sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

Iltakuvia eiliseltä

Eilen illalla kuvailin vähemmässä valossa tietäen, että sateet tulevat.

Kuvaillessa tuntui ihan siltä, että olen kuvannut samat nurkat ja samat kasvit aina vaan uudelleen. Siitäkin huolimatta, taas tulee niitä samoja kasveja ja kulmia.

Omenapuupenkki on kovin kukkaisa tällä hetkellä monelta eri suunnalta. Yhteen kuvaan ei sitä kaikkea vain saa talletettua. Kasveja maan rajassa ja köynnöstuen ansioista myös lähes kahdessa metrissä.


Liljat ovat aloittaneet kukinnan. MonteNegro kukkii lämpimässä paikassa jo, toisessa paikassa ei vielä. Sen punaisen sävyä on joskus vaikea saada kuvattua.

 

Minulla riittää nimettömiä pioneja. Tähän penkkiin istutin nimilappujen mukaan pionit Kansasin ja Festiva Maximan. Oheinen pioni ei kyllä ole kumpikaan. Toinen taimista kuoli, toinen jäi henkiin. Kasvaa kyllä liian varjossa, mutta voiko liian varjoinen paikka muuttaa noin paljon kukintaa. Luulen, että on ollut väärä nimilappu kasvissa. Kuitenkin pioni tässä taustallaan yhä kukkiva morsiusleinikki.


Kukkatukenaan tällä on vesimittarin tuki.

Etupihalla samaan aikaan kukkii jo kerran kuvatut pionit, liljat Lollypopit ja ruusu. Näin hempeää ja hörhelöistä on vielä hetken.


Ruusu saattaa olla Mustialan ruusu. Tänä vuonna kukinta on kaunista ja runsasta.


Jotta ei olisi aina sellainen fiilis, että kuvaa vain samoja kasveja, on jotain aina kuitenkin pitänyt hankkia lisää. Tänään ostin marketin puutarhaosastolta hieman raukkaparan oloisia minikärhöjä (joiden kasvua saa taas odotella vuoden ja pari), mutta olivat 30% alennuksessa. Yksi sai jo majapaikkansa, muut odottavat vielä kärhötukea. Ja ylipäätään tulevaa paikkaa, johon muuttavat.

Olen tulevan kukkapenkin paikan kitkenyt keväällä, nyt piti aloittaa alusta ja samalla kitkeä kaikkea sieltä ja täältä muista penkeistä. Ehkä kohta pääsen perustamaan uuden penkin (tai kahden penkin yhdistävän välin), muutamat ostokset jo odottavatkin.

14 kommenttia:

  1. Onpa intensiivisen värinen ja kaunis lilja. Kaunis on myös tuo pioni ja tuskin haitannee, että nimilappu oli väärä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimilaput ovat välillä mitä sattuu pioneissa tietyissä liikkeissä ja siihen alkaa olla jo turtunut. Ei haittaa väärä nimilappu. Pitää elämässä olla pientä jännitystä. :)

      Poista
  2. Kaunista! Meillä pionit ovat jo aikalailla ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on paikoin aika varjoista, pionien kausi on silti lyhyt.

      Poista
  3. Itsestä ehkä siltä tuntuu, että aina samoja kukkia tulee kuvatuksi. Tästä näkökulmasta niitä kyllä jaksaa katsella, eikä vähääkään tule ajatelleeksi nähneensä samat aiemmin.
    Lippujen kukinta on siis alkanut. Minulla on niiden suhteen käynyt kato, enkä viime vuonna tainnut edes yhtään uutta istuttaa. Taitaa siis olla jälleen aika panostaa niihinkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta, että muiden blogeissa ei haittaa, vaikka sama kasvi olisi useamman kerran. Omia kuvia taas välillä kyllästyttää katsella.

      Poista
  4. Monia blogeja kun selaa , niin ei sitä muista onko nähnyt jotkin jo aiemmin :) Kuvaa vain kaikkea kaunista! Tykkään ja katson mielelläni vaikka uudestaankin.

    VastaaPoista
  5. Runsasta ja kaunista, ihana katsoa. Kaunis punainen lilja ja pioni on kyllä ihan yhtä nätti kuin Kansas, mikä sitten onkin. Kummaa miten usein nuo pionien lajikkeet tuntuvat menevän sekaisin. Ihanaa, että saat tehdä uuden kukkapenkin! Kärhöjä kannattaa aina ostaa, niille löytyy kyllä paikka :) Nythän alet ovat ilmeisesti jo käynnissä, pitäisi käydä kurkkimassa, minulla on nyt vaaleanpunaiskuumetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä uskaltanut kaikkiin myymälöihin, joissa voisi alennuksia olla. Eilen tilasin vähän siemeniä, kun kaupoista ei saa kaikkea mitä haluaisi.
      Pioneissa ei mene aina nimilaput ihan oikein.
      Uuden kukkapenkin tekeminen on ihanaa, vaikka tässä alustan kunnostamisen vaiheessa välillä monivaiheisen työlästä mm. muurahaispesän kuskaamista muualle ja muuta yhtä ihanaa.

      Poista
  6. Hienoa kukintaa niin liljoissa kuin ruusuissa ja pioneissasikin;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut hyvää kukintaa, talvi vähän verotti joidenkin pionien kukintaa, mutta ei kaikkien.

      Poista
  7. Ei haittaa vaika kuvaa samaa paikkaa uudelleen, kasvuvaihe on aina eri, samoin valaistus että kuvaa vain!

    Pioneiden kasvuun ja kukan väriin vaikuttaa kasvupaikka - valo-olosuhteet ja maan happamuus. Maan happamuus voi jopa vaihtaa kukan värin ihan toiseksi, valkoisesta tulla punainen, kunnes olosuhteet muuttuvat ja juurakko vanhenee ja kasvaa (varmistin asian vuosia sitten Pionien kodin vanhalta Matilta!). Pionin kerrannaisuuskin lisääntyy iän myötä, meillä viime talven pakkanen heikensi jopa vanhojen pionien kerrannaisuutta, parista jopa tuli ihan yksinkertaisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää, että pionista voi vielä tulla jotain muuta kuin nyt. Seuraavat vuodet siis näyttävät.

      Poista