perjantai 30. tammikuuta 2015

Valoa ja Väriä

Kaksi tärkeää sanaa. Valo ja Väri. Niitä kaipaan nyt kesältä. Pitkään ollut harmaata ja valotonta. Ja siihen taas on niin tottunutkin. Tänään jo jomotteli päätä, aurinko tuli hetkeksi esiin ja se häikäisi sisälläkin niin, että silmiin jo koski. Miten sellainen kaivattu asia olikin niin kipeä kokemus.. Kesällä valoa on paljon ja siihen tottuukin. Varmasti huomenna, parempien yöunien jälkeen, valon kokemus olisi ihan toisenlainen.

Kesälle lupaus: Enemmän kukkakuvia aurinkoisina hetkinä. Vaikka värit vähän palaisivat. Niitä kuvia kaipaa talvella ja onkin vähän tylsä katsoa pelkkiä kasveja, ilman kunnon valoa. (siis omia kuvia, omista kasveista)



Tänään kaivoin esiin kuvia liljoista.


Muutama eri liljalajike mahtuisi taas joukkoon hyvin. Liljakukkoja esiintyy hieman, mutta olen toistaiseksi saanut liljakukkokannan pysymään kurissa. Lehtokotiloille olen hävinnyt 1000-0 jo monta kertaa. Liljakukkokin saa vahingoitettua lehdistöä ja kasvia näteillä pikku puraisuilla kuten kuvasta näkyy.


Lehtokotilot taas tuntuvat haukkaavan mistä sattuu ja nekin saavat aika kovasti syötyä, myös liljoja. Esimerkiksi keskeltä nuppuista kukkaa kun lehtokotilo rouskuttaa, avautuu jo valmiiksi reikäinen kasvi. Silti, tuhoajista huolimatta, voisi muutaman liljan hommata lisää.

Ja voisin taas etsiä muistiinpanoni syksyllä istutetuista sipuleista. Taas syksyllä ajattelin, että tottakai kaikki jäävät muistiin. Nyt voin taas todeta, ettei ne kaikki jää mitenkään mieleen. Ja ainakaan se, mihin kaikki ovat istutettu. Sama homma joka vuosi. Onpahan yllätyksiä luvassa, kun muistiinpanoni eivät ikinä ole 100% varmat.

2 kommenttia:

  1. ihanaa kun kevät tulee ja saa ruveta kaivelemaan siemenpusseja !
    Olen myös hurahtanut puutarhanhoitoon ja innolla seurailen blogeja jotka minua kiinnostavat! Minulla on myös blogi johon aattelin lisäillä kuvia puutarhasta ja kaikesta muusta taivaan ja maan välillä! Eli omista harrastuksistani,TERVETULOA ruostettajaromantiikkaa.blogspot.fi sivuille!T:Päivi

    VastaaPoista