tiistai 7. heinäkuuta 2020

Avoimet puutarhat

Avoimet puutarhat ovat kyllä ihana päivä. Siis, jos siihen pääsee osallistumaan. Olen niellyt karvasta kalkkia ehkä kahtena vuonna, kun en ole päässyt puutarhoja kiertämään. Onneksi on usein ollut jotain muita korvaavia puutarhaelämyksiä.

Tänä vuonna naapurini (ihana puutarhaystävä) tuli kyytiin ja lähdimme ensin ajamaan Päivänpesän elämän Katjan ja perheensä Arvilaan. Saimme koko puutarhapäiväksi sateettoman sään, vaikka ennen ja jälkeen vettä taas tulikin. Kuvasin lopulta hyvin vähän, kamera unohtui vähän väliä. Näimme vielä useammassa puutarhassa vanhan työkaverini, joka on tyttärensä kanssa myös puutarhainnokkaita ja saimme vielä päivän päätteeksi kahvikutsun entisen työkaverini puutarhaan (joka on kaunis ja monilajinen puutarha). Yhteensä kävimme siis 7 eri puutarhassa päivän aikana, josta kuvia nyt vain kolmesta.

Katja Arboretumin puut ovat viime vierailun jälkeen kasvaneet paljon. Ja niiden ympärille on tullut uusia istutusalueita, kiviä sekä perennoja.


Monessa paikassa oli kauniita vaaleanpunaisia pioniunikoita. Minulla ei pioniunikot kasva sitten millään samanlaisiksi. Taidan seuraavaksi iskeä omat pioniunikot (tai mitkä tahansa unikot) suoraan hevonkakkaan, jos ne sitten kasvaisivat.


Pidän kovasti Arvilan pihapiiristä ja laajuudesta. Vaikka välillä tuntuu, että omakin piha on liian iso hallittavaksi, on Arvilassa kokoa niin hurjan paljon enemmän ja silti Katja pitää puutarhan todella kauniissa kunnossa. Kukkapenkit ovat isoja, kuten isossa puutarhassa pitää ollakin.

Tämän reissun jälkeen sekä minä että naapurini myös katseltiin ihan eri silmin happomarjojoa. Näitä on Katjalla muutamia eri värejä, mutta myös seuraavassa pihassa näitä oli käytetty taidokkaasti väriä tuomaan ilman kukkia. Tässä kuvassa happomarja Orange Rocket (jota myös tanskalainen puutarhaguru Claus Dalby suosii puutarhassaan). Happomarjoja löytyy niin monen eri värisinä, että niillä saa väriä myös kukattomiin istutuksiin.


Kahdessa puutarhassa myös kuvasin Ranskanruusu Tuscany Superb:tä. Toinen ruusu kasvoi Arvilassa vielä pienempänä ja toinen kasvoi Sirkan pihalla Rosa Mundin vieressä lähes samankokoisena. Tässä kuva Arvilasta. Ihanan intensiivinen syvä väri.


Kalliorinne puutarha sijaistee kallion kupeessa. Kallion rinteeseen omistaja on luonut valtavan hienon pienilmaston myös aremmille kasveille. Minulla ei valitettavasti ole kaikista näistä kauniista tai harvinaisista kasveista kuvia, mutta siellä kasvoi mm. tulppaanipuu suojaamattomana. Myös kellarin talvetustilat tulevat vastaan, joten maahan oli päässyt myös aiemmin talvetetut magnoliat. Yleisnäkymä oli värikäs ja runsas, vaikka omistaja oli kuulemma juuri tapahtuman alkua leikannut sulkaneilikasta lähes kaikki kukat pois häiritsemästä. Muutama pioni silti kukki alapihan puolella, mutta kallioinen rinne oli vähän tämän näköistä kuten alakuvassa.


Kalliorinteessa kulki erilaisia polkuja ja sinne olikin pakko mennä polkuja kiertämään, sillä muuten ei nähnyt kaikkea.


Omistaja myös on kiinnostunut erilaisia lehtimuodoista ja varmasti myös puiden muodoista, sillä ne muodot tulivat monella eri tapaa näkyviin.


Kalliorinteessä näin sunnuntaina ensimmäsistä kertaa hapsuharmaalepän. Toisen kerran näin sen eilen maanantaina Mustilassa myynnissä. Todella erikoinen puu, jota en kuitenkaan ostanut.


Täällä oli myös paljon muita kasveja, joita en ollut ikinä nähnyt. Tai ainakaan ennen en ollut kiinnittänyt niihin huomiota. Tunnistaako joku tätä etualan kasvia tässä alakuvassa?


Tältä pihalta lähdimme suoraan Sirkan pihaan, jossa taas oli paljon kukkivia perennoja. Taas aivan erilainen puutarha. Tässä puutarhassa nurmikko oli lähinnä polut, joita kulkea kukkapenkkien välissä. Omakotitalotontin kokoinen puutarha täynnä kukkivia perennoja, vaikka juuri tässä alakuvassa ei näykään kovin monia kukkivia perennoja.


