perjantai 18. lokakuuta 2013

Ensiräntä

Onneksi olen huomannut keijunmekon ihanuuden ja siksi sitä täällä hehkutan usein. Vaikka ulkona ei ole pakkasta, on siellä räntää.


Keiju mekkoineen ehkä palelee, mutta porskuttaa vielä vihreänä ja lilana.

Hevoskastanja joutui yllättäen (taas) riisumaan osan lehdistään vihreinä. Ja kappas, tuli lintulauta näkyviin muistuttamaan seuraavasta tärkeästä puuhasta. Jyvien ostamisesta.


Pikkasen kyllä huolestuttaa, kun osa sipuleista on yhä pusseissa, eikä maassa. Luotan, että kohta taas on mustaa.

Viime aikoina on ollut hieman hoppu, joten palaan koneen ja muiden blogien äärelle paremmalla ajalla. Ja muistutan teitä muita siitä, että räntä ja puuskittainen tuuli voi katkaista aurinkovarjon, joka on epähuomiossa jätetty pihalle auki.


Meillä ei siis ole käynyt mikään pyöreä esine tekemässä tuota pyöreää efektiä. Ihan oma moka.

Mukavaa viikonloppua kaikesta valkoisuudesta huolimatta!

4 kommenttia:

  1. Sipulit on pussissa vielä tääläkin. Ajattelin, jos huomenna saisi ne maahan. Keijumekko on näköjään hyvä tarkenemaan, kun vieläkin kukkii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keijunemkko on terassille, ei siis sada lunta päälle. Mutta eka pakkasen puraisu ei tapa koko kasvia yleensä. Se on näin syksyisin sitkeä.

      Poista
  2. Ensi viikolle lupasivat +10, ehdit hyvin istuttaa sipulit;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi! Olisi ollut kurja, että sipulit olisivat jääneet istuttamatta.

      Poista