tiistai 1. toukokuuta 2012

Kevät ja kevät

Parin päivän miniloma ja kevät sai uuden merkityksen. Kun Alankomaissa tuoksuu keväisin syreeni, toi se mieleen ihan Suomen keskikesän. Kukkaloistoa ei ole pelkästään sipulikukissa. Parhaillaan kukkii omenapuut, osa alppiruusuista, osa magnolioista ja vielä näkee tulppaanejakin täydessä kukoistuksessa. Mitään puutarhanähtävyyttä ei erityisesti koitettukaan bongata. Kotipuutarhureita työskentelee useilla pikkupihoilla ja useampia varmasti suuremmissa puistoissa. Ei tarvitse pitkälle mennä, kun näkee paljon.

Matkakuvia tulee vielä lisää. Pari kuvaa pikaisesti (ilman oikeita tai tieteellisiä nimiä). Jos joku tietää tämän alla olevan puun nimen, niin olisi kiva tietää.



Ja lähikuvassa kukka:

Ja lammikon kukkasia  jo kukassa: 

Talojen pikkupihoille voi istuttaa ihan niin monta kasvia kuin haluaa:
Ja pihoilla voi pitää lemmikkinä juuri niitä eläimiä kuin haluaa, kuten Walibeja:

Kuvat Schijndelistä. Äitini pihalla ei kasva muotopuutarhaa, eikä walibeja. Kaksi viimeistä kuvaa otettu riskillä ihan muiden pihoista.

Alankomaissa oli kevät, joka tuntui ihan kesältä. Kahdesta kokonaisesta päivästä saimme kaksi hyvää ja kaunista päivää ja aurinkoakin. Saimme myös kokea ukkosen ja sateen, onneksi matkapäivinä. 

Kotona oli ehtinyt vajaassa 4 päivässä tapahtua pihalla paljon. Valkovuokot ovat heränneet, krookukset alkavat olla kukoistuksen loppumetreillä, pari ekaa narsissia kukkii ja sisätaimet olivat hengissä! Tästä voi sitten jatkaa kevään ihmettelyä. 

Vihreän näkeminen teki hyvää. Taidan uneksia siitä lisää, matkustaminen kuitenkin väsyttääkin. 

7 kommenttia:

  1. Olisko joku koristeomenapuu ? Naapurissa on samanväriset kukat, en nyt just muista nimeä, palaan myöhemmin jos nimi tupsahtaa mieleen.

    VastaaPoista
  2. Voi varmaan ollakin koristeomenapuu. Tekee kuulemma pienet marjan näköiset hedelmät, joten se voisi olla myös koristeomenapuu. Oikein sähäkän värinen puu.

    VastaaPoista
  3. Ei oo totta, saako täällä pitää kengu.. ööö valibeja lemmikkinä?! Täytyypä tosiaan pitää silmät auki. Ja olisi myös hauska tietää tuon tummanpunaisena kukkivan puun nimi, se on minullakin hakusessa. Ne ovat tosi kauniita ja tuoksuvat hyvältä! :)

    VastaaPoista
  4. En tiedä, mitkä luvat oikein maassa on, mutta ei nähty eräässä aitauksessa myöskään kauriita. Possuja, kanoja, riikinkukkoja nähtiin ja kuulemma myös jollain on ollut (tai on yhä) myös alpakoita. Joten ihan kotieläinpihan eläimistö tuli nähtyä yhdellä kävelyllä. Ja kuitenkin minun mielestäni Alankomaiden maaseutu on melko tiheästi asutettua ja ei ne pihojen koot mitenkään suurelta vaikuttaneet.

    VastaaPoista
  5. Purppuraomenapuu "Marjatta" voisi olla tuon punaisena kukkivan puun nimi?

    VastaaPoista
  6. Jep sitä mäkin hain, purppuraomenapuu voisi olla :)

    VastaaPoista
  7. Eli äitini kuitenkin tiesi oikein. Minä en nimittäin tätä tiennyt. ;)

    VastaaPoista