Kiire istuttaa

Kun odottelee heinäkuusta asti kunnon istutussäitä eli vettä taivaalta, voi sopivien istutussäiden kanssa joutua luovuttamaan enemmin tai myöhemmin, jos sitä vettä ei tule. Niin kävi minulle. Onneksi halla ei vielä ole iskenyt, niin parista talvesta selvinneet syysvuokot ehtivät aukaista kukkia, vaikka ilmat ovatkin radikaalisti viilenneet. Nuppujen avautumista voi joskus joutua odottamaan kauan. Jokaisesta avautumisesta olen iloinen, kun ei aina tiedä, milloin halla iskee ja vie kukinnan.

Meillä on siis yhä kuivaa, vaikka elokuu ei ollut ihan yhtä kuiva kuin heinäkuu. Syyskuu ei ole vielä tuonut kuin ihan ohimeneviä pieniä tihkuja. Maa on siis melko kuiva. Vanhoista istutusalueista sitä ei kuitenkaan huomaa. Wim's Red - syyshortensia punertaa jo. Moni syysleimu kukkii yhä. Punahatut ovat kukassa.

Kukkasotku on yhä voimissaan. Keltatörmäkukka on tehnyt hyvin uusia alkuja ja se tekee paljon niittymäistä tunnelmaa ja on yhä kimalaisten suosiossa. Kukkasotkua katsoin toiselta puolelta, ja sinne onkin sekaan jäänyt jumiin pari punahattua. Ne voisi sieltä vielä siirtää vähän valoisampiin olosuhteisiin.

Kahden kukkapenkin nurkassa oleva syyssyrikkä avasi kukkansa. Olen tästä kovin onnellinen, vaikka perhosten lepattelua en ole juuri päässyt tässä todistamaan. Ehkä iltapäivällä  tänään voisi vielä onnistua näkemään sellainen ihme, kun on tänään tyyntä. Pientä kitkemistä voisi harrastaa tuolla penkeissä.

Tuli kova kiire istuttaa säiden viilemisen takia kasveja, jotka ovat osa odottaneet jo todella kauan istutusta. Oli vain helpompi kastella ruukkuja tai alustoja kuin kukkapenkkejä pitkin pihaa. Nyt sitten syyskuussa jatkan uusien kasvien kastelua, tämä tuntuu ihan absurdilta. Yleensä syyskuussa voi antaa jo taivaallisen kastelun hoitaa homma. Alla olevan kuvan tausta on aivan kamala rytökasa. En tajunnut ottaa kuvaa, miltä tämä alue näyttää keittiön ikkunasta. Keittiön ikkunasta jää alppiruusu Eija taustalle ja näen sieltä melkein kaikki kasvit, mutta en tuota kompostoria tai kaikkea tuota sälää. Halusin puutarhaan kuitenkin jo alppiruusun ja saada tuohon alueeseen muuta kuin vuorenkilpi/elämänlankasotkua. Elämänlankaa joudun jatkossakin tuolta kitkemään. Näiden kasvien alle ei pääse kotilot niin hyvin piiloutumaan kuin vuorenkilpien alle. Muistan maan muodot hieman väärin, en muistanut, että tuolla on noin isoja kiviä, kun vuorenkilvet olivat valloittaneet kiviäkin. Kuvan ulkopuolella näkyvät vielä projektien jäljet, jos tänään ehtisin illalla ne siivoilla pois.

Sillä tämän tekemisen jälkeen siirryin etupihan puolelle. Tuolla takapihalla savimaan kaivaminen onnistui, vaikka olikin sen elämänlangan juurien kanssa aika nyhräämistä. Sen sijaan etupihan kuivan koppura, savinen, puiden juuria sisältävä maa olikin aivan mahdoton. Jaksoin kaivaa yhtä kuoppaa marjaomenapuulle (Makamik), ja sitten luovutin. Tuli No-Dig penkki. Tai ainakin melkein. Ilman lapsen mopoajelu harjoittelun tuomaa uraa en ehkä olisi tehnyt tähän kukkapenkkiä. Vaikka paikka on puuta vailla ollutkin. Vierestä on kaadettu sisältä laho hopeapaju, joka lähtisi kyllä uudistumaan, jos antaisi. En anna, sillä on liian vähän latvukselle tilaa viereisen vaahteran vuoksi.

