sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Herkkuja


Tänään leivoin lapsille ja aikuisille ihania keksejä. Ohje
Jos tulevaisuudessa pihanhoitokin onnistuisi yhtä hyvin kuin nämä reseptit, niin kaikki varmaan sujuisi.



Kasvamassa on toisenalaista herkkua, laitettu kasvamaan viikko sitten. Ihania herneenversoja.
Näyttää ja maistuu keväälle. Välillä haaveilen sisälläkin yrttitarhasta, mutta kun ei tuo noiden tavallistenkaan sisäkukkien kasvatus tunnu olevan aina mielessä, niin voisi käydä köpelösti. Parin ruukun sisältö on vielä talviaikaan helppo muistaa hoitaa.

Kuumeisesti odotan myös siementilaustani. Kyttäsin koko ajan postilaatikkoa, ennen kuin tajusin tarkastaa toimitusajat. Onneksi ehtii vielä kuun lopulla viimeistään siementilaus kotiin ja uudet siemenet multaan. Eipä tuota sisätilaa kasvatuksille niin runsaasti ole, taisin vähän liikaa innostua. Mielessäni tein jo hyvän suunnitelman, jos taimien kanssa tulee ylituotantoa. Tiedän, mitä päiväkodin/koulun tädit tänä vuonna meiltä saavat sitten lasten kesälomien lähellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti