tiistai 23. syyskuuta 2014

Satoa

Sato jäi tänä vuonna vähän epävakaiseksi. Tosin en kamalasti hyötyviljelekään. Sitruunamelissaa olisi ollut vaikka kuinka paljon, sitä en osaa vain käyttää. Tomaateista ei yksikään punertunut ulkona. Sen sijaan sisällä punertuvista on pari syöty ja nyt vasta alkaa värit muuttuvat. Sekaisin sekä Tigerellaa ja OutdoorGirliä. Onneksi loput vihreät (noin 4-5 litraa) tajusin poimia eilen kylmältä säältä talteen.


Chilit otin sisälle kypsymään pari viikkoa sitten ja vihdoin nekin ovat tässä parin päivän aikana vaihtaneet väriä vihreän kautta oranssiksi, vielä odotan punaista väriä. Laji taisi olla Kekova.


Kekovan takana on paprika. Josta otin sen ainoan tekemänsä sadon talteen pari viikkoa sitten. Olin laiska, enkä heti laittanut kasvia kompostiin, joten kasvi alkoikin kasvaa uudestaan ja kukkimaan.


Lapset toivoisivat, että kasvia ei heitetäkään pois. Minulla ei vain ole kasvivaloa, eikä kokemusta talvikasvatuksesta. Onko kukaan kasvivalon avulla kasvattanut esim. paprikaa talvella? Tällä laholla päällä homma kyllä tuntuu jo etukäteen ihan mahdottomalta tehtävältä.

6 kommenttia:

  1. Ihan samat kuviot, keräsin raa'at tomaatit sisälle. Siis miten kauan tomaatilta kestää kypsyä. Kesä oli lämmin, mutta tompskut vain hidastelivat. Chilit toin myös sisälle, niiden talvikasvatuksesta ei ole kokemusta, mutta aion antaa niiden kasvaa niin kauan kuin jaksavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä katson, milloin luonto hoitaa homman ja kasvu pysähtyy.

      Poista
  2. Meilläkin tomaatit kannettiin vihreinä sisälle, ja punastuivatkin sitten aika reipasta tahtia. Kohta ne on kaikki syöty, nam!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä suurin tomaattisato on vasta punastumassa, syyskuun lopulla.

      Poista
  3. Täälläkään ei tänä kesänä tomaatit ulkona kypsyneet, sisällä ovat nyt sitten kypsyneet kyllä hyvin. Viime syksynä mun paprika teki ihan saman, alkoi kasvaa, kukkia ja tehdä uusia alkuja sadonkorjuun jälkeen sisällä. Annoin sen olla ihan vaan ikkunalla (mulla ei ole mitään kasvivaloja), ja kaksi pientä (lähes) kypsää paprikaa sain siitä vuodenvaihteen aikoihin. Ei ne kyllä erityisen hyvän makuisia olleet, mutta syötäviä kuitenkin :) ehkä lisävalo olisi nopeuttanut kypsymistä ja parantanut makua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan kokeilla kuitenkin. Olen jo vähän kukkia pölytellytkin.

      Poista