perjantai 2. maaliskuuta 2018

Paluu vuoteen 2017

Vuosi on toisaalta pitkä aika, toisaalta kovin lyhyt aika. Olen aina ajoittain ottanut kuvia suurin piirtein samasta paikasta. Milloin hyvällä ilmalla ja milloin huonolla ilmalla. Joitakin kuukausia puuttuu välistä.

Tammikuun puoliväli 2017.



Helmikuun lopussa 2017.



Maaliskuun lopussa vuonna 2017.



Huhtikuussa 2017, pari viikkoa edellisen kuvan jälkeen.


Ja bonuskuvana 29.4.2017


Toukokuussa 24.5.2017 kuva  ei otettu ihan samasta kohdasta, mutta melkein. Parempaa en näköjään ollut ottanut.


Kesäkuu 2017, kuva otettu 17.6.2017 ja vielä muutamia tulppaaneja kukassa.


Heinäkuu 2017, (6.7.2017). Joku on kuvaista saattanut ihmetellä, että miksi ihmeessä tuolla seisoo tuo hökötys keskellä polkua. Se on tietysti ollut jalkapallomaalina. Meidän pieni "jalkapallokenttä" on kuvasta katsoen oikealle päin. Heinäkuussa siitä näkyy jäljet yhä polulla.


Elokuussa kuvauskohta onkin vähän eri. Parempaa ei ollut koko elokuusta.


Syyskuussa unohtui kuvata. Mikä harmi, sillä silloin olisi ollut väriä.

Lokakuun alussa 2017, 6.10.2017.


26.10.2017 oli pikkuinen shokki.


Marraskuussa saatoin olla niin järkyttynyt, että en kuvannut puutarhasta yhtään kuvaa. Oikeasti marraskuussa ja joulukuussa minua ei kiinnostanut oma puutarha pätkän vertaa. Vertailukuvia niistä ei siis ole.

Tammikuussa 2018 ulkoilutin taas kameraakin. Kuva 7.1.2018


Helmikuussa 2018. Meillä on ollut pysyvä lumi joulukuusta asti.


Maaliskuussa 2018 eli tänään. 2.3.2018 päivä alkoi -24 asteen pakkasessa. Puolen päivän aikaan pakkasta ollut -10. Kuvassa etualalla kasaa, johon on kasattu lunta etupihalta. Kohdassa, josta usein olen ottanut kuvia on noin metrin korkeusero. Joinain vuonna ollaan hyvin saatu oma pikku pulkkamäki omalle pihalle. Nyt ei ihan vastaavia lumimääriä ole, vaikka enemmän lunta kuin edellisinä talvina.


30 kommenttia:

  1. On tää kyllä vaihtelevaista, tämä Suomen sää.
    Nää kuvavertailut on aina mielenkiintoisia.
    Aurinkoa päivääsi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomen säät vaihtelevat. Jos muistaisi ottaa huhti-toukokuussa vastaavan kuvan joka viikko.

      Poista
  2. Mieletön muutos tuossa huhti- ja toukokuun kohdilla. Ajatella ensi kuu on huhtikuu, ja voi jo näyttää tuolta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se muutos tulee ihan hurjan nopeasti keväällä. Vaikka sitä ei silloin aina huomaakaan.

      Poista
  3. Tällaiset kuvasarjat ovat oivallisia ja niiden avulla vuodenajat ja esimerkiksi kevään edistyminen on helppo kertoa ilman sanoja. Kunpa muistaisin samanlaisia sarjoja ottaa itsekin. Harva se kerta on mielessä, vaan aina unohtuu.
    Tuo jalkapallomaali on hauska "seikkailija". En kiinnittänyt siihen mitään huomiota, mutta kun mainitsin, aloin tietenkin etsiä sitä joka kuvasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalkapallomaalista on joskus käyty meillä keskusteluja. Ei sitä kuitenkaan enää montaa vuotta tarvita, joten seikkailkoon maali nyt ympäri puutarhaa.
      Samoja sarjoja pitäisi muistaa ottaa muistakin paikoista.

      Poista
  4. Tosi kiva postaus 😊 Huimia muutoksia tapahtuu Suomen luonnossa vuodessa ❤

    VastaaPoista
  5. Tällaisia kuvia eri kuukausista ja vuodenajoista pitäisi ottaa itsekin. Jää vain minulta tekemättä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minultakin jäi muutamat kuvat ottamatta. Mutta tuohon kuvuspaikkaan on etuovelta matkaa noin 5 metriä. Osa kuvista on siis otettu esim. matkalla autoon.

