sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Vihdoin

Ihmettelin tässä tammikuun alun, että mikäköhän vaivaa, kun ei tuo puutarhurointi kiinnostaisi yhtään. Ei idean ideaa.

Kunnes tänään se iski. Tuli kuin tyhjästä mieleen, että mitä taimia haluaisin pihaan keväällä. Olipa mukavia ajatuksia.

Jonain kesänä erään lammen rannalla näytti tältä.



Ja tänään vastapäätä tätä näkymää suuripiirtein tältä. Siis yläkuvan taustan järvikasvillisuus oli pikkasen rusehtavaa.



En toisaalta ihmettele sitä, että lähes unohdan talvella, että joskus on vielä vihreääkin.

On ollut myös pitkiä lukutaukoja muiden blogeista. Kohta taas tulee kirittyä ja luettua niitäkin. Kevät tuntuu jo jossain.

10 kommenttia:

  1. Talvella kaikki värit häviävät, minuun ainakin se vaikuttaa latistavasti, kun kaikki on harmaan ja valkoisen eri sävyissä. Viime viikolla, kun vihreä nurmi ja ruskeat oksat, joihin aurinko paistoi, tulivat esiin, oli kuin heräisi pitkästä unesta. Ja päivän piteneminen, valoisuuden lisääntyminen myös varmaan herättää ajattelemaan puutarha-ajatuksia.

    VastaaPoista
  2. Kyllä sitä saa lomaa pitää puutarhasta ja puutarhaihmisistäkin jos siltä tuntuu.Mutta kiva kun kirjoittelit :)

    VastaaPoista
  3. Luova tauko on joskus tarpeen sekä blogeissa että puutarhassa:)

    VastaaPoista
  4. Ihana kuva tuo vihreä! Sitä tässä nyt kaipaa, vihreää ja muuta väriä, ei yhtään enempää valkoista eikä harmaata. Ja tauot ovat kaikessa tekemisessä paikallaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihreän kaipuu on selvä. Pitäisköhän vähän myös sisustaa vihreällä..

      Poista