lauantai 8. huhtikuuta 2017

Kauden alku

Tänään aloitin puutarhakauden omassa puutarhassani. Tulin hyvin tietoiseksi keskittymiskyvyn ongelmista, kun olisi tehnyt mieli säntäillä joka paikkaan yhtä aikaa. Oli pakko päättää keskittyä etupihan kukkapenkkeihin. Tämä oli hyvä valinta, sillä etupiha on ollut kauan lumeton, takapiha ei. Tulee selvästi esiin kaikki mikroilmastot. Tai ehkä meidän takapiha sijaitsee eri kaupungissa.

Silppusin kolmesta penkistä perennanjätteitä pienemmäksi ja otin suurimpia lehtikasoja niistä pois (aina syksyllä laitan penkkeihin lehtiä). Osa sai jäädä maatumaan. Yhden sammaleen uhkaaman penkin kitkin. Sulaa oli siinä penkissä. Vieressä oleva kakkakaivo todennäköisesti sulattaa sen penkin kaikkein aikaisin, penkillä on oma lattialämmitys. Kalkitsin pari kukkapenkkiä ja pistin päälle ohuen kerroksen multaa sellaisesta pussista, joka oli valmiina viime syksystä.

Ehdin tänään jo olla vyöhykekade, kun kävin katsomassa Saaripalstan kurjenmiekkojen kukintaa. Mutta taas oma puutarha yllätti.

Uskomattominta oli oikeasti nähdä, miten silmissä tapahtui kukkapenkissä muutoksia. Näin kitkennän ja silppuamisen alussa, että kevätkurjenmiekka onkin jo lähtövalmiina kukkimaan.


Vähän ajan kuluttua olin kalkitsemassa ja levittämässä multaa ja en voinut uskoa silmiäni. Sama tai viereinen kevätkurjenmiekka oli uskaltautunut lähes auki.  Kerrankin tein hommat niin hitaasti ja varovaisesti, että ehdin nähdä tämän muutoksen. Alemmassa kuvassa siis multaa on jo lisäilty, siksi ympäristö näyttä erilaiselta.


Kerrankin myös keskittyminen yhteen asiaan kerrallaan onnistui. Ja nyt tuntuu heti paremmalta, kun kaksi penkkiä on siinä kunnossa, että niihin minun ei tarvitse vähään aikaan puuttua.

Hommia kyllä riittää taas koko kasvukaudeksi, sillä aika monta muuta juttua odottaa. Onneksi tekeminen maistuu taas mukavalta.

22 kommenttia:

  1. Huikea tuo kurjenmiekan avautuminen! Ihanaa, kun pääsee jo pihahommiin pitkästä aikaa. Penkkien putsaus on lisäksi kovin kiitollista työtä, siistejä penkkejä on mukava katsella : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täytyy olla silmä tarkkana joka päivä.
      Minun penkkini eivät ikinä ole supersiistit, mutta nyt ne eivät enää ärsytä omaa silmää.

      Poista
  2. Vau, uskomaton nopeus! Mulla nämä valitettavasti ovat jääneet yhden kesän iloiksi, mutta täytynee Sailan postauksen perusteella valita niille paremmin kasvupaikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrankin tuntui siltä, että silmissä näkee muutokset. Yritän itse nyt muistaa lisätä joka vuosi kevätkurjenmiekkoja, sillä ei nämä meilläkään mitään varmoja kukkijoita ole. Kuivimmat penkit ovat parhaimpia.

      Poista
  3. Ihanaa! Meinasin jo todeta, että huomenna se takuulla avautuu - nuo ovat nopeita, heti kun on vähänkin lämmin. Mutta se oli todellakin hyvin nopea! Ihanaa, että sait valmista. Tuo joka paikkaan ehtimisen ja yhtäkkiä kaiken tapahtumisen dilemma on täälläkin. Tein tänään listan, koska muuten lamaannun. Siitä sitten valitsen kerrallaan jonkun, niin jotain tulee tehtyäkin eikä vain pyörittyä väkkäränä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelin edetä puutarhassa sulamisjärjestyksessä seuraavien päivien aikana Se ainakin on aika selvä järjestys. Toki kohta on taas joka paikassa jotain tehtävää. Tuo väkkäränä pyöriminen on kovin tuttua.

