Viikonlopun alkua

Siirsin kälyni pihasta syreenisyysleimua, joka oli lopettamassa kukintaansa. En raaskinut leikata kukkia alas, vaikka tuossa siirrossa hieman pystyssä pysyminen kärsikin. Kukat eivät kuitenkaan ole vähentyneet, ihan kuin jopa olisivat vähän piristyneet. Kuvassa nojaavat oksaan, muuten retkottaisivat maassa. Kuvan alalaidassa purppurakeijunkukan kontrastia vihreään rikkaruohikkoon.

Jännitän kovasti, miltä näyttää ensi vuonna tekemäni uusi kubistisen muotoinen kukkapenkki, jossa tämä ylläoleva syreenisyysleimu majailee. Nimi kubistinen penkki siis siitä, kun se kuulemma on penkin reunalla kasvavan puun kubistinen varjo. Etualan "putki" on lapsen potkulautaa, joka jäänyt sille tielleen. Nyt penkki on hyvin sekavan näköinen, kun siirretyt kasvit retkottavat miten sattuu. Toivon, että ensi vuonna näkymä on vähän erilainen tai selkämpi. Kerrankin yritin kerralla miettiä sekä kevät (lumikelloja, tulppaaneja, kirjopikarililjoja, esikoita), kesä (geraniumeja, pioni, purppurakeijunkukkaa, sormustinkukan siemeniä) että loppukesän (kärhö, syysleimu) näkymät. Kerroksellisuutta ja sipuleita ja sitä sun tätä. Kaikesta pohtimisesta huolimatta uskon, että myös ensi vuonna joudun vaihtamaan kasvien paikkaa. Tai kerrankin laitoin liikaa ja liian tiiviisti. Tai liian korkeita tai matalia.

Myös muita kukkijoita on vähän pihalla. Ei kuitenkaan muita uusia kuin ensimmäinen hattivatti. Vai syyskrookus vai sahrami. Edellisen omistajan istuttama. Nämä haaleat ja matalat jäävät kyllä ihan kaiken rikkakasvuston alle, kun kasvavat paikassa, jota en oikeastaan hoida. Joku vuosi voisi asiaa koittaa parantaa.

Tämä kostea ja lämmin syyskuu on saanut taas lehtokotilot lisääntymään. Rakeita muistin taas heitellä, kun löysin omenastakin kotilon. Arhg. Tälläistä jälkeä ne voivat tehdä papujen lehdille. Kyseessä ehkä pieni lehtokotilo tai suuri tai armeija. No, kyllä yksikin ehtii tehdä paljon kasvituhoja. Ja kun niitä on paljon taas.

Mukavaa viikonloppua!