sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Todellinen puutarhapäivä

Olin päättänyt tänä keväänä jättää kaikki puutarhamessut väliin. Jätin kaikkien blogien arvonnatkin väliin. Mutta .. Ystävä lykkäsi liput kouraan. Pari puhelua ja sain naapurin mukaan. Tänään siis teimme pienen kevätretken. Messujen jälkeen omassa puutarhassa oli vastassa huhtikuinen kukkatykitys (siinä riemussa osa kuvista tärähti ja enää ei valo kunnolla riitä, joten huomenna koetan vielä uusilla kuvilla). Huhtikuinen kukkatykitys on erilainen kuin toukokuinen. Huhtikuussa saatetaan kuvata lähes kaikki kasvit. Ei sentään kaikkia rikkaruohoja.

Eilen putsattu kukkapenkki ja lähes auringossa avautuneet pikkuiset krookukset (vai sahramit?).


Kevätkurjenmiekkoja auki jo kaksi.


Kaukaa ylhäältä kuvattuna penkki ei näytä ihan näin värikkäältä. Alaviistosta otettu kuva epäonnistui.


Krookukset ovat auki osittain myös toisessa lämpimässä kohdassa. Useissa paikoissa on taas hyvin heikon näköistä krookusten suhteen.


Sinivuokkoja on avautunut nyt ryppäinä.


Nämä punaiset ovat suloisia.


Ja väreinä on minusta ihania yhdistelmiä. Toki pitää aika tarkasti katsoa tai kumarrella.


Ai niin. Kävin minä niillä kevätmessuillakin Helsingissä.





Kuvaaminen jäi vähälle. Ostoksia tein. Pari perennaa. Mutta myös kummasti jotain pelargonejakin hyppäsi mukaan. Ja minähän olen kertonut suureen ääneen, että en kerää pelargoneja. Nyt kuitenkin valkkasin muutaman, jotka matkustivat ihan kotiin saakka. Sain talven yli pari tuoksupelargonia säilymään hengissä. Enempää en anna itselleni lupaa näihin hamstrauksiin, sillä ikkunalaudat ovat kohta täynnä, eikä edes kaikkia esikasvatuksia ole vielä kylvetty.

Tila tulee loppumaan toukokuussa kesken, kuten joka vuosi. Onneksi sentään kesällä on pari kuukautta, kun ei tarvitse sisätiloja täyttää ruukuilla.

Kahtena päivänä peräkkäin pihahommia. Ehkä huomennakin vielä ehdin. Aika huippua.

28 kommenttia:

  1. Kauniit sinivuokot. Minun vuokot on vielä kovin nuppuiset, kovasti odotan niiden kukintaa. Huomiseksi on luvattu hyvää säätä, loppuviikosta kylmää ja sadetta. Ja just kun ajattelin että voisi viettää koko pääsiäisen puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinivuokot ovat kyllä ihania. Ja niistä on kyllä tullut sellainen suosikkikasvi.

      Samoin katsoin sääennustetta, ei kovin lämmin pääsiäissää.

      Poista
  2. Onpa ihanaa kukkatykitystä! Talven jälkeen tuntuu niin ihanalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talven jälkeen kaikki väripilkut riemastuttavat. Nämä pienet ovat niin odotettuja.

      Poista
  3. Kivoja kevätkukkijoita, krookuksia, sinivuokkoja ja lumikelloja kuvailin minäkin viikonloppuna mökillä. Tukholman messuilta kiikutin minäkin pelakuiden pikkutaimia, isommat kukkivat jouduin jättämään ostamatta, koska en niitä olisi millään saanut käsikassarassa kuljetettua paluumatkalla laivalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi varmasti ollut haastavaa tuoda isoja kasveja niin pitkää matkaa. Lyhyemmänkin matkan kanssa voi tulla vaikeuksia.

      Nämä pienet kevätkukkijat ovat suloisia ja odotettuja.

      Poista
  4. Aurinko teki viikonloppuna ihmeitä kevään kukkasille ja puutarhureille. Minäkään en malttanut pysyä poissa pihahommista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhurit ovat myös olleet viikonloppuna kukoistuksessa. Onneksi sinäkin pääsit pihalle. Suloisia ovat nuo pienet avautujat.

      Poista
  5. Hempeät pinkit sinivuokot. Nyt on kyllä ollut hyvä viikonloppu säiden puolesta, hienoa olla pitkästä aikaa pihalla. Ehkä siellä kohta alkaisi myös vihertämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä vihertää sammal. Se pikkaisen liikaa alkoi vihertämään myös kukkapenkissä, joten kalkitus on ollut nyt kova sana. Onneksi vihreys lisääntyy koko ajan.

