torstai 6. huhtikuuta 2017

Siivottomien penkkien aarteet

En ole siivonnut vielä yhtään kukkapenkkiä. Ainakaan kokonaan. Tänään melkein jo tartuin pieneen siivoamiseen, mutta en ehtinyt ennen, kun kropassa tuntui oudolta ja kuumemittari lähti nousuun. Sitä ennen olin ehtinyt kuitenkin ottaa pari kuvaa.

Tämän pihan ensimmäiset sinivuokot ovat auenneet.




Siellä ne kukkivat kaikista risuista huolimatta.

Lumikelloja kukkii useammassa paikassa, mutta ei vielä sellaisina ryppäinä. Nämä lumikellot ovat jo auki keijunkukkien lehtien joukossa.


Nämä ovat kerrottuja puistolumikelloja.


Tämä taas on turkinlumikello. Vierellään on jo kurjenpolvi aloittamassa uutta kasvukautta.



Ja nämä ovat .. lumikelloja.
On siellä yksi krookuksen alkukin, sekä aika paljon kaikkea ryönää..


Jätin talveksi eräät multasäkit ihan niille sijoilleen. Juuri vahingossa kohtaan, josta ensimmäiset krookukset usein pukkaavat pintaan. Näin vasta eilen, että säkkien ja ikkunan välissä sinertää. Joskus tämä huolimattomuus kyllä ottaa itseäänikin päähän. Osa krookuksista on yrittänyt kasvaa niiden säkkien alla. Aika heikoin tuloksin.


Kunhan olo tästä paranee, niin pääsen siivoamaan jälkiäni.

8 kommenttia:

  1. Pikaista paranemista!
    Viime vuosina olen jättänyt kukkapenkit siivoamatta. Ripottelen päälle ohuesti uutta multaa tai kompostimultaa. Sinne ne kaikki lehdet ja kasvijätteet maatuvat. Toki isommat risut ja roskat pyrin poistamaan. Vähentää tekemisen määrää ja on selvästi kasveille ystävällisempi tapa, jonka olen oppinut blogimaailmaan myötä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isot risut ja perennanjämät pitäisi juuri käydä siistimässä ja törröttäjät leikata alas. Tuo keinosi on sellainen, jota itsekin aion käyttää. Onneksi kohta pääsen tekemään jo jotain.

      Poista
  2. Löysin blogisi ja se kiinnosti minua. Liityin lukijaksi. Ihania kevään merkkejä sinulla. Minulla pieni valkoinen esikko työnsi jo kukkaa lumen keskeltä. Jos kiinnostaa käy kurkkaamassa blogiani ja esikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tulit. Käyn blogissasi. Ihanaa, että esikkosi aloitti jo.

      Poista
  3. Voih, paranemisia kovasti sinulle! Ihania kukkaisia nousee penkeistäsi (jotka ei yhtään kyllä näytä siivottomalta minusta). Ajattelin itse vähän pöyhiä kasoja ja tehdä etanatsekkausta vkl, jos jaksan. Toivottavasti kuntoudut pihapuuhiin asap.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi taitaa olla lievempää lajia. Lapsi niiskuttaa pahemmin.

      Toivottavasti pääset itsekin pian jatkamaan pihapuuhia.

      Poista
  4. Ihania kukkasia! Toivottavasti vointisi paranee pian ja pääset taas puutarhahommien pariin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee. Pääsin jo vähän tekemisen makuun. Olipa mukavaa.

      Poista