keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Helteellä

Helleaallon tuloa seuratessa voi jättää nurmikon ajamatta, ettei se suotta kärähdä. Sitten lähellä juhlia voi miettiä, että apilan kukat ovat nyt leikisti niitä juhlakukkia, eikä välittää siitä, että olisi ehkä halunnut nätimmän nurmen juhliin.


Helteellä voi valmistella esikoisen rippijuhlia. Valmistaa mm. voileipäkakut ilman majoneesia ja todeta, että majoneesiton voileipäkakku on vieraiden mielestä parempaa (ja turvallisempaa) kuin majoneesillinen. Ja olla jälkikäteen onnellinen, että juhlien aikana oli lämmintä vain noin 27-28 astetta.


Helteellä juhlien jälkeen lähinnä maata rannalla, jos toisellakin.

Helteellä voi kuvata enemmän kaikkea muuta kuin puutarhaa. Kuten yllämainittuja asioita.

Helteellä voi korkata välillä karpalovissyn tavallisen tai vadelmaisen tai sitruunaisen sijaan.

Helteellä voi ostaa naapureilta vanhan ilmastointilaitteen ja tehdä yksi helteisen elämän parhaimman sijoituksen. Samalla tottuu aikamoiseen hurinaan. Ja tottuu siihen, että hurina ja viileä ilma on mukavampaa kuin kuulla sitä, mitä perheenjäsen huutaa viereisestä huoneesta. Todeta, että myös lapset haluavat hurinan ja viileyden ja kävelevät kertomaan asiansa huutamisen sijaan.

Helteellä voi aloittaa loman jälkeen työt ja olla järkyttynyt herätyksestä aamulla, mutta nauttia työhuoneen lämpötiloista, alle hellerajan.

Helteellä voi saada yllättäen kotona omaa aikaa ilman perhettä, jolloin pakastimessa valmiina oleva jäätelö riittää kauemmaksi aikaa.

Helteellä voi makoilla aurinkotuolissa sen, mitä jaksaa. Ja samalla lukea. Tai ihailla kaikkea lentäviä perhosia, ötököitä ja kimalaisia, joilla on apilan kukissa riemujuhlat. Ja voi aina päättää antaa kimalaisten riemujuhlien jatkuvan ja miettivän hyvin tarkkaan haluaako hikoilla nurmen leikkuun kanssa. Vai riittäisikö hikoilu ihan muuten vain.

Helteellä voi ottaa kuvia puutarhassa sillä hetkellä varjoisemmista kohdista.


Helteellä voi jättää kaikki rikkaruohot juhlimaan ja kastella vain sen, mitä on pakko. Ja samalla vähän nuuhkia hyviä tuoksuja.

Helteellä voi todeta ritarinkannusten kukinnan olevan nopea. Ja miettiä, että onkohan kameran linssissä suttua.


Helteellä  heinäkuun puolivälissä voi huomata vaaleanpunaisten syysleimujen aloittavan jo kukinnan.


Helteellä voi todeta vaaleanpunaiseen penkkiin tupsahtaneen (en tajua mistä) mysteerililjan olevan keltainen. Keltaiselle olisi toinen penkki, jonne tämä taitaa vielä muuttaa (jos vain jaksaa tämän merkata ja siirtää). Ja samalla tajuta, että joidenkin liljojen kukinta meni jo.


Helteillä voi myös hämmentyä lakastuneiden pioneiden väristä. Nyt ne ovat haalenneet tälläisiksi


kun noin viikko sitten olivat tällaisiä.


Helteellä voi todeta kärhön värin sopivan hyvin siro- tai marjatuomipihlajan marjojen väriin. Jos jaksaisi voisi jostain etsiä tämän kärhön lajikenimen, mutta se vaatisi jo liikkumista.


Helteellä voi taas todeta, että kesällä on niin paljon ihania näkymiä. Osa näkymistä toistuu joka vuosi, satoi tai paistoi. Osa taas vaihtuu jonkin verran joka vuosi. Tässä taas tämä yksi yhdistelmä, joka iskee joka vuosi. Kärhö Aljonushka ja kurjenpolvi Orion. Molemmat kasvavat tuen sisällä.


Helteellä voi tutkia sääennusteita ja todeta, että ihminen kai tottuu kuumuuteen, jos kerran jaksaa jo kävellä auringon paisteessa ilman sulamista, mutta todeta oman helteisen ruokavalion olevan varmasti vähän ongelmallinen kolesteroliarvoille.