      Nuo pinkit sinivuokot ovat myös kauniita.

      Poista
  6. Nyt on vain sitkeästi kontattava ja otettava lähikuvia, sillä kauempaa otettavat kokonaiskuvat eivät tuo oikeutta niille pienille ihanuuksille. Ja niitä pihallasi kukkii jo paljon. Tänään oli hieno pihapäivä. Tuskin maltoin tulla sisälle syömään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin meillä kukkii paljon. Vaikka kuvat ovat lähes kaikki kahdesta kukkapenkistä, jotka saavat parhaiten myös lämpösäteilyä. Katselen vain niitä, enkä jäistä mutaa.

      Ihana pihapäivä tosiaan.

      Poista
  7. Ihanaa kukkatykitystä, ja vautsi, tuossa ylhäältä otetussa kuvassa näkyy väriä! Siis kukkien värejä, ei vain mullan. Se on aika harvinaista! Monta kukkaväriläiskää. Ihanaa vauhtia ne avautuvatkin. Sinivuokot ovat siellä pidemmällä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen yrittänyt tuohon penkkiin muistaa joka vuosi upottaa uusia aikaisia kukkijoita, koska penkki on lähellä sisäänkäyntiä. Haluan nähdä värejä, kun muuten on aika ruskeaa. Vielä näköjään sinne mahtuu uusiä väriläiskiä.

      Poista
  8. onpa teillä jo paljon kevätkukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy aina muistaa, että en ottanut kuvia kukkimattomista paikoista. Juuri äsken katselin, että syksyllä pitää pikkusipuleita upottaa suuret määrät multaan.

      Poista
  9. Keväällä tulee tosiaan melkein kaikki kukat kuvattua. Talven jälkeen jokainen kukka on pieni ihme :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on niin totta. Toukokuussa ei jokaista kukkaa enää pysty kuvaamaan erikseen.

      Poista
  10. Ihana nähdä että siellä kukkii jo! Täällä pyrytti tiistaina kovasti lunta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on kasvu nyt jämähtänyt. Uusia kasveja ei avaudu, kun yöt ovat kylmiä.

      Poista
  11. Ihana katsella keväistä kukintaa. Hienoa, että olet löytänyt pelargonit, ei niitä ole pakko keräillä. Nautit vaan niitä, jotka sinulla on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tosiaan uskalla keräillä, kun niiden selviäminen talvesta tulee olemaan haaste. Näistä muutamista pitää nauttia.

      Poista
  12. Mitä, ostitko pelargoneja :) Harmi ettei nähty, olisin niin mieluusti tavannut sinut! Mitä perennoja ostit? Ihanan keväistä teillä, kukat kukkii ja sinä puutarhastelet! Kevään merkki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin pelargoneja. Minä, joka olen yrittänyt olla erossa kaikesta talvetettavasta. Toivon, että tämä ei ryöpsähdä käsistä. Minulla selvisi kaksi tuoksupelargonia talven yli sitruunantuoksuinen (nimi hukassa) ja Cola. Colasta olen saanut pistokkaitakin.

      Nyt parin viikon aikana meille on muuttanut 5 uutta pelargonia, joista moni kuninkaallisia: Prinsesse Marie, Drotting Margarethe, Kronprins Nikolaj, Mårbackapelargoni Drottins Ingrid ja (ei kuninkaallinen) Säkkijärveläinen (ruusunnuppupelargoni). Kaikki kuninkaalliset olivat edullisempia kuin säkkijärveläinen.

      Osa kylvöistä tekemättä ja sisällä alkaa olla kohta ahdasta.

      Poista
  13. Onpa teillä jo ihanaa keväistä kukkaloistoa! Mukavaa pääsiäistä! P.s. blogissani on puutarhakirja-arvonta:)

    VastaaPoista
  14. Paljon näkyy jo kukkijoita pihallasi, tuo pinkki sinivuokko on ihana! Nuo puutarhamessut kyllä koukuttavat helposti tekemään sellaisia ostoksia, mitä ei todellakaan ollut aikonut tehdä. Mukavahan siellä oli piipahtaa. Jäinpä muuten lukijaksi! Mukavaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa pääsiäistä myös.

      Minäkin pidän sinivuokoista kovasti. Nuo pinkit ovat suloisia. Nyt vain on sen verran kylmä, että lisää ei ihan heti avaudu.

      Poista