      Poista
  4. Puutarhailu on mukavaa monen kuukauden tauon jälkeen. Ja puutarha yllättää, luulin että virvaliljoja ei tule mutta yhdessä yössä olivat nousseet ja melkeinpä kukkivat heti. Minun kevätkurjenmiekat ei vielä näy, nyt aloin miettiä että pitäiskö putsata lehtiä pois edestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuokin kevätkurjenmiekat ovat nousseet supernopeasti. Näin yhden Katherinenkin jo olevan lähes kukintavalmiina. Ehkä se aukeaa huomenna.

      Ihanat sinun virvaliljasi.

      Poista
  5. Ihania nuo kurjenmiekat, Sailalla kävin niitä jo ihailemassa. Minäkin pääsin tänään pihahommiin ja kasvimaata siivoamaan. Lumitöitäkin oli vielä, sillä lapioin lunta pois joidenkin kukkapenkkien päältä. Mukavaa kun illallakin on kyllin valoisaa puuhastella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on paikoin lumikasoja. Löytyy lähes kuivaa, tosi märkää, lunta ja jäätäkin samalta tontilta.

      Nyt taas näkee, mitä tekee illallakin. Aamulla oli meillä pieni lumikerros, joka onneksi suli pois. Mutta aamuisin on usein pikkasen liian vilakkaa vielä tehdä pihahommia.

      Poista
  6. Ihana kurjenmiekka! Melkeinpä sen viereen olisi voinut istahtaa vahtimaan avautumista.
    Mikähän kade minä olen? Asun 1b-vyöhykkeellä, mutta pihalle katsoessa voisin kuvitella tontin sijaitsevan Antartiksella. Hiivatin varjostava kunnan metsikkö!!!!
    Yläpihalla on jo aika lumetonta, joten lähipäivinä on tarkoitus siivota penkkejä levittämällä ohut kerros multaa maatuvien lehtien päälle. Jos pihalla oleva multasäkki on sulana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä naapuri ihmettelee myös meidän tuota yhtä penkkiä. Se kakkakaivo taitaa vain selittää aikaiset kukat. Tuota kevätkurjenmiekkaa vilkuilin koko ajan, kun huomasin sen avautumisen. Meinasi hommat unohtua.

      Toivotaan teille kunnon lämpöaaltoa, jotta metsikön varjoisuus kumoutuisi. Yksi multasäkki sulaa auringissa suhteellisen hyvin. Meillä on ihan varjossa multakasa, sen sulaminen on hidasta.

      Poista
  7. Voi ihanaa, nämä pienet tekevät kyllä hyvin onnelliseksi, suloinen Iris sinulla! Meillä nämä eivät ole onnellisimmillaan kahden sadekesän jälkeen. Iloisia kevätpäiviä sinulle puutarhaasi, älä raada liikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ehdi raataa liikaa. Näin keväisin kuitenkin lyhyempikin tekeminen saattaa tuntua raatamiselta, kun kroppa ei ole tottunut ihmeellisiin asentoihin.

      Iirikset eivät taida olla oikein sateesta mielissään. Toivottavasti tänä vuonna teillä olisi tavallisempi kesä sateiden kanssa.

      Poista
  8. Ihana kurjenmiekka ja mukavia keväisiä puutarhapuuhia. Hyvä olla ajoissa liikenteessä puutarhatöiden kanssa, kohta niitä on enemmän kuin ehtii tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuntuu juuri siltä, että puutarhatöitä on hyvä tehdäkin, koska ei vielä ole nurmikon leikkuuta ja muita ikäviä aikasyöppöjä riesana.

      Poista
  9. Ihana kurjenmiekka!!!!! Minä olisin myös halunnut säntäillä tänään edestakaisin eri kukkapenkeissä, mutta yritin silti keskittyä vain yhteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Välillä on vaikeaa pitää katse vain yhdessä paikassa. Kurjenmiekka sai tänään kaverin. On tämä kevät mahtavaa aikaa.

      Poista
  10. Vastaukset
    1. Niin minustakin. Kuvaaminen on joskus vähän haastavaa.

      Poista
  11. Ihana kukinta, vaikka niitä olisi vain yksi näkyvissä se kyllä huomataan. Minulla on ollut joskus rivarin pihalla kevätkurjenmiekkoja, mutta se oli yhden kevään kasvi meillä. Paikka oli varmaan väärä. Pitäisi kokeilla uudestaan vaikka mökki pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan kuivin paikka on parhain näille. Ei minullakaan kaikki ole olleet monen vuoden kasveja.

      Poista