Yllättäjiä

 Joka vuosi jokin yllättää minut. Yllätys voi olla positiivinen tai negatiivinen. Nyt puutarharintamalla on jo tapahtunut pari yllätystä. Viime vuonna, loppukesällä ostin japaninvaahteran edullisesti. Tämä Acer Palmatum "Atropurpateum" ilahdutti minua jo muutenkin. Otin riskin ja laitoin sen maahan talveksi. Sitten suojasin sen liian myöhään jäniksiltä. Viimeisen suojauksen sai lyhyt tikku. Keväällä katselimme naapurin kanssa, että siinä tikussa on pari punertavaa lehden alun näköistä. Mitään ei vain kuulunut. Eilen huomasin, että tikku oli saanut lehdet. Opetus: Älä koskaan kisko tikkuja pois maasta, ennen kuin olet ihan varma, että tikku on kupsahtanut. Tikku on kyllä hyvin pieni. Ja ehdin ostaa uudenkin japaninvaahteran. Tiedän, mitä suojaan ensi talvena paremmin.

Harvinaisten kasvien penkki on etupihalla, siellä kasvaa nyt myös magnolia. Halla ei sinne iske heti. Metsämansikka ei ole kovin harvinainen ja se tuonne on itse menossa maanpeittokasviksi. 

Poissaoleva yllätys on sormustinkukka, joka oli perenna ja joka on kadonnut. Sillä ei ollut nimeä ja se oli juuri sellainen ruman kaunis kasvi, jota en olisi edes muutamaa vuotta sitten noteerannut kasviksi. Keltasormustinkukka sen sijaan tekee jo useita varsia, olisi syksyllä valmis jaettavaksi. Kunhan nyt kukkisi ensin. Olen nyt tyytyväinen, että moni kasvi, joita olen hankkinut vain yhden, tekee pikkuhiljaa toisia ja kolmansia alkuja.  Hitaassti myös saa tuuheutta.

Kävin sukulaisreissulla, matkan varrella, taimistolla. Sinne minulla oli lahjakortti. Etsin hyvältä taimistolta keijunkukka Hansia. Ei löytynyt. (Tosin löytyi paljon muuta.) Kälyn pihalla näin Hansin kukkavarsia aivan mahdottoman paljon ja käly muistutti, että eikös ollut puhetta, että jaetaan tätä sinulle tänä vuonna. Sellainen muisti minulla. Kälyni ei tiennyt kasvin nimeä, oli saanut sen äidiltään. Ja minä sain sitä nyt. Osa jakopaloista pääsi maahan, osa on purkissa vahvistumassa. Pari jakopalaa meni myös jo naapurille. Ja sellaisen kasvirunsauden kanssa meinasin silti piheillä, kunnes oikeasti päätin lykätä pari kunnon juurakkopalaa maahan. Kaikkea ei tarvitse aina pilkkoa pikkuisiksi. 

Muuten puutarhassa on samojen rikkakasvien juhlat kuten ennenkin. Eniten ehkä ärsyttää karhunköynnös/elämänlanka, joka ehtii vedellä kasveja vinoon tai kumoon kiireisemmän viikon aikana. Yksi noista alakuvan jättilaukoista oli elämänlangan kiskomassa kasvamassa jo vinoon. Keltavaleunikko yllättäävää vain sillä, että mistä kaikista paikoista sitä alkaakin löytyä tältä tontilta. 

Kesälomaani on vielä aikaa. Olen tehnyt töiden ohessa jo tylsiä juttuja, kuten kasvimaan ympäristön kivituhkan siivouksen. Tälläinen reippaus yllättää minut. 

Joillakin juhannusruusu on varma kukkija. Meillä ei. Yritin joskus hävittää juhannusruusun tontilta pois. Siis noin 10 vuotta sitten. Pitäisi tietää, että juhannusruusua ei hävitetä. Se jättää aina pienen muiston itsestään. Olen antanut tämän muiston kasvaa sen jälkeen rauhassa. Mutta jänikset parturoivat sen joka ikinen vuosi. Jänöillä taitaa olla teflonia suussa, kun piikit eivät haittaa. Nyt tänä vuonna tämä matalaksi syöty ruusu sai lumesta sen verran suojaa, että jotkin versot ovat kehittäneet kukkanuppuja. Ja siis ruusu kukkii nyt. Sen luokattoman huonossa paikassa, mutta tiedä, että en tuota ruusua saa kaivettua pois ellei kaivuri ole apuna. Joten olkoot.

Aina harvinaisin kasvi ei ole se suurin yllättäjä.