sunnuntai 26. syyskuuta 2021

Aurinko ja sen voima

Tänään tein aurinkoisella säällä puutarhahommia. Ja ei ollut sitä ikivanhaa ja kulahtanutta toppatakkia päällä, mikä on ollut pari viime viikkoa aina pihahommissa niskassa. Tuli sipuleita multaan kaivaessa ihan hiki, kun ei kuitenkaan viitsinyt ihan ilman hihoja olla puutarhahommissa. Olikin ikävä aurinkoa, lämpöä ja hikeä. Vaikka varjossa taisi olla ehkä 12-13 astetta enimmillään. Aurinko paistaa jo sen verran matalalta, että en tiennyt, pidänkö enemmän japaninvaahteran punaisista lehdistä vai varjoista, joita se tekee. Kuvassa ihan oikeassa yläkulmassa magnolian vihreitä lehtiä. 


Toisesta suunnasta tuli myös varjoja.


Tuo samainen kantopenkki pilkistelee tuolta hevoskastanjan alta. Vehreä seinämä taustalla on naapurin puolella olevaa orapihlaja-aitaa.


Samaa penkkiä ei voi toki ohittaa kuvaamatta syysvuokkoa.


Muutama päivä sitten aloin tutkia yhtä kukkapenkkiä. En löytänyt sieltä ollenkaan syysmyrkkyliljaa Waterlilyä. Oli se kuitenkin siellä, jo sen verran kurjenpolven alle joutuneena, että jouduin hieman kurjenpolvea raivaamaan, koska en raaski tässä vaiheessa siirtää syysmyrkkyliljaakaan. Tämä on ollut niin varjossa, että on sen takia aika valkoinen, tulee saamaan lilan värin, kun saa valoa enemmän. Näin on muistini mukaan käynyt ennenkin.


Toisten nimettömien syysmyrkkyliljojen valon ja varjon leikin lomasta näkyy, että syysmyrkkikset alkavat pikku hiljaa olla kukintansa loppusuoralla. Loppusuorakin on kaunista.


Syysvuokko samassa penkissä vähän toisessa päässä kukkii mukavasti yhä. Joku kukka pudottaa terälehdet, joku toinen avaa nuppunsa. 


Pörriäiset ovat olleet vähissä viime aikoina. Olinkin yllättynyt, kun yksi kimalainen oli hommissa keltatörmäkukassa. Siinä muuten kasvi, joka jaksaa kukkia. Heinäkuusta asti on kukkinut kevyen ilmavana. Ja kukkii yhä. Tässä vaiheessa silmät eivät edes näe noita siemenkotia tai nuppuja, vaikka kuvasta ne tulevatkin esiin.


Alemmassa kuvassa on vastavaloon keltatörmäkukan lisäksi aurinko. Tuo tämän päivän ilon ja onnen tuoja.


Paljon olisi tehtävänä kaikenlaisia syyspuuhia. Keinua ei viitsi vielä kantaa pois, tänään istuin siinä istutuspuuhien välissä ja mietin, että mitkä penkit saavat mitkäkin tulppaanit. Ja kas, osa tulppaaneista loppui kesken. Keväällä meillä on (toivottavasti) juhlat ja haluaisin ajoittaa suurien tulppaanien kukinnan juuri sinne. Ilmathan sitten lopulta päättävät, että mikä kukkii mihinkin aikaan.


Toiselta puolelta pihaa voisi jo aurinkotuolin kantaa suojaan. Niin helle tuskin tulee, että tuossa tulee enää makoiltua. Syksy jo  voittaa kesän, vaikka ihana päivä onkin tänään ollut.


Kärhöistä kukkii enää jämät. Kärhö Aljonushka kukkii vielä muutamalla kukalla.


Kärhö Diana kukkii vain yhdellä kukalla. Se kasvaa hieman hassussa paikassa, joten tätä ei juuri tule kuvattua. Ei siinä montaa kukkaa varmaan ollutkaan.


Väriä toki on kukkapenkeissä ja puissa ja pensaissa sekä lehdissä.


Osa pudonneista lehdistä alkavat jo ruskistua. Haravoimista ei ole edes aloitettu, kun suurimmat lehdet ovat vielä puissa. Onhan tässä syksyä jäljellä, vaikka kuinka paljon. Aurinko saa optimistiseksi.

18 kommenttia:

  1. Aurinko saa ihmeitä aikaan, tulee voimaa ja intoa. Meillä kannettiin keinu ja kalustot talvisäilytykseen, se on joka syksy yhtä haikeaa luopumista. Upea puna rusokirsikassa, mun puussa ei punerra kuin muutama lehti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo rusokirsikka on osannut punertamisen. Kukkia saisi yhtä näyttävästi.
      Luulen, että meilläkin kannetaan lisää kaikkea suojaan, mutta pikkuhiljaa. Tehdään luopumista vähän kerrallaan. Tänään istuin vielä keinussa, ensi viikonlopusta ei tiedä.

