tiistai 23. joulukuuta 2014

Hyvää joulua!

Oikein hyvää joulua! Tämä tonttu jatkaa vielä hetken joululahja- ja paketointipajalla ja siirtyy sitten viettämään joulua pariksi päiväksi.


Palaan linjoille taatusti ennen uutta vuotta, jos vain tietokone ei päätä sitä ennen hajota.

Mukava puutarhavuosi on taas takana. Muistaakseni tein jotain enemmän kuin suunnittelin ja jotain vähemmän kuin suunnittelin etukäteen. Pian pääsee tekemään uusia suunnitelmia. Niitä sitten näkee myöhemmin, mitkä toteutuvat ja mitä eivät. Huippuhetkiä on myös takana, kuten sarja epäonnistumisiakin.

Joulussa on hienoa lasten odotus. Tunnen sitä samaa tunnetta itse myös, mutta nykyisin vähemmän jouluisin. Se odotuksen suuri tunne iskee keväisin, kun pitää sekä aamuisin että päivisin käydä kurkkaamassa, että joko nyt se sipulikukka on noussut maasta tai milloin tulppaanit kukkivat. Paljon on siis odotettavaa edessä. Joulussa on onneksi tietty määrä päiviä, että lasten kärsimättömyys ei ihan leviä käsiin. Keväällä taas ei ikinä voi etukäteen ennustaa, milloin mikäkin kukkii. Siinä harjoitellaan kärsivällisyyttä, ainakin joinakin keväinä.


Kohta alkaa uusi laskenta, lähtölaukaus kevääseen ja kärsimättömään odotukseen.

17 kommenttia:

  1. Hyvin kuvailtu kevättä! Sitähän se juuri on, ei malttaisi mennä nukkumaankaan aina, kun odottaa että joku nuppu on varmaan huomenaamuna auki. Mutta joskus käy niinkin, että jotakin kasvia ei ilmesty lainkaan, vaikka sitä on odottanut kovasti. Lasten joulu on onneksi yleensä sellainen, että kaikki kiva tapahtuu, mitä odotetaankin.

    VastaaPoista
  2. Piti siis lisätä, että puutarha tosiaan kasvattaa luonnetta ja kärsivällisyyttä, ja opettaa hyväksymään elämän oikkuja!
    Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärsivällisyyttä on aina hyvä harjoittaa lisää. Hyvää joulun jatkoa myös!

      Poista
  3. Hyvää joulua! Minullakin sisältyy kevään odotukseen paljon enemmän toiveita kuin joulun aikaan. Heti joulun ja Uuden Vuoden jälkeen alkaakin kiihkeä odotus :)

    VastaaPoista
  4. Oikein rentouttavaa ja rauhallista joulua sinulle

    VastaaPoista
  5. Jopas jotain, taisit olla ensimmäinen kevään muistuttaja. Ihan hymyilyttää jo tuo ajatus. Hyvää Joulua nyt kuitenkin ensin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta tuntuu, että kevät on aina mielessä, paitsi ehkä kesällä. Hyvää joulua!

      Poista
  6. Jouluna on aikaa selailla puutarhakirjoja ja -lehtiä, sekä lukea muitakin kirjoja. Kevättä ja kesää saa jo suunnitella!
    Oikein rentoa ja leppoisaa Joulunaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on hyviä kirjoja maailma pulloillaan. Riittää tekemistä. Rentoa joulua sinullekin!

      Poista
  7. Hyvää joulun jatkoa ja ihanaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
  8. Suloista joulua Sinulle vaalean vihreää! Minäkin odotan jo kevättä...ihana punainen amaryllis!!

    VastaaPoista