28 kommenttia:

  1. Hih, hauska postaus :D Repesin tuolle ilmastointilaitejutulle. Meillä isäntä hommasi työhuoneeseen semmoisen pömpelin, mikä jäähdyttää ilmaa kylmän veden avulla ja hurisee tajuttoman kovaa. Meillä työhuone on rakennettu jälkikäteen eristämällä avokuisti, joten siellä ei ole koneellista ilmanvaihtoa eikä ilma kierrä yhtään (tilannetta helpottaisi varmasti, jos saisimme aikaiseksi viritellä tuuletusikkunaan hyttysverkon...). Viereisessä huoneessa me muut nautitaan ilmalämmpöpumpun puhaltamassa viileydessä ja toinen hikoilee metelin keskellä :D Asiat pitää todellakin käydä sanomassa ihan korvan juuressa. Mutta edelleenkin otan kesän mieluummin vastaan tällaisena kuin viime kesän kaltaisena, että pitää kiskoa aina takkia päälle ulos lähtiessä ja siltikin palelee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan kiva, että kesällä ei palele. Tänään aamulla oli jopa alle 20, kun kotiin laitoin hetkeksi läpivedon avaamalla kaikki ikkunat ihan ikkuna-avaimella.

      Poista
  2. Hienot kuvat!
    Helle voi olla toisinaan aika uuvuttavaa. Minä nautin, en tosin jaksa tehdä paljoakaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tässä paljon huvita rehkiä. Voi ihan hyvin mielin makoilla ja lukea tms.

      Poista
  3. Ilmastointia on kaivattu. Yleensä niin viileänä pysyvä hirsitalo on tällä hetkellä yhtä lämmin sisältä kuin ulkoa. Hikisiä on yöt :)
    Ihanaa kukintaa! Meillä saatiin rippijuhliin piha ja nurmikko paraatikuntoon mutta sitten juhlapäivänä satoi vettä ja vieraat olivat vain sisällä talossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teille sattui sitten kunnon sadepäivä. Onneksi teille mahtuu sisällekin.
      Tämä lämpö tuntuu lämmittävän nyt helposti viileätkin paikat.

      Poista
  4. Olet osannut ottaa helteestä kaiken irti ja elää sen mukaan. Puutarhasi näyttää rehevältä, kuin se ei tietäisi kuivuudesta mitään.
    Olen nauttinut helteistä, sillä talon saa viileäksi oikein ajoitetulla läpivetotuuletuksella ja yöt ovat olleet rauhallisia ja sopivan viileitä. Nurmikon olen leikannut tänä kesänä vasta kaksi kertaa ja se alkaakin olla aika pitkä, apila on saanut kukkia ja siementää, pörriäiset ovat nauttineet. Puutarhuri taas ahkeroi maltillisesti vain varjopaikoissa ja ottaa rennosti paahteiseen aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöllä ja aikaisin aamulla lämpöasteet ovat mukavia. Myös läpituuletusta harrastamme. Mutta pienessä harjakattotalossamme ei ole ullakkoa, joten katto lämpenee joka päivä kuumaksi ja meille ilmastointilaite on erittäin hyvä lisä.

      Nyt helteellä ei edes halua ottaa suuria projekteja, niille tulee oma aikansa myöhemmin.

      Poista
  5. Juu, lämpöä riittää! Eipä tule paljon huhkittua ja illat menevät kasteluhommissa.

    VastaaPoista
  6. Ei kannata paljon huhkia, ettei voimat mene. Vettä kuluu kasveilla ja ihmisillä.

    VastaaPoista
  7. I love the photos of the flowers. They are so beautiful and vibrant, especially the dark pink ones on the tree. Hope you have a wonderful rest of you week. Keep up the posts.
    World of Animals

    VastaaPoista
  8. Helteelä hommat on otettava juuri tuolta kantilta! Kaikissa asioissa on toinenkin puoli, joka ei suinkaan ole huonompi:) Minulla helle on sekoittanut pään, tai oikeastaan väärään aikaan kypsyvät vadelmat, koska olen viettänyt melkein viikon hakkuuaukealla vattupuskissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet aika sissi, kun helteellä jaksat touhuta. Saat kyllä hyvät märät marjoja.

      Poista
  9. Kyllä helteellä on vaikka mitä tekemisä, kunhan saa olla varjossa eikä tarvi paljon liikkua;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekemistä onneksi on. Ja kummasti tottuu myös tekemäänkin jotain asioita helteellä.

      Poista
  10. Noinhan se menee. Helteellä voi nauttia kesästä kun pihatöitä ei jaksa/voi tehdä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihahommat ovat tosiaan saaneet olla aivan rauhassa. Niitä ei ole paljon jaksanut tehdä.

      Poista
  11. Tämähän oli mukava postaus helteestä . Näin perinpohjaisesti en ole sitä varmaan koskaan ajatellut tai ainakaan kirjoittanut ylös, minkäseurauksena olisin huomannut minulla olevan samanlaisia ajatuksia. Täällä on 25 astetta ja vesisadetta koko päivän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin ollut ajoittain sateita, mutta myös lämmintä. Sademittariin ei kuitenkaan ole liikaa kertynyt pisaroita.

      Poista
  12. P.S. Heitin sinulle haasteen, jonka näet blogistani. Jos siltä tuntuu, niin osallistu. Minä ainakin tykkäsin :)

    VastaaPoista