Koska kaivaminen oli tuskaa, hain sisältä kaikki pahvit ja lehdet. Meillä on syöty myös pitsaa, kuten alakuvasta voi päätellä.

 Märkäksi kasteltujen pahvien ja lehtien päälle lastailin kerroksen risuja ja muuta puutarhajätettä (kevätharavointien jäljiltä oli jäljellä kaikkea mujua). Pari kottikärryllistä kompostorista multaa ja vähän oman maan savea, jota olin hautunut lammen kaivuun jäljiltä pusseissa, jotta rikkaruohot kuolee. Ja vasta sen jälkeen pussimultaa.

Kukkapenkistä olisin ehkä tehnyt isomman, jos olisi ollut enemmän hauista, paperia tai aikaa. Onneksi tätä voi joko laajentaa tai keksiä penkin ympärille reunukset vaikka ensi vuonna. Kuvia joudun ottamaan hassusti, ettei tule naapuri tai meidän talo kuviin. Eli tämä näkymä on meidän auton kohdilta. Kasveja kuitenkin mallailen sen mukaan, miltä penkki näyttää enimmäkseen tieltä päin, kun itse tulee etuoven puolelta kotiin. Ja miltä kasvit näyttävät tielle päin. Sieltä kuitenkin paistaa aurinko kuumimmillaan, vaikka penkki saa jo aamuauringosta aikaisemmin toisesta suunnasta esimaisteluita. Mallailussa tajusin, että unohdin kahdelle ruusulle ja yhdelle kärhölle kaivaa vähän syvempää kuoppaa, joten lapio käteen ja taas kaivaminen alkoi.

Valo loppuu illalla nykyisin sen verran aikaisin, että osa viimeistelystä on vielä tekemättä. Täytyy tänään vielä kastella penkkiä ja laittaa lisämultaa tarvittaviin kohtiin, sillä kun valo loppuu, on mustaa multaa kamalan vaikea hahmottaa. Kuva alla auton luota.

Kuva alla on otettu tieltä päin.

Eniten toivon marjaomenapuun selvitymistä sekä vasemmassa laidassa olevan jättikorkean ruusun selviytymistä. Se on omajuurinen Austin-ruusu William ja Catherine, joka on kesän aikana kasvattanut yhteen varteen uuden nupun. Tämän ostin jo aiemmin kesällä Mustilan puutarhasta. En usko, että se tulee seuraavina vuosina kasvamaan vältämättä näin korkeaksi kuin nyt, koska sen talvenkesto tulee olemaan arvoitus. Elän kuitenkin vaarallisesti, enkä talvettele kasveja. Silloin ne todennäköisemmin kuolisivat.

Ja yllä lähikuvaa kukkivista, punahattu (todnäk Delicius Candy). Syysvuokon selvitymiseen en laske. Tämän sai vain syysvuokoksi edullisesti. Ja tähän etupihaan ei pieni halla iske ensimmäisenä. Juurtumisaikaa on nyt rajatusti, joten kaikki eivät ehkä tuossa selviä. Kuitenkin tämä tulee oelmaan kuiva paikka, joten osa kasveista on ajateltu kuivuuden siedon takia. Penkissä kasvaa mm. tähkäverbena, tarhakärsämö Summer Sassy Taffy, Jaloritarinkannus Galahad, joka tuolla rötköttää (alkoi kukkia purkissa uudestaan), myös tavallinen punahattu Magnus, jotain kerrottua esikkoa (toisen harrastajan esikasvattamaa) vaaleakukkaista harmaakäenkukkaa, todella tummaa harjaneilikkaa ja muistaakseeni jokin syyssädekukka myös. Tuonne tulee myös sipulikukkia, kun saan päätettyä, mikä menee minnekin. Ensi kesänä sitten näkee, mitkä kasvit ovat hengissä ja laajeneeko penkki. Tällaisena kasvikeräilijänä on vaikea istuttaa yhteen penkkiin sellaista säntillistä parin eri kasvin kukkapenkkiä, joten näistä tulee aina vähän kuin ei-kovin-hyvin-suunniteltuja räsymattoja. Tungetaan vain kaikkea sekaisin ja toivotaan, että siellä pysyy jokin sävymaailma tai muu maailma tarpeeksi ehyenä. Oikeasti olen vähän penkkiä myös suunnitellutkin. En ihan heittänyt kaikkea sekaisin.