Pioneja, ruusuja, liljoja, kärhöjä ja kaikkia muitakin kasveja on runsaasti.


Ja marhanliljaa oli pakko taas kuvata.


Neljästä seuraavasta pihasta jäi kuvat ottamatta, kuvien ottaminen vaatii aina erilaista keskittymistä, joten joskus kamera vain unohtuu. Toisten puutarhoista saa kuitenkin aina ideoita.

Eilen teimme perheen kanssa lähiseutumatkan. Matkalla Strömforsin ruukille ohitimme Mustilan ja sain kuin saikin paluumatkalla perheen pysähtymään Mustilaan. Maksoin innokkaasti koko porukan sisäänpääsymaksun. Kuopus (kohta 13v poika) tenttasi minua tästä kohteesta ihan tosissaan ja olin valmistaututnut täysityrmäykseen. Onneksi lapseni sai jo Mustilan Arboterumin kasvimyymälässä naurukohtauksia, koska kasvien nimet olivat osaksi sekä suomeksi että varsinkin latinaksi niin huvittavia. Tämän jälkeen lyhyin kierros puupuistossa oli koko perheen mielestä oikein hyvä.  Vain yhden päähän kopsahti käpy.

Nyt Mustilassa oli paljon esim. puuveistoksia siellä täällä ja löysimme mm jonkin AMK-ihmisen lopputyön puutarhasta, oli tehty erilaisia haltioita metsään. Lapset myös tutkivat yllättävän tarkkaan karttoja metsiemme hyönteisistä, kuulemma hauskin nimeltään oli juhannusturilas. Juniorini mielestä puut ovat tylsiä (yksittäin), mutta metsät ja kivet ovat kivoja. Ja myös Mustilan pehmeät polut olisivat kuulemma ihanteelliset juoksemiseen. Jokainen sai puutarhasta irti siis jotain.

Tein muutamia ostoksia, koska se oli mahdollista. Ostin Päivänpesästä pari vaaleanpunaista ukonhattua. Mustilasta ostin toukoheidinkukan (minulle ihan uusi kasvi), pienen Kirsikkasorvarinpensaan sekä pienen lumihortensian. Nyt on sen verran maa kostea, että pääsen ne istuttamaan helposti, kunhan saisin paikat päätettyä.

23 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut hieno puutarhapäivä. Olet vieraillut hienoissa paikoissa. Ei ihme, että kuvaaminen unohtuu, kun katseltavaa on niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katseltavaa ja pureskeltavaa oli todella paljon. Osaa ideoista miettii myös aina oman puutarhan kannalta, että miten saisi ihania kasveja omaan puutarhaan.

      Poista
  2. Ui mitkä ostokset! Kuulostaa todella hyvältä, kai saamme kuvamateriaalia vielä?? Hyvä kun sait perheen "pakotettua" virkistyspäivälle Mustilaanm se kun on niin kiva paikka! Ja mukavat kasvikierrokset olet tehnyt puutarhapäivänä. Minulta meni ihan ohi taas tuollainen päivä, kuten aina. Strömforsin ruukki on niin suloinen. Olen äimistynyt, että sait pojan 13vee lähtemään...minulla samanikäinen poika tällä hetkellä pahin murkku :( Minusta tuo kysymäsi kasvi on valkopärskäjuuri. Ihania kesähetkiä Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pian 13v ei ole vielä pahimmassa murkkuiässä, joten retki onnistui. Ja lapset olivat koko päivän todella hyvällä tuulella. Tosin vähän on vaikuttanut myös se, että ovat kaivanneet käymistä omien nurkkien ulkopuolella, koska sattuneesta syystä viime kuukausien aikana on tuijoteltu paljon omia nurkkia.
      Kiitos kasvin nimeämisestä. Siinä on taas kasvi, jonka nimi olisi lapsista erittäin huvittava. Kaikki ostamani kasvit ovat nyt joko kukkineet tai kukkimassa tai niin nuoria, että niistä ei erota oikein mitään. Mutta kuvamateriaalia voi laittaa lisää myöhemmin.

      Poista
  3. Vaaleanpunainen ukonhattu on mun lemppareita! Kiitos vierailusta, ehditkin käydä monessa puutarhassa. Mustilassa on muuten 22.8. taas taimitapahtuma, varasin sen jo kalenteriin, pitää päästä katsomaan istutusten rakenteita ja tekemään hyviä löytöjä. Ja jos olet retkiseuraa vailla niin Porkkalan kartanoon tekisi mieli mennä käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustilan taimipäivän laitoin minäkin kalenteriin. Mustilassa oli puiston puolella monia rakenteilla olevia kohteita, jännää nähdä, kun ne valmistuvat. Porkkalaan lähden mielelläni vaikka monta kertaa kesässä, tällä viikolla arkipäivät ovat jo täynnä ohjelmaa.

      Poista
    2. Minäkin varasin kalenteriin tuon Mustilan taimipäivän. Nähdään siis siellä! <3

      Poista
  4. Oli mukava päästä postauksesi kautta mukaasi tutustumaan puutarhoihin. Hienoja kuvia ja mielenkiintoista luettavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että kävit lukemassa. Puutarhoista on mielenkiintoista lukea ja kuvia katsoa.

