torstai 7. heinäkuuta 2016

Suunnitelmia vai ei

Projekti etenee. Vaiheittain.

Välillä suunnittelen ja tuumailen. Mittailen ja mietin. Välillä teen.

Tämä pihafitnes on sitten monipuolista. Saattaa sattua, kun siirtää isoa kiveä siten, että sen suurin paino tulee isovarpaalle.

Teen hyvän suunnitelman. Lähden ostoksille ja ihastun kasviin, joka on edullinen ja joka ei ollut se, mikä piti. Mutta joka piti saada.

Lohduttaudun nyt sillä, että tämäkin yhdistelmä on sattumaa. Kärhö Aljonushka on istutettu ensin. Ajattelin, että kurjenpolvi on hyvä varjostamaan kärhön juuria. En tiennyt, että Orion kiipeää samaa tukea vasten kuin kärhö ja ulottuu parhaimmillaan lähes pariin metriin. Orionin yksi taimi maksoi syyskuussa euron.


Nyt menin ostamaan havua, joka jää matalaksi peittomaiseksi.


Multasäkin takana on marjakuusi, joka voi olla kuitenkin liian korkea (1,5m) ja liian leveäksi tuleva tuohon kohtaan.


Jatkan miettimistä. Pitäisi ehkä olla olemassa kasvienkin kohdalla sellainen sovitusmahdollisuus. Marjakuusesta en kyllä luovu, vaikka olisikin sellainen sovitusmahdollisuus. Sille on paikka toisaalla, jos nyt ei tuohon päädy.

Tämän sovituksen jälkeen on taas hieman projekti edennyt. Multaa on enemmän, kiviä on soviteltu. Mietin vielä askelkiviä (tuonne tulee suklaakirsikkakin). Ehkä huomenna uusin, levännein lihaksin taas lempipuuhaan. Istuttamiseen.

Ai niin. Ostinhan minä niitä alennuskärhöjäkin, joita suunnittelin tuonne. Hmm.

8 kommenttia:

  1. Tarhurointi on tosiaan melkoista fitnessiä, seikkailua ja aarteen etsintää ja -löytämistä, niin mielenkiintoista ja jännittävää! Tuo olikin hausta idea, taimien sovitus :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tajua, miksi en ole ikinä ennen miettinyt taimien sovitusmahdollisuutta.
      Fitnes pääsee taas tänään vauhtiin, fitneksen raskautta ei tarvitse lisätä etukäteen jalkapainoilla, kun saappaisiin kerääntyvä muta pitää huolen tasaisesti lisääntyvästä vastustuksesta.

      Poista
  2. Puutarhafitness, osuvan hyvä sana :D Sitähän tämä on ja myös yhdenlaista hulluutta. Mun suunnitelmat eivät ikinä pidä paikkaansa puutarhamyymälöissä. Ja nyt kerroit vielä pahan tiedon että alennusmyynnit ovat alkaneet. Auts lompakon puolesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan alennusmyyntejä ole kaikissa paikoissa, oli vain niitä vähän reppanoita kärhöjä yhden marketin puutarhamyymälässä.

      Poista
  3. Kasvien sovitusmahdollisuus, hmmm. Mahtaisikohan niitä silti tulla palautettua, jollei sovikaan. Todennäköisesti minä ainakin laittaisin sopimaan. Johonkin.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytännössä mitään ei varmaan tulisi palautettua, paitsi ehkä parin vuoden päästä ja ottaisiko kukaan silloin niitä enää vastaan.

      Poista
  4. Hurja kurjenpolvi, selvästi viihtyy paikallaan :) Tsemppiä sovitukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä nämä puutarha-asiat usein järjestyvät. Joskus se vaatii vain monta uutta istutusta ja ylös kaivamista.

      Poista