torstai 27. kesäkuuta 2013

Ihan lomalla

Juhannuksen jälkeen vasta alkoi tuntua, että on ihan oikeasti ihan oikealla kiireettömällä lomalla. Helteiset säät tosin auttoivat fiilikseen pääsemistä. On lähinnä uitu eri rannoilla.


Kasteltu hyötykasveja.


Kummasteltu penkissä olevaa kaaosta. Välillä pari elämänlankaa ja kotiloa kerätty pois, laiskasti. Kukassa nyt viime vuonna saadut varjoliljat. Kyllä noista pidänkin.


Ihailtu toki myös harjaneilikkaa, joka on tässä pihalla myös uusi juttu.


Odotettu, milloin seuraava pihan entisen omistajan peruja oleva ruusu kukkisi. (ja vasta kuvasta huomattu elämänlangan yritys kuristaa ruusu)


Ja tänään kaatosateessa seurattu, miten veden voima saa valamonruusun lysähtämään. Kops vain, ja melkein taipui oksat parista metristä maahan.


Hikoilu hellitti vähän, kasvit saivat vettä. Muutamassa tunnissa noin 28 milliä vettä ja vielä voi tulla lisää. Onneksi salamat eivät saaneet meillä suurta vahinkoa, sähköt vain olivat ihan hetken pois. Monilla onkin nyt sähkötöntä. Saa nähdä, mikä kaaos tuolla pihalla on huomenna.

10 kommenttia:

  1. Aika tropiikista ollaan nyt saat nauttia, näitä hetkiä kun saisi säästöön :)
    Ihana tuo varjolilja ja neilikka ja ruusu, ah tätä kesän kukka loistoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon ensi vuodeksi vielä enemmän kukkaloistoa tähän kesäkuun loppuun. Syksyllä pidin huolta heinäkuun ja toukokuun kukista, kesäkuuhun pitää panostaa seuraavaksi.

      Poista
  2. Sulla on täällä aika samaa menoa kun meilläkin :) Siis ihmettelyä ja opettelua... Täytyypä tutustua tarkemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan opettelua. Kyllä menee varmasti vielä muutama vuosi opettelun nimissä.

      Poista
  3. Poikkesin sinun blogiisi kurkistelemaan ,täällähän onkin kivoja kukkia,ja maisemakuvia
    oli kiva tutustua Kiitos :)

    VastaaPoista
  4. Heheh, elämänlanka taitaakin olla kuolemanlanka, ainakin vieruskasveille. Meillä ko. riesaa on vanhastaan tontin rajoilla (joita ei siis ole kauheasti muokattu) ja sieltä ne luikertelevat vaivihkaa milloin kenenkin pahaa-aavistamattoman kasvajan kimppuun. Olen armoton, riivin ne heti pois, mutta toistaiseksi olen jäänyt taistossa kakkoseksi.

    Leppoisaa lomanjatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin jo, että joku kiemurtelija oli ehtinyt tontin perällä kukkaan asti, huoh. Kyllä se nimi on vähän harhaanjohtava, jos muilta kasveilta kysyy.

      Poista
  5. Puutarhasi kukkii kauniisti ! Olen myös miettinyt perennoja omiin tarhoihin, mulla on niitä aika vähän.
    Samoissa fiiliksissä ollaan loman suhteen, alkuloma ei tuntunut yhtään lomalta. Nyt vasta heinäkuun alussa, kahden viikon jälkeen, tuntuu lomalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi muistaa (väsymyksestä huolimatta) joka loman aloitus tehdä jossain kaukana kotoa ja kaukana arjesta. Päivän irrottautuminen ei riittänyt minulle.

      Minulla ei ollenkaan ole laajoja kukkameriä pihalla. On suunnitelmissa (taas) syksyllä kaivuu-urakkaa, ainakin kahden tai useamman alueen suhteen. Ja pari viljelylaatikkoa lisää jne.

      Poista