perjantai 10. tammikuuta 2014

Haaveilua

Siemenluettelot ja muiden postaukset ja omat valokuvat alkavat näköjään  herätellä taas haaveita pihan suhteen. Juuri, kun myös pakkaset alkavat. Pitkän ajan haaveena on saada pihaan enemmän perhosia. Joten jotain kasvisiirtoja pitänee tehdä. Etupihan lämpöön perhosia huokuttelevia kasveja siis enemmän.

Avoimissa puutarhoissa lähes mykistyin Villin Pihan perhosista. Zinnioissa kävi kova kuhina. Niitä täytynee hankkia paljon, jotta kotilot ehtivät tuhota mahdollisimman vähän.






Ja maanpeittokasviksi pitää siirtää oreganoa muuallekin kuin yrttilaatikkoon.


Ja Tigerella tomaattia kasvamaan ensi vuodeksi. Ja jotain muutakin. Pitää alkaa tehdä listaa ja katsoa sitten, miten kohtuuton toteutettavissa oleva siitä tulee. Haaveita ja suunnitelmia tuntuu aina olevan enemmän kuin aikaa tai halua rehkimiseen tai rahaa. Tai sitten haaveilee ajoittain omalle pihalle vähän huonosti sopivista asioista.

Pian pääsee tekemään jo ekat kylvöt. Se tarkoittaa kevättä, olkoon ulkona millainen keli tahansa.

Uusi avoimien puutarhojen päivä on jo merkitty kalenteriin. Siinä niitä tämän päivän haaveita.

8 kommenttia:

  1. Oregano varmaan siirtyy itsekin sieltä laatikosta vähän joka puolelle, se on kova leviämään :-D Mutta siementaimet on helppo kitkeä, et hätää, sitä paitsi kyllä tuollaisia valloittajahenkisiä perhoskasveja kaivataankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että ei haittaa, vaikka se johonkin leviäisi. :)

      Poista
  2. Noita zinnioita pitää minunkin ensi kesänä kokeilla, yhtä laatua siementä on ostettuna jo. Pitää varmaan alkaa katella netistä noita siemenmyymälöitä, vaikka onhan mulla jo laatikollinen siemeniä.
    Mulla alkoi oregano vasta viime kesänä leviämään, paikoillaan kesti monta vuotta.
    Perhoset on kyllä houkuttelemisen arvoisia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Zinniat ovat sitkeitä kukkijoita (siis jos mikään ei syö niitä). Tällä tontilla ei paljon ole perhosia ollut.

      Poista
  3. Zinniat ovat mahtavia kesäkukkia. Mulla oli niitä eka kerran viime kesänä ja niitä kasvatan toistekin. Syyssyrikkä on tosi hyvä perhoskasvi..

    VastaaPoista
  4. Mullakin päivämäärä jo kalenterissa ylhäällä:)

    VastaaPoista