sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Sapokka

Kerran heinäkuussa olimme Kotkassa, aikaa oli sen verran, että ehdimme kiertää Sapokan vesipuistoa. Sää oli kuitenkin pikkasen sateinen, joten puistovierailulle ei ollut paras sää. Silti nyt tammikuisena sumuisen, utuisen, lähes sateisena päivänä  nuokin kesäkuvat ovat täynnä vihreää.

Minusta on hienoa, että osataan luoda jotain kaupunkilaisten iloksi silloin, vaikka ollaan ratkaisemassa jotain luontoon liittyviä ongelmia. Vesiputouksen yksi tarkoitus on hapettaa merenlahtea.



Samoin pidän siitä, että puissa kiemurtelee köynnöshortensioita, polkuja on monia. On pikkuisia patsaita ja on vihreää.




Perennojen ystävänä arvostan, että joka paikassa ei ole kesäkukkia, vaan istutuksissa on perennoja. Ja vielä osassa on nimilaput, jos jää vaivaamaan kasvin nimi.


Vaikka kaikissa kuvissa ei ihan valoa riittänytkään, silti tässä yksi puoliksi tärähtänyt näkymä.


Monessa kaupungissa voisi ottaa Kotkan puistoista mallia.

22 kommenttia:

  1. Onpas siellä kaunista. En ole tuolla koskaan käynyt. Kiva kun vinkkasit upeasta paikasta. - Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kotkassa on muitakin kauniita puistoja. Niihin pitäisi mennä joskus ihan ajan kanssa kiertelemään.

      Poista
  2. Jep, Sapokka on upea puisto! Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Kaunis puisto! Joskus näkee blogeissa tai lehdissäkin juttua tuolta. Olisi kivaa päästä joskus käymään, on vaan niin Suomen toisella reunalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monia kiinnostavia paikkoja on tosiaan ripoteltu ympäri Suomea. Ja jos joskus Kotkaan eksyy, on siellä muitakin kauniita puistoja.

      Poista
  4. Olen käynyt Sapokassa, mutta käynti oli kyllä vähän turhan hätäinen. Pitäisi joskus käydä ajan kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaa siellä voisi olla enemmänkin, mitä meillä oli. ja jos olisi ollut vielä enemmän aikaa ja vähän vähemmän sadetta, olisi voinut kiertää muutkin Kotkan puistot.

      Poista
  5. Sapokka on tosi ihana vierailukohde, viihdyimme siellä pitkään :) Kotkassa on muutenkin panostettu hienoihin puistoihin! Siellä oli myös mahtava ravintola Vausti, joka on hieman hinnakas, mutta sen väärti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei ehditty niin kauan nauttia puistoista kuin olisi voinut. Kiitos vinkistä. Ehkä vielä joku kerta ehtii Vaustiin asti.

      Poista
  6. Voi kun joskus pääsisi tuolla käymään. Vaan aina kun lähtee tuohon suuntaan, houkuttaa Mustila ja Loviisa/Porvoo, jotka ovat vähän lähempänäkin. Ehkä joskus kuitenkin tuonnekin asti matka veisi?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon on retkikohteita Suomesssakin. Saisi viikon menemään ihan hyvin retkeilemällä puutarhakohteisss.

      Poista
  7. Mahtavan näköinen paikka. Voisi ottaa kesällä reissun kohteeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa käydä sitten muissakin Kotkan puistoissa, jos aikaa on.

      Poista
  8. Juuri tuolla ihastuin köynnöshortensiaan!
    Me kävimme Sapokassa vuosia sitten kesälomareissulla, koko reissun ainoa kohde jossa satoi vettä! Mutta hyvät muistot jäi silti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla oli aika näyttävät köynnöshortensiat. Ja paljon puita, joissa kiipeillä. Uskon, että köynnöshortensiat tekivät vaikutuksen.

      Poista
  9. Jännä nimi tuo Sapokka. Kauniin näköinen paikka! Minulle tulee mieleen murhat, tuolta on kai löytynyt yhtä sun toistakin piilossa olevaa murha-asetta. Fantastinen tuo vesiputous.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tuolla ollessa en tiennyt murha-aseista. Vesiputousta en saanut millään kokonaisena hyvään kuvaan.

      Poista
  10. Luin joskus lehtijutun Kotkan monista puistoista, jotka näyttivät todella kauniilta kaikki. Taitaisi olla hyvä matkakohde puutarhaihmiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että ne muutkin puistot ovat käymisen arvoisia.

      Poista