sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Kesä mielessä

Kesällä kävimme vähän pimeänä ja sateisena päivänä tädilläni kylässä.  Silloin vähän harmitti, että kuvat eivät olleet makuuni tarpeeksi tarkkoja. Hah. En enää huomaa mitään pimeyttä kuvissa. Tuli nimittäin talven myötä taas vähän suhteellisuuden tajua näihin valoasioihin.

Tätini heinäkuisesta puutarhasta kuvia.





Blogitauko taisi venähtää vähän vahingossakin pidemmäksi kuin oli tarkoitus. Olen ajoittain lukenut muiden postauksia sieltä täältä, kommentointi jäänyt vähäiseksi.

Onneksi valon aika taas lisääntyy, vaikka eihän sitä vielä oikein erota. Kylvöjäkin voisi vähän alustavasti miettiä. Ihan kuin pikkasen taas alkaisi siemenpussien houkutus tuntua. Omissa olosuhteissani vain täytyy malttaa mielensä vielä aika kauan aikaa. Onneksi suunnitella voi aina.

8 kommenttia:

  1. Heh, oikein tuttua tuo. Olen juuri käynyt läpi tämän vuoden kuviani ja kummasti kelpavat nuo kesäiset kuvat, jotka silloin eivät kelvanneet :D Ihania kasveja, tykkään noista lampaankorvista ja nyt älysin, että itselläni siitä ei taida olla yhtäkään kuvaa. Oikein idearikasta tulevaa puutarhavuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Samoin mukavaa ja tervettä puutarhavuotta sinulle!

      Poista
  2. Kaunista! Kauniit kuvat olet saanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nyt taas osaa arvostaa kasvikuvia kesältä.

      Poista
  3. IHANAA kun palasit! Olen kaivannut. Hyvä muistutus tuosta suhteellisuudentajusta, niin totta. Mikä tahansa kukkakuva tekee juuri nyt täysin sekopäiväiseksi onnesta eikä tarkkuus paljoa kiinnosta. Aika ihana puutarha tädilläsi, nam.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olipa hieno tietää, että olet kaivannut.
      Kukkakuvat kesältä ovat nyt ihania.

      Poista
  4. Pakko yhtyä edellisiin. Kesällä tulee kukkakuvien suhteen liiankin nirsoksi, mutta tähän pimeyteen yksikin kesäkuva saa ihan ylenmääräisen innostuksen aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkakuvat innostavat nyt ihan eri tavoin, kun ikkunasta ei näy kukan kukkaa.

      Poista