      Poista
  5. Minä en lähtenyt käymään näille päivillä ollenkaan olisi ehkä pitänyt. Monta mielenkiintoista kohdetta olisi kyllä ollut. Kiitos sinulle näistä kuvista mitkä otit. Ymmärrän hyvin että kuvaus unohtuu kun on paljon muuta kiinnostavaa katseltavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina ei jokaiseen juttuun pysty/voi/jaksa osallistua, eikä tarvitsekaan. Ehkä jonain toisena vuonna sitten?
      Kuvaus tosiaan jää joskus ihan kokonaan.

      Poista
  6. Avoimet on kyllä ihana tapahtuma! Meilläpäin oli valitettavasti hyvin vähän osallistujia, yhdessä ihanassa puutarhassa kuitenkin kävin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi pääsit yhteen. Meilläpäin oli tosiaan useita ja piti valita, minne ehtii.

      Poista
  7. Oi, tehän ehditte kierrellä vaikka missä. Itse kävin vain kahdessa kohteessa tänä vuonna.
    Katjan puutarha on aivan unelma ja samoin myös tuo Kalliorinne, jonka emäntään olen tutustunut viime kesänä. Hänen puutarhansa on todella erikoisuuksia täynnä. Olin aivan sekaisin, kun kävin siellä viime kesänä. Niin sekaisin, etten tajunnut ottaa yhtään kuvaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdimme paljon, ja reissumme kestikin kai yli 7 tuntia, kun lopuksi vikaan pihaan jäimme pidemmäksi aikaa. Toisten pihoihin katsominen on huikeaa, kun kaikilla on omanlaisensa puutarha. Aina saa myös virikkeitä ja myös joskus vakavia päähänpinttymiä.

      Poista
  8. Mahtava määrä kohteita yhden päivän aikana, varmasti mukava retki! Vaaleanpunainen ukonhattu on varmasti kaunis, kuten Katjan pihakin. Ja Sirkan piha kuullostaa paikalta, johon minukin pitäisi retki tehdä, tällainen kukkahullu kun olen. Mustilassakin kävitte perheen voimin, hienoa! Sinne taimipäiville minäkin aion mennä, olisipa nyt mukava nähdä ihan ajan kanssa ja jututtaa useampaakin blogiystävää, yleensä sitä kulkee nenä kiinni taimipöydissä, että jää ihmiset huomaamatta:)En edes tunnista kaikkia bloggareita, joten joku voi olla vaikka vieressä tekemässä ostoksia:) Toivotaan, että uudet ostoksesi lähtevät hyvään kasvuun! Mukavia puutarhapuuhia sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mustilan päivän olen jo merkanut kalenteriin ja toivottavasti sinne pääsenkin. Siellä on niin paljon ihania taimia, että niitäkin pitää kytätä.
      Sinä pitäisit siitä Sirkan pihasta. Toki oli kaikissa puutarhoissa näkemistä ja kokemista.

      Poista
  9. Oho, sinullahan on ollut päivä ihan täynnä puutarhaa! Wau! Voin hyvin samaistua tuohon, ettei pääse kiertämään puutarhoja vaikka haluaisi. Täällä oli niin vähän puutarhoja näytillä, että olisi pitänyt ajella tuntitolkulla, jos olisi useammassa halunnut käydä. Kunhan lapset kasvavat, niin pitää tehdä vaikka pieni lomamatka Etelä-Suomeen, jotta pääsee kiertämään useamman puutarhan. Kuvaamasi puutarhat ovat todella kauniita. Ymmärrän hyvin, että kamera voi unohtua laukkuun puutarhaa ihastellessa. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tehnyt joskus niin, että lapset ovat menneet sukulaisille minun puutarhapäivän ajaksi, jotta olen nähnyt puutarhoja vähän eri suunnaltakin. Kameraa ei vain aina pysty reissuissa käyttämään, kun joutuu myös kellon kanssa käymään taistelua.

      Poista
  10. Päivänpesän blogia olenkin seurannut ja ihastellut puutarhaa! Kalliorinne näyttää kuvien perusteella hienolta paikalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki puutarhat olivat keskenääm erilaisia. Ja hienoja. Kalliorinteen kallio olisi ollut varmasti sinun mieleesi.

      Poista
  11. Tämä oli tosi kiva lukea. Sinä taisit tulla Arvilaan meidän lähtömme jälkeen? Muistaakseni Riina kirjoitti, ettei ollut nähnyt sinua? Upeaa päästä noin moneen kohteeseen yhden puutarhapäivän aikana. Me kävimme neljässä paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oltiin Arvilassa heti klo 12 ja olimme kai kahvilla, kun Riina saapui. Lähdimme varmaankin ennen yhtä jo pois, kun oli niin iso kierros. Pari meidän kohteista oli ihan vierekkäin, siksi ehdimme paljon ja viimeinen bonuspiha oli entisen työkaverini, jossa olimme, kun tapahtuma oli muuten loppunut.

      Poista