maanantai 8. elokuuta 2016

Avoimia

Eilinen oli perheessämme win-win-win-win-päivä. Aloitin päivän siten, että vein lapset veljelleni ja hain lapset vesipuisto Serenasta. Sillä aikaa minä kiersin vaihteeksi Espoo-Kirkkonummi-alueella puutarhoja. Mies jäi kotiin omien harrastusten pariin. Kaikilla oli mukava päivä omilla reissuillaan.

Päivän reittisuunnitelman olisi voinut tehdä hieman tarkemmin, jos olisin perehtynyt aiheeseen aiemmin. Nettiyhteys sattui vielä edellisenä iltana takkuamaan, kun koitin hahmottaa puutarhojen välimatkoja. Tänä kesänä olen nähnyt jo useamman kauniin puutarhan. Vaikka tämä päivä oli odotettu, nyt en ladannut niin paljon paineita, kuin joinakin vuosina.

Aloitin puutarhojen kierroksen Espoosta Rauni Lavinkosken puutarhasta. Puutarhassa oli paljon maanpeitekasveja pensaiden ja puiden juurilla. Aivan ihanan suurien rinteessä kasvavien syyshortensioiden juurella oli monta vuotta talvehtinut muratti.



Etupihan ruukkuistutuksissa kasvoi liljoja ja siemenestä kasvatettavia kesäkukkia. Tuo saattaisi olla minullekin tapa saada kesäkukkia ruukkuun.


Puutarhassa oli sekä koristeita että viehättävä huvimaja.


Valtava määrä autoja oli Pokrovassa. Aika lähellä olisi ollut myös puutarhakierros, mutta tällä kertaa en jäänyt sitä kuuntelemaan. Alue oli suuri, väki mahtui mukavasti pitkin puutarhaa.

Kallionkoloon oli kaiketi laitettu multapeti kasveille, kun niin hyvin kasvoivat kallion ympäröimänä.


Perenna-alueilla kyllä näki, mitä kasveja perhoset suosivat. Kovin kuhina oli nauhuksissa, ei ehkä mikään yllätys.


Gaudin tyylinen istuskelupaikka oli jännä. Ei yllä tietenkään samaan kokoluokkaan esikuvansa luomusten kanssa. Ehkä hyvä niin.





Kirkkonummella Seijan salainen puutarha oli upea. Esittelyssä luki, että pieni kompakti piha. Etupiha oli pieni, mutta jo siitä kärhöjen määrästä arvasi, että takapihakin on kaunis.



Takapihalla oli paljon kasveja, mutta silti ilmavaa. Kuvassa näkyy käenkaalin viihtyminen aluskasvillisuutena.


Kärhöillä saa kukkivaa myös ylös. Katselinkin kärhöjä ja niiden tukia mielenkiinnolla. (laput kärhöissä oli tätä päivää varten laitettuja)



Takapiha rajatui rinteen kautta metsään. Se liukuma puutarhan ja metsän kesken oli hienosti toteutettu. Omalta pihalta puolukkaa ja mustikkaa, mikäs sen mukavampaa.


Kävin päivän aikana myös Björkelundin ruusutarhassa. Minä en ole vielä niin suuri ruusufani ja sitä paitsi suurin osa pensasruusuista oli jo kukkinut. En siis osaa ruusuista kertoa sen enempää. Täällä tuli kuitenkin korjattua eräs asia, jota en tiennyt. Luulin, että syysvuokot kasvavat Suomessa matalina. Nyt en enää luule. Korkeutta oli 1,5 metriä. Luulisin.



Tein myös uusia ostoksia, jotta voin kokeilla muitakin sinivaleunikko-lajikkeita. Saa nähdä, mitä kasvatuksista tulee. Uusia istuttavia on taas vähän kertynyt. Nyt pitäisi nekin saada maahan.

Ehdin päivän aikana käydä myös kahdessa muussa puutarhassa, mutta niissä kamera on lepäsi ja aikatauluni alkoi olla tiukempi. Kaiken kaikkiaan oli mukava päivä. Ihania puutarhoja ja ihmisiä. Paljon tuli myös ideoita itselle. Osa ideoista tuli nähdyistä puutarhoista. Pari ideaa sain kyllä siitä, kun hypistelin taimipotteja. Ja suurien syyshortensioiden nähtyäni tuli myös pieni kiire siirtää omaa syyshortensiaani kuitenkin ehkä vähän väljemmille vesille.

Ensi vuonna teen reittisuunnitelman sitten vähintään viikkoa aikaisemmin.

14 kommenttia:

  1. Alun perin minunkin piti suunnata noihin samoihin Kirkkonummen puutarhoihin, mutta edellisenä iltana muutin suunnitelmia ja ajoin Lohjalle.
    Ehkä näitä avoimia päiviä pitäisi olla kaksi kesää kohti, jotta ehtisi suhata vähän useampaan paikkaan. Tosi mielenkiintoista ja virkistävää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli mukava päivä. Tiiviin viikonlopun jälkeen tänään ei ole kyllä mikään omista suunnitelmista vielä toteutunut noin käytännön tasolla.
      Koen itseni nyt onnekkaaksi, kun pääsin myös heinäkuussa tekemään puutarhavierailuja. Ja vielä tätä ennen yhden kesäkuussa.
      Minullakin on salainen haave: Avoimet puutarhat kaksi kertaa vuodessa.

      Poista
  2. Onpa mukava nähdä kuvia sellaisista puutarhoista, joissa ei itse ehdi tai pääse käymään. Nämä puutarhavierailut ovat todella inspiroivia ja aina löytyy ideoita varastettavaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Löytyy ideoita tosiaan. Ja kaikilla puutarhat ovat niin erilaisia, että idea voi lipulta näyttää omassa puutarhassa taas erilaiselta.

      Poista
  3. Mielenkiintoisia puutarhoja. Ja erittäin hyvä idea kiertää tietyn alueen puutarhoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jäi muutamia kiertämättä aikataulun vuoksi. Kaikkea ei vain ehdi.
      Ensi vuonna taas jotain muuta.

      Poista
  4. Totit päivästä kaiken irti, hienoja kohteita. Joskus olisikin kiva lähteä toisiin maakuntiin kierrokselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin päivän aikana aika paljon autossa. Ja ruokavalio oli vähän kyseenalainen.
      Nyt tosiaan olin ihan tuntemattomilla vesillä. En hahmottanut yhtään paikkoja. Paljon oli mutkaisia teitä.

      Poista
  5. Kuulostaa kivalta päivältä! Itse kiersin kolmessa puutarhassa ja pää suhisi kaikesta nähdystä ja koetusta jo siinä vaiheessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nämä retket vaativat sulattelua. Ei kaikkea ymmärrä aina heti.

      Poista
  6. Kaikkea kivaa olitkin löytänyt vierailuillasi. Gaudin tyylinen levähdyspaikka oli mielenkiintoinen, terkuin Suska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se olikin jännä levähdyspaikka. Tunnelma oli siinä myös vähän erilainen, kun kasvien joukossa.

      Poista
  7. Avoimet on kyllä ihana päivä, kiitos näiden puutarhojen esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Kiitos myös itsellesi esittelykierroksesta! Vielä tänäänkin on ideat vain kypsyneet. Pitää välillä käydä kaukana, että näkee oman puutarhan kasvien mahdollisuuksia.

      Poista