sunnuntai 2. lokakuuta 2016

Lokakuun alun ihanuus

Tänään on ollut ihana päivä. Auringossa oli todella lämmintä, kun oli pihatöissä. Sain tehtyä puutarhassa kaiken sen, mitä olin laittanut minimitavoitteeksi. Tuosta se ihanuus joskus syntyy.

Pysähdyin välillä ottamaan kuvia. Osan vastavaloon. Yllätyin kaikesta kukinnasta näin lokakuussa.
Auringossa keltavaleunikot kukkivat aivan kuten kesällä.


Kärhö Jacmanii jaksaa aina vain.



Tavoitteena oli korjata satoa. Voin tässä samalla tunnustaa, että minulla olivat tomaatitkin vielä ihan ulkona. Lokakuussa. Ilman kovin kummoista suojaa. Nyt sitten korjasin ne kaikki loput sisälle. Samalla riisuin tomaateilta kodin ja muokkasin tomaattilaatikon maata. Löytyi ihanan pulskia kastematoja. Talikkoa sekä lapiota heiluttaessa tuli hiki. Siis uskomatonta.


Tavoitteena oli tehdä valmiiksi yksi laatikko talvivalkosipulille, laatikkoon tuli mm. kompostimultaa. Sekin tuli tehtyä, vielä en laittanut talvivalkosipuleita maahan. Muut viljelylaatikot saavat vielä porskuttaa, eivät ne enää marraskuussa tuolta näytä. Voi olla, että ovat jo ensi viikonloppuna karmeassa kunnossa.


Toivon silti, että auringonkukka ehtii avautumaan. Maissit olivat tänä vuonna lähinnä koristuksia. Sato ei kyllä ole kypsää.


Tuoksuherneet ovat kukkineet kauan.


Niitä piti tuoda vielä sisällekin. En ole kertaakaan juonut olutta tuosta olutlasista, niitä on meillä kaksi. Sen sijaan maljakkokäytössä lasit ovat olleet ihan kiitettävän ahkerasti.


Kaunopunahatutkin vielä kukkivat.


Pikkasen tyylieroja.


Syyskimikki kukkii melkein. Tuoksu on makeahko. Viime vuonna tämä ehti kukkia, toivottavasti ehtii nytkin. Vaikea saada korkeaa kasvia tarkasti kuvaan kokonaisuudessaan.


Puutarhassa on erilaisia tunnelmia, riippuen valosta ja hetkestä. Alakuva etupihalta.


Hevoskastanjan lehdet kellastuvat todella pikkuhiljaa. Puussa on usein lehdet, kun ensilumi sataa. Joten haravaa saa heiluttaa aika myöhään. Vielä en aloittanut edes haravointia vaan ajelin viimeistä kertaa nurmikon (mutta en kovin tarkasti) ja samalla silppuuntui osa lehdistä. Yhä koivun lehdet tuntuvat minusta hyvin pieneltä riesalta verrattuna tammeen, vaahteraan ja hevoskastanjaan.


Syyskuussa tein niin paljon surutyötä kesän menetykselle, että tämä päivä tuntui ihan bonuskesäpäivältä. Sellaiselta odottamattomalta lottovoitolta. Tuoksut ja jopa pörinä (ehkä yksi kärpänen ja yksi kimalainen) sai minut luulemaan, että olemme kesäkuussa.

Ei ole edes kaikki kasvit kukkineet. Odotan yhä syysasterin Patricia Ballardin avautumista.


10 kommenttia:

  1. Onpa ihanaa, että asenteen takia tulikin bonuskesä. Mahtava juttu, ja oikeastaan syyskuukin oli bonuskesää, jos sitä pystyi syysahdistuksessaan (tai eroahdistuksessa kesästä) huomaamaan. Syksyllä on vaikeaa olla täysillä iloinen, kun talven tulo kolkuttaa takaraivossa. Olisipa niin, että tammikuussa alkaisivat kukkia lumikellot.
    Kaunista, upeat nuo valeunikot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli kaikki aika mukavasti kohdallaan. Ja omalla asenteella tosiaan oli suuri merkitys.

      Olisi hienoa nähdä lumikelloja jo tammikuussa kukassa. Sitä en kuitenkaan taida edes odottaa.

      Poista
  2. On tämä niin erikoisen kaunis syksy ollut ja kukintaakin vielä riittäisi, myös sinunkin puutarhassasi. Voih, tuo hevoskastanja on sitten upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yllättävän monta kukkijaa löytyy vielä. Syyspäivät ovat olleet kauniita.

      Poista
  3. Ihanaa kukintaa on vielä puutarhassasi. Tänään on ollut aivan upea päivä, kävin kuvailemassa Pielisjoen rannalla. - Kaunista alkanutta lokakuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin, kaunista lokakuuta!
      Päivä oli monin tavoin upea. Iltakävelyllä oli kyllä sen verran vilakkaa, että pipo oli tarpeen.

      Poista
  4. Löysin juuri blogisi. Sinulla on kiva syksyinen tunnelma täällä! Syksy(kin) on ihanaa aikaa ja nyt on ollut aivan mahtavat säät. Tervetuloa kyläilemään minunkin blogissani! kukkaetkaali.blogspot.com Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tänä vuonna on ollut kyllä kauniit syyssäät. Pukeutua kyllä pitää hyvin. Tulen käymään blogissasi.

      Poista
  5. Toivottavasti kukkasi ehtivät vielä kukkia tällä viikolla! Hevoskastanja on niin ihana, voi kun meillekin mahtuisi sellainen. Vaikka varmasti on urakkaa noissa lehdissä. Ihana lämmin syksy on ollut, korvausta todellakin kesästä. Iloisia syyspäiviä sinulle vielä toivotellen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvit ovat ehtineet kukkia! Hevoskastanja tosiaan vie tilaa. Edellinen omistaja on sen istuttanut sen verran lähelle taloa, että jossain vaiheessa pitää oksia vähän karsia. Se kyllä vaatii tilaa.
      Kiitos samoin, iloisia syyspäiviä!

      Poista