyt mansikoita vaikka ne on verkotettu! Epäilen että joku hiiri tai myyrä on nälvinyt ne pilalle kun mansikka on kiinni kannasta, linnut nappaa irti ja jäisi verkkoon kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt mansikkavarkaat ovat nopeita. Meillä myös kotilot tekevät mansikoihin reikiä. Niille lurjuksille kelpaa mikä vain. Piti vielä tulla huikkaamaan blogiisi haasteesta, mutta ehdit ensin tänne.

      Poista
  2. Blogit ovat ihania!
    Voi että, pikku oravalla on kyllä sellainen ilme, että o-ou, jäin kiinni :-D
    Voi hitsi, pitääkö sinun tosiaan käydä töissä ja nukkuakin, vaikka on heinäkuu ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orava näytti hetken ihan syylliseltä, mutta eiköhän se jatka tuota touhua. En saa mitenkään riittämään kesälomaani koko kesälle, joten pitää aina jossain kohtaan olla myös töissä. ;) Ja nukkumisesta tekisi mieli kesällä aina nipistää tunteja, mutta siitä ei varsinkaan hyvää seuraa. Silti olen tyytyväinen, että on olemassa se kesäloma, jonka voi pitää kesällä. Ja vielä on pieni pätkä lomaa elokuun alussa.

      Poista
    2. Kiitos haasteesta ja mukavilta kuulostavista maininnoistasi 😊 On monia et tavalla mukavia bblogeja, vaikea on valita. Vastailen heti kun ehdin. Nukkuminen onkin ihan hullua ajan tuhlaamista. Kadehdin heitä, jotka pärjäävät muutaman tunnilla yöunilla, itselleni kun ihan vähäinen ei riitä 😄 voi tuota pikku rosvoa, ei siitä voi olla edes vihainen. Tottakai mansikka pitää ottaa, jos löytää 😉

      Poista
    3. Tuo orava on ihan uusi ilmestys tänä kesänä, sillä on lähes musta häntä ja siten sen erottaa muista oravista. Minä pidän siitä, että olen pirteä ja yleensä myös nukkumisesta. Mutta näin kesäaikana toivoisi pärjäävänsä lyhyillä unilla.

      Poista
  3. Ihana kurre! No, marjat menivät hyvään tarkoitukseen! Minä en estele kurreja enkä lintuja syömästä satoamme mitenkään. Jos syövät, syökööt. Kyllä minä marjani jostain hankin. ;O)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo orava on suloinen ja jatkossakin taitaa käydä syömässä mansikoita. Meillä onkin syöntiin ja pakastimeen ostettu iso kasa mansikoita.

      Poista
  4. Kiitos haasteesta, vastaan tähän ja pariin aiempaankin kunhan kesäkiireiltä ehdin. Pikku oravalle ei ole vielä valjennut, että mansikat ovat makoisampia kypsyttyään :) Minulla ei ole verkkoa mansikoilla, mutta kumma kyllä rastaat ovat jättäneet ne rauhaan. Taitavat olla päivät mustikkametsässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa olla niin nuori orava, että ei ole vielä kokemusta punaisista mansikoista. Meidän pihalle on tullut harakoita, jotka kai pitävät rastaat loitolla. Kumpi sitten on parempi.

      Poista
  5. Kaksi noista on minulle ennestään tuttuja. Minusta tuntuu että hidasta on nyt ollut, kylmää ja sateista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on ollut muutamia ihan ok lämpimiä päiviä. Itsellä on nyt vain ajoittain niin vähän aikaa tehdä mitään, että muutoksia tapahtuu siksi välillä vähän varkain.

      Poista
  6. Kiva kun otit haasteen vastaan, kiitos! Blogit ovat mukavia, mutta nukkua pitää ehdottomasti. Kiitos herttaisista sanoistasi! Suloinen orava, ei sille voi kovin vihainen olla. Taitaa olla vähän reppanakin kun raakana syö :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Orava taitaa kesän edetessä oppia, että punainen on makeampaa. Kiitos itsellesi haasteesta!

      Poista