Taas tuoksuu

Vaikka tänään alkoikin iltapäivällä sade, niin silti sain nuuhkittua ulkona hyasintin tuoksua. Kevään tuoksut ovat täällä taas. Ihanaa! Tämä kyseinen sininen hyasintti on pari vuoden takaa jostain sekoituspussista. On harventunut, mutta on yhä aikaisin tämän pihan hyasinteista ja myös siinä on se tuoksu.

Muutenkin nyt kahden päivän aikana vihreys on alkanut ulottua puihin saakka. Sade muuttui lempeäksi tihkuksi, ulkolämpö ei tippunutkaan alas. Ihanaa, kyllä tätä tunnelmaa on odotettukin.

Pihalla taas

Olen ihan uuden kameran lumoissa, vaikka (häpeäkseni) täytyy myöntää, että löysin kuitenkin myös sen vanhan naarmulinssisen omilta jäljiltäni. Kotoa lasten naulakosta roikkumassa pussukkansa lenkistään, vaatteiden alla. Olen torille lähtiessäni, laittanut sen johonkin. Vaikka mylläsin joka paikan, en silti tajunnut tuota paikkaa. Tähän voisi laittaa hymiön, jossa pyörittelen itselleni silmiäni. En olisi kameraa kyllä ostanut, ellen olisi vanhan kanssa tuskaillut muutenkin ja uuden osto ollut mielessä joka viikko. Joskus saatan kuitenkin olla vähän turhan nopea ja hätäinen. Olen meidän perheen kaasu jossain asioissa ja puoliso on se jarru.

Seuraava kamera on silti jo mielessä, sen on oltava järkkäri. Pitää kai alkaa jo säästämään siihen rahaa. Vaikka pokkarin ostinkin, ei se ikinä ole täysin automaatilla.

Myöskään retiisin siemenet eivät löytyneet siemenlaatikosta, vaan tietenkin keittiöstä mikron päältä. Tottahan toki, ihan looginen paikka.

Tänään on kuitenkin ollut osittain myös pihapäivä, kun vettä ei enää sada kuin saavista. Takapihalle ei ole asiaa ilman saappaita, harkitsen jonkin kosteikon rakentamista niihin kohtiin, joihin saapas uhkaa jäädä jumiin, muualle rakennan kohopenkkejä. Nämä Balkanin vuokot eivät selvästikään pidä kosteista oloista. Ovat levinneet vain niissä kohdin, joissa muuten vähän kosteammassa penkissä on ne kuivemmat paikat, eli joku kivi mullan ja savisen maan välissä.

Tätä lilaa esikkoa ostin joltain viime syksynä pihakirppispäivänä. Tätä on nyt paljon. Ja tämän väristä ei ollut aiemmin minulla. Ihana. Varmaan vanhaa lajia.

Vikat krookukset alkavat olla tässä, vierestä nousee jo sininen hyasintti. Hyasintit ovat viime päivinä nousseet kiitettävää tahtia. Onneksi ostin muutaman lisää viime syksynä, niitä voisi muistaa ostaa joka syksy useita lajeja.

Tarhakylmäkukkien kanssa olen jo kerran epäonnistunut. Nämä ovat uusia ja vasta istutettuja. Yritin tehdä näille edellisiä paremman paikan. Toivottavasti tällä kertaa en mokaa.

Ja tätä tähtitulppaania Violacea Black Basea ihailen joka päivä, taustalla pikarililjan lehti. Kylmä ja sade saa tämän nuokkumaan ja aurinko herättää. Ihan kuin minä.

Valkovuokkojen aika on meidän pihalla kerroksellinen. Näitä nousee sieltä täältä ja kukinnasta voi päätellä, missä on aurinkoisimmat tai varjoisimmat kohdat näin keväisin. Nämä pitävät majaa puskan juurella.

Kuvat nyt uudella kameralla otettuja. Kuvaaminen nyt taas astetta helpompaa.

Kuinka kauan puutarhabloggari kestää toukokuussa ilman kameraa?

Vappupäivänä laitoin (ehkä) pokkarini kassiin matkalla torille. Vapputorilla kassi oli auki ainakin silloin, kun käsissäni oli yhtä aikaa lapsen heliumpallo, vaihtorahat ja rahapussi, pehmis ja hanskat. Parit kamerassa olleet kuvat hävisivät kadonneen kameran myötä. Otti kyllä päähän, vaikka kameraan oli tullut naarmu linssiin (joka haittasi kuvausta vastavaloon), kuvia siirrettäessä koneeseen oli ajoittain suuria ongelmia. En kuitenkaan ollut saanut budjetoitua uuteen kameraan. Haaveilen kunnon järkkäristä jossain vaiheessa. Siinä en viitsi ihan halvimpiin perusjärkkäriin tyytyä.

Olo oli eilen näiden valkovuokkojen oloinen. Valkovuokot kuvattu 30.4, kun edellisenä päivänä oli satanut lunta. Sama fiilis oli itsellä. Miten sitä aikuinen voikin mokata ja hukata tärkeitä tavaroitaan.

Illalla jo mietin ratkaisua pulmaani. Ja totesin, että minä en kykene olemaan kuin alle vuorokauden toukokuussa ilman pokkaria. Tammikuussa olisi aika helppoa olla kaksi viikkoa ilman kameraa.

Tänään ostin sitten uuden pokkarin. Olin ilman järkevää/toimivaa kameraa 22 tuntia. On samaan aikaan morkkis rahanmenosta ja samaan aikaan olen tyytyväinen. Ilman kameraa oleminen olisi minulle yhtä hankalaa toukokuussa kuin pyörittää perhe-eloa ilman jääkaappia tai liettä tai uunia tai pyykinpesukonetta (on kamala kokemus olla viikko ilman pyykinpesukonetta kestovaippoja käyttävän vauvan kanssa, jonka iho ei sietänyt kertakäyttövaippoja).

Akku latautuu ja minäkin taidan mennä puutarhan puolelle latautumaan ja toipumaan kamalasta kamerattomasta elosta.

(Mukana hivenen sarkamista siitä, kuinka hyvin asiat ovatkaan, kun voi tuskastua elämästä ilman kameraa.)