      Poista
  6. Hieno idea ottaa joka kuu kuva. Voi kun muistaisi itsekin ottaa. Itse en juurikaan talvella ota puutarhasta kuvia, mutta ehkä pitäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, ei tämä ollut ihan aukotonta. Kuukausia puuttuu. Jos otat kuvia, suosittelen valitsemaan paikan, jonne pääsee helposti, vaikka olisi paljon lunta.

      Poista
  7. Ensi kesänä on varmasti suurin tavoitteeni ottaa kuvia aina samasta paikasta, saisi vertailukuvia, nyt olen sohlannut sieltä ja täältä kuvia.
    Vähän veikkaan että ei ala puutarhatyöt vielä neljän viikon päästä kuten viime keväänä. Onneksi tuo vuosi sitten huhtikuussa tullut lumi suli nopeasti pois mutta oli se silti järkytys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin vaikuttaa, että 4 viikkoa menee talvisissa merkeissä. Täytyy varmaan suosiolla odotella huhtikuuta.

      Vertailukuvia aion minäkin harrastaa tänä kasvukautena.

      Poista
  8. Kiva kuvasarja, joka kylläkin hieman masensi minua kevätodotuksessani...miten tuntuu niin ikuisen roudan maalta tämä...kesällä teillä on kyllä ollut ihanan näköistä. Totuus on, että huhtikuu on aikaisintaan kevättä meillä yleensä. Ihana tuo jalkapallomaali :) Lapset on kekseliäitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikuisen roudan maa tosiaan. Ajattelinkin ottaa jonkin kuvasarjan vain kasvukaudella, ettei jatkuva talvi tulisi kuviin.

      Jalkapallomaalia kaivattiin, niin sellainen löytyi. ;)

      Poista
  9. Kiinnostava ja kiva sarja! Niin on vaihtelevia nämä kelit

    VastaaPoista
  10. Kaikkea mahtuu Suomen säähän vuode mittaan ja joskus saman kuukauden aikana.

    VastaaPoista
  11. Mielenkiintoinen kuvasarja. Edellisvuoden huhtikuun kuva herättelee toivoa siitä, että lumet sulaa kyllä joskus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulaa ne lumet. Vaikka epätoivo vielä iskeä. Ensi kuukausi on kuitenkin jo huhtikuu.

      Poista
  12. Kiva kuvasarja. Minä kyllä muutaman kuvan jälkeen ajattelin miksiköhän tuo "pukki" on tuossa. Joku selvitys sille vielä tulee. Mutta yllätys kuitenkin oli .Lapset on kekseliästä porukkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi ajattelinkin kertoa, miksi pukki/jalkapallomaali on kuvissa, koska ei se ihan looginen paikka ole, ellei näe peliä juuri käynnissä. Minun taidolleni vähän liian pieni maali.

      Poista
  13. Aivan mahtava kuvasarja! Tuollaisesta on kiva katsoa seuraavana vuonna esimerkiksi kevään etenemistä... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvukautena kuvia voisi ottaa tiheämmin. Lumisena aikana riittäisi vähän harvemmin.

      Poista
  14. Kiva kuvasarja, tykkään itse vertailla vuosia ja katsoa vuodenkiertoa samastapaikasta otetuista kuvista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin hyvät vertailukuvat joka kuussa. Niitä on mukava seurailla.

      Poista
  15. Tälläisen kuvasarjan avulla on hyvä nuistella vuoden kulkua. Varsinkin keväällä aina kiinnostaa, että milloin on odotettavissa lumen katoaminen tai mihin aikaan ne piipot viime vuonna nousivat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, miten tänä vuonna tulee käymään. Näenkö maaliskuun aikana jo lumikelloja. Vielä lunta on niin hyvät määrät, että en uskalla vielä toivoa.

      Poista
  16. Hieno kuvasarja! Tuosta kyllä näkee konkreettisesti vuodenaikojen muutoksen. Tosi nopeasti ovat lumet sulaneet siellä viime vuonna. Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna lumi suli nopeasti, lunta olikin vähemmän kuin tänä vuonna. Toivon samanlaista lumien katoamista tänäkin vuonna.

      Poista