sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Vapaapäivä

Totaallisen vapaalta tuntuva vapaapäivä. Ei voi haravoida, ei istuttaa sipuleita. To Do-listaa ei voi lyhentää. Ja tuntuupa kivalta. Vapauttaa päivätorkuille ja metsälenkille ja ruoanlaitolle ja leffalle jne. Ainakin kolmena viikonloppua olen putkeen tehnyt uunijuureksia tällä ohjeella. Ei kyllästytä kyllä vielä.

Pihalla ei juuri väriä löydy enää kukista.



Onneksi vähän muuta väriä löytyy. En taida palloja uskaltaa jättää koko talveksi ulos, etteivät kärsi.



Tarkastin metsässä, että suppilovahveroita vielä löytyy, käyn ne poimimassa sitten, kun eivät ole jäässä. Sienikausi jatkuu ainakin hetken.



Kärpässienet tosin muuttavat jo väriään ja niitä en tietenkään poimi.


Rentoa sunnuntaita!

6 kommenttia:

  1. Meillä on ollut niin kuivaa, että viimeksi tulin sienimetsästä tyhjän korin kanssa takaisin. Olisikohan siellä jo jotain noussut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on paikoitellen vähemmän suppiksia kuin viime vuonna, mutta sammaleississa paikoissa, minne sade pääsee paremmin, on ihan hyviä saalitta ollut. Kannattaahan niitä käydä välillä vilkaisemassa.

      Poista
  2. Ihanat kuvat!
    Minulla on ollut punainen tuollainen lasipallo muutaman talven ulkona riippumassa oksalta, ei ole kärsinyt. Lasihan ei ime vettä eli aine ei jäädy rikki, ellei sinne sisälle pääse niin paljon vettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä sitten uskallan jättää lasipallot puuhun. Ne näyttävät ihan kauniilta, valoisina päivinä varsinkin.

      Poista
  3. Onpa ihanan kauniin sininen pallo! Sunnuntaisi kuulostaa mukavalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus tarvitsee mukavia vapaapäiviä. Usein niissä on niin paljon velvollisuuksia, että tuntuvat ihan työpäiviltä.

      Poista