      Poista
  2. Tänään oli ihana ja aurinkoinen päivä ja se innoitti minutkin puutarhatöihin.
    Kaunis puna japaninvaahterassa. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana päivä. Oli mukavaa olla ulkona. Japaninvaahterat hehkuvat alhaalta tulevassa valossa.

      Poista
  3. Auringon voima on ihmeellinen, kaikki tekeminen on niin paljon hauskempaa auringon paistaessa. Ihastelin kuviasi, kauniita kasveja ja tunnelmaa.
    Rusokirsikka on meillä aloittanut punerruksen, mutta ei ole vielä lainkaan noin hehkuva kuin teillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko tuo valoa myös tekemiseen. Ihanaa, kun ulkona ei tullut kylmä, vaikka välillä piti tuumailla pysähdyksissä. Rusokirsikka on nyt parhaimmillaan. Tämä meidän yksilö on ehkä viileällä paikalla tai aikainen yksilö, joten sen ruska alkaa ja loppuu nopeammin kuin monella muulla.

      Poista
  4. Eilen oli hieno ilma. Puutarhahommat houkuttelivat luokseen ja se pitkähihainen fleecekin pääsi lopulta keinuun odottamaan.
    Meidän pihalle syksy tuli tänä vuonna tavallista aiemmin, kun kattoränni-rempan vuoksi piti tehdä tilaa. Pihakalusteet menivät kellariin ja osa perennoistakin oli leikattava mataliksi.
    Japaninvaahteran punaiset lehdet ovat yhtä kauniita, kuin sen varjotkin. Miten sitä aina ajattelee, että kevät ja kesä ovat kauneinta aikaa puutarhassa. Kyllä syksylläkin on valtavasti ihasteltavaa. Varsinkin nämä ruskavärit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn ruskaväreistä olen alkanut nauttia enemmän vasta ajan kanssa. Ehkä viluinen kehoni on aiemmin vastustanut syksyä liiaksi ja osa syksyn kauneudesta on mennyt ohi sen takia.

      Minäkin eilen jouduin vähentämään puuhaillessa vaatetta ja sekin oli ihmeellistä.

      Poista
  5. Kaunis syysvuokko minä etsin nyt alesta niitä mutta ei ollut. Sipulikukkia on vielä istuttamatta mutta loput menee viikonloppuna multiin.
    Kaunista on nyt ollut ja lämmintä mikä sen parempaa kun noita hommia vielä piisaisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syysvuokkoja ei aina ole myynnissä tai ne loppuvat joskus nopeasti. Lempeässä säässä on mukavaa tehdä puutarhassa hommia.

      Poista
  6. Tänäänkin oli hyvä sää. Sain pestyä osan ikkunoista ulkoa, taidan jatkaa huomenna. Sipuleitakin tuli hieman istutettua. Nyt saa ihailla kaunista ruskaa joka puolella😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruska on mahtava. Osa ruskasta alkaa meillä myös ohi. Osa vasta aloittelee.

      Poista
  7. Aurinko saa ihmisen tuntemaan, että jaksaa ja ehtii mitä vaan! Puutarhastakin löytyy monenlaista kaunista, kun aurinko antaa kasveille kultaista hehkua! Kauniita yllätyksiä löytyy lehtien alta, kuten nuo sinun myrkkyliljasi! Minun puutarhastani niitä ei edelleenkään löydy ainoatakaan. Toivotaan, että puutarhapuuhat saavat jatkua vielä pitkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko tuo myös joskus epärealististakin optimistisuutta, kun ei ole enää kesän valoisia pitkiä iltoja. Puutarhassa voi tehdä vielä pitkään jotain.

      Poista
  8. Aurinko saa kyllä syksyn kauneimmat sävyt esiin! Ja puutarhaharrastajankin pihalle:)
    Meillä ensimmäinen syysmyrkkylilja on tullut vähän esiin, odotan kukintaa kovasti. Muista ei näy (vielä) jälkeäkään...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta siellä varmaan nousee syysmyrkkiksiä esiin enemmänkin. Aurinko laittaa syksyisin ulkoiluun mukavan tunteen.

      Poista
  9. Auringonvalo saa puutarhan hehkumaan. Törmänkukat ovat ihania, erityisesti tämä vaalea keltainen. Minäkin ajattelen, että vielä on aikaa puutarhapuuhiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä lokakuussa on helppo ajatella tehdä puutarhatöitä. Marraskuu onkin jo sitten aika vähävaloinen kuukausi.

      Poista