lauantai 19. maaliskuuta 2016

Tulihan se sieltä

En tarkoita nyt valekevään jälkeisiä maaliskuisia pakkasia. Enkä tarkoita myöskään ihanaa maaliskuista auringonvaloa (joka paljastaa kodista myös epämiellyttäviä pölylaskeutumia).

Se hiipi ihan vähitellen. Talvella ei puutarha kovin paljon taas ollut mielessä. Tai oli mielessä, mutta into puuttui. Itse asiassa välillä tuossa mietin, että jaksaakohan sitä ollenkaan laittaa niitä alueita, joita aikaisemmin olen miettinyt.

Kylvin pikkaisen kasveja. En edes ostanut juuri siemeniä. Ainoastaan basilikan. Kylvin vanhoja jämiä tai lahjoja. Ajattelin jo, että tomaatit eivät idä.

Tomaatin siemenistä, ainakin osa, itää. Vau. Osa on ehkä 2-3 vuotta vanhoja. Hyötykasviyhdistykseltä aikoinaan tilattuja. Loputkin saattavat vielä itää.

Pihalla kuuntelin jo viikko sitten mustarastasta, useampana päivänä. Tuoksu, tai pölyn määrän, lisääntyminen toi ihan kevään mieleen. Aurinko lämmitti, aurinkolasit piti etsiä. Ulkona tuntui vahvasti keväältä.

Kun sisällä tarkkailin tomaattien tilaa, alkoi mieleen tulla suunnitelmia niistä alueista, joita jo syksyllä mietin. Osa alueista ei ole minusta kiinni, vaan puolisosta. Kunnes tajusin, että pääsen heti lumien sulettua hommiin toisaalle, alue ei ole rakentamisen tiellä. Kärräämään multaa, heilumaan lapion kanssa. Istuttamaan. Suunnittelemaan ja fiilistelemään. Ja hikoilemaan ja pesemään multaa pois saappaista ja käsistä.

Nyt se siis iski: En Malta Odottaa Kevättä - olo.

Viime vuonna loikin tasajalkaa jo 9.3. tämän näyn edessä.


Tänä vuonna samassa paikassa on rutosti lunta. No, ei ihan rutosti, mutta 30 senttiä. Säästän teitä lumikuvalta. Siitä lumesta on nimittäin vaikea erottaa kukkapenkkiä. Voitte kuvitella valkoista lunta, johon on epätoivoisena hetkenä ripoteltu tuhkaa. Joten lumi ei ole enää valkoista, vaan harmaata.

Yritän täällä hokea, että parempi pakkaset maaliskuussa kuin viime vuotinen huhti-touko-kesäkuun kylmä aalto. Siirrän odotukseni kukkapenkkien sulamisesta huhtikuuhun.

14 kommenttia:

  1. Niin menee meilläkin sulaminen huhtikuulle, pakko vaan jaksaa odotella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odottavan aika on ajoittain pitkä. Mutta aina se kevät on tullut.

      Poista
  2. Minä olen ollut melko maltillisella mielellä kevään tulon suhteen. Mitään muuta en ole vielä kylvänyt, kuin kelloköynnösen, joka on jo hyvässä kasvussa.
    Aurinkoista viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinkoista viikonloppua. Oletkin ollut kovin maltillinen.

      Poista
  3. Huoh, meillä on sama tilanne; lunta ja jäätikkö joka puolella=/ Hurahdin ostamaan sairaan kalliita pelargonia pistokkaita (6€/kpl)....Niiden on parasta kasvaakkin!

    VastaaPoista
  4. Lunta on täälläkin, mutta ei se ole este kevätinnostukselle. Kyllä se vielä sulaa. Ja mustarastaan laulua voi kuunnella vaikka hangella seisten.

    VastaaPoista
  5. En malta odottaa kevättä- olo on iskenyt tännekin. Lumi ja kylmyys kyllästyttää jo todella.

    VastaaPoista
  6. Kyllä se kevät sieltä tulee, uskotaan vaan.

    VastaaPoista
  7. Tomaatin siemenet ovat ilmeisen sitkeitä, minulla on kasvanut muutamana vuonna "villitomaatteja" kompostimullasta. Kyllä on ihanaa päästä taa mullan kanssa puuhastelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siteitä tyyppejä ovat noi siemenet. Nyt on 5 eri lajikkeesta kolme itänyt. Kahden siemenetkin voivat vielä itää. Meilläkin oli viime vuonna villitomaatteja. Ne kasvoivat siellä, minne olin lisännyt kompostimultaa.

      Poista