sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Monenlaista säätä

Tänään on ollut monenlaista säätä. Vaihtelun vuoksi näin eilen aamulla auringon, hetken aikaa. Sitä ennen näinkin aurinkoa noin viikko sitten. Tänään oli ihanaa, kun aurinko paistoi ihan aamusta. Ja jossain vaiheessa päivällä ja illalla. Aurinkoisella säällä on vaikea kuvata, mutta joskus on pakko, että saa todisteen siitä, että aurinko on paistanut. Kuvassa punainen tähtiputki (jonka siementaimia olen sekä purkittanut ja kitkenyt) ja kurjenpolvi Orion.


En ottanut kuitenkaan kaikkia sääennusteita tosissani. Joten ruohonleikkuu viivästyi useita kertoja sadekuurojen takia. Nämä kuurot olisivat voineet tulla jo jossain kuivuudesta kärsivillä alueilla, sillä paikoin meillä on aika vetistä yhä. Tosin sateet eivät nyt täyttäneet vesimittaria kovin paljon. Viikon aikana vettä on tullut meidän vesimittariin vähän reilu 60 milliä.

Meillä on myös tuullut, joka näkyy alla olevasta kuvasta. Tomaattipömpelin edustan laatikkoa on vaivannut vähintään kirppojen hyökkäys, mutta jokin muukin. Kasvu ollut kituvaa. Huomiselle on luvassa laatikon muokkaus uudestaan ja uusi yritys jollain nopeasti satoa tekevällä.


Vaaleanpunainen tädyke Rosenrot piti itsensä tiukasti supussa sateilla ja viileillä ilmoilla, vaikka oli lähes aloittanut kukinnan. Eilinen lähes aurinko auttoi avaamaan kukkia. Tämä kukkii samassa penkissä kuin kurjenpolvi Orion ja tuulien ja sateen takia Orion viipottaa sekä maan tasassa että korkeuksissa. Hieman näkyy kuvassa myös törmäkukkaa.


Sain kuin sainkin tänään sen ruohon leikattua, joten illalla ikkunasta kaikki näytti taas hetken olevan hyvin.  Toivon kuitenkin, että tulevina vuosina pergola tulee rakentumaan tuohon neliöön, jolloin pääsen tekemään sen ympärille istutukset ja pihaan tulee enemmän suojia katseelta. Nyt takapihan näkee liian helposti lähes kokonaan kerrallaan ylhäältä.


Ikkunasta otin myös kuvan omenapuupenkistä, josta lähes kaikki ylläolevat kasvikuvat ovat.


Niiden lisäksi oli pakko aiemmin ikuistaa tämä vanha perenna. Sen nimenä olen kuullut mm. hehkurakkautta ja hehkuvaa rakkautta. Väri aika sama kuin palavan rakkauden, kasvi on kuitenkin matalampi ja kukat suurempia. Ensimmäistä kertaa sen kukinta on ehjän näköistä. Eli talvi kuitenkin vioitti (onneksi) jonkin verran enemmän lehtokotilokantaa, mitä useimpina vuosina. Usein tämä on ensimmäisenä ruokana keväällä kotiloille, jolloin se joutuu pinnistämään itsensä jotenkin uudestaan kasvuun ja kukkii miten sattuu. Tämä oli saamassa jo lähtöpassit, mutta ehkä siirränkin sen muualle (kuivemmalle puolelle pihaa) tai lahjoitan kotilottomaan pihaan. Ei ole täällä ehtinyt levitä juuri ollenkaan.


Vuoden 2016 heinäkuun alku on mennyt minulla hyvin tiiviisti puutarhatöissä. Tuloksena haljennut saapas, sadehousuja kurottu pysymään ylhäällä vyöllä, mutaisia vaatteita ja ihoa. Kylmyyden ja märkyyden takia käytetty topattuja hanskoja, jotka ostin syksyä varten. Olen tehnyt uutta aluetta, kärrännyt ja lapioinut multaa ja kivituhkaa, istuttanut, siirrellyt kasveja ja kiviä, kitkenyt rikkoja ja perennoja, kylvänyt uusia perennoja.

