sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Resepti marraskuussa kukkiviin narsisseihin.

 Meillä kukkii parhaillaan pienet narsissit. Tässä resepti tähän syyskukintaan: Saa lahjaksi esim. helmi-maaliskuussa kukkivia purkkinarsisseja. Kun ne kuihtuu, anna olla ne jonkin aikaa sisällä. Lumettoman talven innoittamana kaiva narsissit maahan jo esim. maaliskuussa. Anna niiden unohtua. Säät ovat mitä sattuu, joten ne saavat myös kylmäkäsittelyn ihan itsekseen. Ihmettele versoja sitten syksyllä ja hämmästy lokakuun lopussa ensimmäisestä kukkivasta narsissista ja ihastele niitä sitten marraskuussa. Samalla hyvästele nämä kukat, sillä eivät nämä enää ensi vuonna nouse.


Muuten täällä on kovin marraskuista, kuten joka paikassa tähän aikaa. Takapiha oli tänään saanut hallan osumaa ja oli jäinen vielä puolilta päivin, kun taas etupiha kylpi auringossa. Tai, miten nyt marraskuussa puiden takaa siivilöityvä valo voikaan osua pihaan. Oli kuitenkin ihan hyvä sää haravoida. Sammal ja pari siellä täällä olevaa vihreää nurmikontapaista heinää, saa näyttämään maiseman melkein syyskuiselta. Vaikka syyskuussa meillä on lehdet vielä usein puussa eikä maassa ruskeina.


Ehkä ainoana kasvina nyt kukkii oikeaan aikaan syysasteri Patricia Ballard. Sekin tosin vähän kaatuilee ja retkottelee. On kuitenkin ihan oikeaan aikaan kukkimassa.

Alkaa olla puut nyt lehdettömiä, joten takapihan ilme alkaa olla paljas. Pihan siivoaminen on ihan kesken, yhä. Ehkä on kesken vielä ihan kevääseen saakka. Joskus on puutarhaenergiaa, joskus taas ei. Onneksi keväisin usein on. 

12 kommenttia:

  1. Ohoh! Onpa ihana väripilkku nuo narssit marraskuussa.
    Blogissani on sulle haaste: http://versojavaahteramaelta.blogspot.com/2020/11/kuusi-kuvaa-kesasta-haaste.html
    Nappaa se mukaan, jos se tuntuu omalta, mutta älä ota mitään stressiä.
    Mukavaa viikon jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marraskuun narsissit eivät ole ihan joka vuotinen juttu. Eikä varmaan onnistuisi tarkoituksella tehtynä. Kiitos haasteesta!

      Poista
  2. Olipas erikoista nähdä narsissien kukkivan marraskuussa! Kaunistavat puutarhaa kyllä tähänkin aikaan:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikkasen eri tunnelma on narsissien kanssa keväällä. Usein ainakin valoisampi.

      Poista
  3. No just marraskuun narsissit. 😁
    Kauniisti kukkii vielä asterisi. Pihatöitä ja puutarhatöitä olisi täällä meilläkin vielä. Kotona on yhdessä omenapuussa vielä vähän lehtiä mutta nyt vasta suurinosa on putonut ja pitää tänään ne haravoida pois. Pientä koristelua olen kotona tehnyt valoja ja muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marraskuussakin joskus voi saada kevätkukkia.
      Syyshommia löytyy minultakin vielä. Jos huomenna vähän saisi hommia tehtyä.

      Poista
  4. Hei, tuohan onkin hyvä idea saada kukintaa myöhään syksyyn! Ostaa vain aikaisin keväällä narsisseja, jos kukaan ei älyä tuoda niitä lahjaksi :D Tosin eipä joka vuosi ole samanlaisia säitä, joten tuskin toimii, jos tarkoituksella sitä yrittäisi. Hienosti kukkii 'Patricia Ballard'. Meillä ei ole enää juuri mitään kukassa, sillä on ollut aika paljon pakkasta. Viime yönäkin kävi -6 asteessa. Mutta maa on kauniisti ohuen lumihunnun peitossa. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin aina saisi marraskuuhun kevätkukkijoita vaikka yrittäisi. Hupaisat nuo kukat ovat. Teillä ollut kylmiä öitä. Meilläkin välillä.

      Poista
  5. No sielläpä on aloitettu kevät aikaiseen:) Siis syysharavointia vai kevätharavointiako suoritat? Minua ei tuo pimeässä torkkuva puutarha oikein inspiroi sen enempää kuljeskeluun kuin hommiinkaan. Kunhan työkalut ja kukkapurkit ovat poissa, niin lehdet ja kasvien jämät saavat odottaa puutarhurin innostusta ehkäpä tuonne kevääseen asti. Vaan mistäpä sitä tietää, jos joku inspiraatio vielä iskee... Mukavaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on nyt syysharavointia tehty. Suurimmat lehtikasat laitettu pois, aina lehtiä jää. Narsissit eivät saa luulemaan, että kevät on tullut, koska tämä pimeys on vaan niin massiivista.

      Poista
  6. Tosi kaunis asteri! Keväällä energiaa tosiaan riittää. Meilläkin jää hommia kesken ensi keväänä jatkettavaksi. Blogissani odottaa sinua kiva haaste.:) Tunnelmallista viikonloppua!

    VastaaPoista
  7. Iik, miten ihanat narsissit💛 Ja tuo asteri nyös💜

    VastaaPoista