Rusokirsikan leimunta

Ensimmäinen pakkasyö takana. Sen vauhdittaman eilen siivoilin ruukuista tomaatin rankoja pois. Keräsin vielä elossa olevia yrttejä (jotka eivät pakkasta siedä). En tietenkään ikinä tee asioista viime tingassa. Tai siis teenpäs.

Ihailen rusokirsikan syysväriä. Toivon siitä pitkäikäistä puuta.

Ei mitään haaleaa punaista.

Jännityksellä katson iltapäivällä, mitä kasveille kuuluu.

Olohuoneen ikkunasta

Minusta on mukavaa, että ikkunoista näkyy vuodenajat. Olohuoneen ikkunat eivät ole maan tasalla. Tällä hetkellä rusotuomipihlaja näkyy suoraan olohuoneeseen taustanaan hopeapaju.

Kun tsuumaa katseen lähemmäksi, näkyy pari kärhön kukkaakin.

Ja kun menee vielä lähemmäksi ja katsoo alas, näkyy uutta istutusaluetta, jossa toivottavasti on keväällä vähän erilainen meininki.

Siellä on myös tummalehtinen kimikki, jota ei oikein kuvasta erota. Silmille kuitenkin iloa, vaikka ulos ei aina pääsisi tai ehtisi tai huvittaisi.

Kimikin kukintaa lokakuussa ja muita kuulumisia

Siirsin tänä vuonna tummalehtistä syyskimikkiäni ja luulin sen kärsivän siirrosta. Mutta se kukkii kuitenkin.

Eilinen myrsky ei tehnyt meillä juuri vahinkoja. Myrsky oli kuuluva ja tuulinen, mutta ei ollenkaan niin paha kuin muualla Suomessa. Ensi viikolla kuulemma lämpötilat tippuvat, joten otin vielä kuvia niistä samoista, joita olen jo koko syyskuunkin kuvannut. Tämä punainen syysvuokko näyttääkin hieman kerrotulta. nimi on yhä hukassa.

Kärhöissäkin on vielä kukkia ja joissain nuppuja. Alppikärhö on toisella kierroksella.

Minulla taas on tämän viikon rytmit ihan uudenlaiset, meillä on ollut hoitokoira, joka on hyvin läheisriippuvainen, emännästä. Tähän kelpaa näköjään myös lainaemäntä. Huomenna koira haetaan, joten voidaan taas käyttää enemmän aikaa pihahommiin. Koira on nimittäin vienyt jonkin verran aikaa. Ja koska haluan vältellä niitä jatkuvia sekoilukohtauksia (niin sekaisin ilosta, että ei pysy nahoissaan ja on pakko nuolla naamani, josta alkaa jo tulla allergiaoireita), en viitsi olla koko ajan pois näkyviltä.

Tässä vaiheessa sitä arvostaisi aidattua pihaa. Koira vahtii minua lähes koko ajan, olen ollut laadunvalvonnan kohteena pyykkihommissa, keittiössä ja muissa kotitöissä. Toinen katsoo pää kenossa, että osaakohan tuo emäntä ollenkaan noita hommia ja ettei varmasti vahingossakaan livahda ulos. Imuria saan heiluttaa kyllä yksin. Huomenna pääsen taas vessaankin ilman kaveria tai ovella vahtivaa tyyppiä. Koko perhettä on nyt tarkkailtu ihan olan takaa, kuten naapureita ja ohi ajavia autoja. Puskat on kierretty ja nurkat haisteltu.

Suloinen tapaus, vahtimisensa ajoittain rasittavaa. Ja tyytyisin myös hieman hillitympiin rakkaudenosoituksiin. Mutta kun ei ole oma, ei ole myöskään kunnon rutiineja. Koirakin taitaa olla jo hyvin väsytetty, kun joutuu vahtimaan ihan uusia tyyppejä.