Nyt voisi välillä paistaa aurinko, jotta voisin päästä normaaliin heinäkuun fiiliksiin, eli tekemään vain kevyitä puutarhahommia, lukemaan, retkeilemään ja olemaan rantavahtina. Ainakin pariksi päiväksi. Lomaa enää jäljellä reilu viikko ja sitten taas aika on kortilla.

11 kommenttia:

  1. Ihanat kuvat! Kaunis tädyke, mikä lähti hankinta listalleni. Sama juttu; vielä viikko lomaa ja sen aion vain fiilistellä;)

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat! Kaunis tädyke, mikä lähti hankinta listalleni. Sama juttu; vielä viikko lomaa ja sen aion vain fiilistellä;)

    VastaaPoista
  3. No voi hitsi, ei mee tasan sateet ja auringot. Toivottavasti teille tulee kesäisemmät kelit! Meillä puolestaan on tullut sadetta noin 25 mm toukokuun 15. päivästä lähtien tähän päivään asti, mutta tänään pitäisi sateen tulla, jee!
    Voi tuota ihanaa tädykettä, sain sen kerran ystävältä, ja se kitui, siirsin sen ja se kitui edelleen, siirsin vielä ja nyt sitä ei enää näy ollenkaan. Hö. Tädykkeissä on niin nätit kukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teille seuraavat sateet oikein runsaina. Ja tänne oikein kunnon aurinkoa, että saavat tomaatit väriä.
      Tuo tädyke on tänä vuonna jo runsas. Viime vuonna ostin ja oli kituvampi silloin. Toivottavasti se vielä sinulla ilmestyy jostain.

      Poista
  4. Ihana tädyke!
    Puutarhahommien kanssa on helppo mennä liiallisuuksiin, aina sitä jotenkin näkee vain seuraavan tekemättömän työn. Jossain vaiheessa on pakko tietoisesti lopettaa tai vähintään pitää tauko - koska valmistahan ei koskaan tule :) Toivottavasti keli paranee ja pääset rentoutumaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tädyke on hempeä.
      Nyt alkaa onneksi tuntua puutarhahommien kanssa rennommalta, kun on saanut jonkin projektin siihen vaiheeseen, kun oli tämän kesän tavoite. Toki aina löytyy tekemistä, jos inspiraatio iskee.
      Rentoutuminenon tainut alkaa ihannvaivihkaa. Tänään tein vain tunnin kevyitä hommia.

      Poista
  5. Ihana tuo laajakuvaperspektiivi pihastanne, se on kaunis ja pergola istuu tuohon kuin nenu päähän. Minuakin kyrsii tämä (piip) sade joka vaan jatkuu ja jatkuu...uusi kivireunuspenkkisi on tosi nätti kokonaisuus. Toivottavasti pääset vielä rantsuun! Aurinkoa lähetetty sinne suunnalle pikaisesti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika tyhjällä ja viileähköllä rannalla on jo käyty. Meillä ei satanut tänään milliäkään, vaikka sateen piti alkaa jo pari tuntia sitten. Teillä on kai satanut senkin edestä. Toivottavasti teille tulee vain aurinkoa tällä viikolla.

      Poista
  6. Hienolta näytti toi sun kivipenkkisi. Itsellä ei ole nyt mitään suurempaa puutarhalla menossa. Tälle vuodelle on kyllä jo jotain tehty. On ollut keväällä aikaa kun meillä töissä alkoi vuorolomautukset. Kaksi viikkoa töissä ja kaksi lomautuksella. Sattuivat niin hyvään ajankohtaan, keväälle ja kesälle et on tullut tehtyä hommia mut on tullut vaan oltuakin ja ihailtua aikaansaannoksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi aina ei tarvitse tehdä uutta ja korjata ajan kanssa vanhaa. On se ihan kiva välillä vaan ylläpitää olemassa olevaa.

      Poista